Teemme sinusta kiinnostavan, jotta viestintäsi vaikuttaa.

Kun sisältötulva kasvaa, erottautuminen käy vaikeammaksi. Huomiota ei saa sillä, että huutaa lujempaa kuin muut. Jotta viestintä vaikuttaa, sen täytyy ensin kiinnostaa. Ihmiset ovat yleensä kiinnostuneita siitä, mistä heille on hyötyä.

Autamme sinua ymmärtämään viestinnän kohderyhmiäsi paremmin ja löytämään kiinnostavan viestinnän ainekset.

Viestinnän palvelumuotoilun pioneeri 

Olettamisen aika on ohi. Kiinnostava viestintä ei synny siten, että ryhmä johtajia viilaa viestejä suljettujen ovien takana. On otettava empatia avuksi – haluttava aidosti kuunnella asiakkaita ja muita tärkeitä kohderyhmiä. Siksi olemme ensimmäisenä viestintätoimistona Suomessa kehittäneet palvelumuotoilun menetelmistä ratkaisuja vaikuttavaan viestintään.

Tavoitteletpa sitten kuluttaja-asiakkaita, B2B-päättäjiä, someyleisöä, oman organisaatiosi sisäisiä kohderyhmiä tai yhteiskunnallisia vaikuttajia, löydämme sinulle oikeat viestit ja tulokselliset keinot.

Kiinnostavat sisällöt, some, PR, valmennus – kaikki onnistuu

Ota meihin yhteyttä, kun kaipaat näkemystä viestinnän strategiseen suunnitteluun, terävyyttä sisältömarkkinointiin, kokemusta mediaviestintään, luovuutta somekampanjoihin, ideoita kehittämiseen tai tuloksellisuutta viestinnän valmennuksiin. Meistä saat reilun kumppanin, jonka kanssa oma osaamisesi samalla kasvaa.

Millaista on kaikulaisten kanssa työskentely? Asiakkaamme arvostavat ammattitaitoamme, proaktiivisuuttamme ja sitä, että kanssamme on rennon mutkatonta tehdä töitä. Kiitosta saamme myös siitä, että kuuntelemme tarpeita hyvin, ymmärrämme liiketoimintaa ja osaamme puhua johdon kieltä. Lue lisää kokemuksista alta!

Tilaa kaikuhelsinki uutiskirje

Kaiku on ollut Hoasille loistava yhteistyökumppani. Olemme saaneet rakennettua yhdessä viestintäämme uudelle tasolle. Kaiken lisäksi yhteistyö on ollut myös hauskaa ja oivaltavaa. Olemme saaneet asioihin uusia näkökulmia, uusia toimintatapoja ja mikä parasta - enemmän positiivista julkisuutta. Suosittelen lämpimästi muillekin yrityksille.

Matti Tarhio, toimitusjohtaja, Hoas

”Haastavissa tilanteissa hyvät kumppanit ovat ensiarvoisen tärkeitä.
Kiitos, Kaiku Helsinki. Integraatiomatka jatkuu. ❤”

Riikka Mattila, henkilöstöjohtaja, Scandic Hotels Oy

Kaiun tiimi on idearikas, asiantunteva ja joustava. Ammattilaisia isolla alkukirjaimella! Asioita kehitetään vuosi vuodelta, eli aina on jotain uutta ja aiemmista tekemisistä otetaan parhaat opit. Kaikki tekeminen analysoidaan tarkasti. Kaikulaisiin voi luottaa siinä, että heillä on rohkeutta kyseenalaistaa asioita ja tekemisiä, siksi tulosta syntyy – tavoitteet on ylitetty joka vuosi. Plussaa tulee vielä erinomaisista aamiaistarjoiluista suunnittelupalavereissamme.

Sirpa Aula, viestintäpäällikkö, Vattenfall Oy

Kaiun osaavien asiantuntijoiden kanssa yhteistyö on kehittävää ja tuloksellista. Kaiku auttaa rakentamaan Oralin brändistä jatkuvasti vahvemman hyvin onnistuneella työllään ansaitun median hankinnassa. Samalla Kaiku tuottaa kustannustehokkaasti asiakaslähtöistä sisältömarkkinointia yhdessä valitsemistamme teemoista. Kaiku on kokonaisvaltaisesti mukana kehittämässä Oralin viestintää strategian jalkauttamisesta myynnin edistämiseen. Yhteistyö Kaiun kanssa on liiketoiminta- ja asiakaslähtöistä sekä kasvuyrityksen tarpeisiin ilahduttavan joustavaa ja nopeaa. Usein parasta antia oman työmme kehittämiseen on Kaiun innostunut ja innostava ote viestintään ja yhteistyöhömme.

Minna Lönnqvist, viestintä- ja markkinointijohtaja, Oral Hammaslääkärit

Verohallinnossa kohtaamme päivittäin tuhansia asiakkaita eri kanavissa. Niissä kohtaamisissa kieli on keskeinen käyttöliittymä. Kaiku Helsinki on ollut käyttöliittymäasiantuntijamme. He ovat luotsanneet henkilöstöämme kohti avointa ja osallistavaa yhteiskuntaa viestinnän keinoin.

Mikko Mattinen, viestintäjohtaja, Verohallinto

Kaiku Helsinki on tehnyt Metsäteollisuus ry:lle mediavalmennuksia jo viiden vuoden ajan. Laatu on ollut aina priimaa ja palaute valmennettavilta on ollut erittäin positiivista. Kaiku on ollut mukana myös sosiaalisen median kehittämisessä sekä haastavissa viestintäcaseissa ja sama juttu niiden osalta: laatu on poikkeuksetta erinomaista ja lisänä vielä hyvä yhteishenki ja hurtti huumori Kaiun tiimin kanssa. Luotettava yhteistyökumppani, jota voi syystä suositella.

Anne Pirilä, Viestintäjohtaja, Metsäteollisuus ry

Kaiku has been working with Panasonic Nordic to promote our products since 2009, first with Conexio and since 2013 with Kaiku. This decision was made after extensive research to find the best firm to help us increase our public relations efforts. To say that I have been pleased with their results in Finland would be an understatement. The team is very professional and has good contact with the journalists that we would like to reach. Kaiku staff is well-organized and innovative in their approach to securing press contacts for us. Outstanding team of professionals!

Christer Ericsson, PR & Environmental affairs, Panasonic Nordic

Kaiku Helsinki hoitaa toimialamme viestintätarpeita tehokkaasti. Kaukon ja edustamiemme tuotteiden näkyvyys mediassa on ollut erinomaista. Toiminta on suunnitelmallista ja ammattitaitoista, aikataulut ja lupaukset pitävät. Kaiun väki ymmärtää teknologiaa ja osaa kertoa asioista mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi. Yhteistyö Kaiun kanssa tuo meille lisää kauppaa: viestintäoperaatioiden, kuten tilaisuuksien tai tiedotteiden seurauksena saamme usein välittömästi yhteydenottoja kiinnostuneilta asiakkailta.

Kyösti Ollila, toimialajohtaja, Kauko Oy