Antakaa konsultin ruoskia

Markku Vänskä

Amerikkalaiskirjailija Jonathan Franzen on nostattanut viime päivinä pienimuotoisen twiittimyrskyn. Päähuomion on varastanut Franzenin arvostelu kustantajia kohtaan, jotka huomioivat nykyisessä huomiotaloudessa vain sellaiset kirjoittajat jotka tekevät riittävästi itsestään numeroa, siis twiittaavat. Arvostelijat leimaavat Franzenin luddiitiksi, joka ei vaan pysy kehityksen kelkassa.

Pohdinnan tausta on jäänyt vähemmälle huomiolle. Franzen kuvaa uudessa kirjassaan omia kasvukipujaan ja peilaa niitä itävaltalaisen satiirikon Karl Krausin ajatteluun. 

Kraus oli itse asiassa maailman ensimmäinen bloggaaja. Hän julkaisi omaa satiirista ”Soihtu” (die Fackel) -aikakausijulkaisua yli kolmenkymmenen vuoden ajan kotikaupungissaan Wienissä 1900-luvun alussa. Tuon ajan julkaisukanavana toimivat myös yleisöluennot. Krausin hampaissa oli erityisesti tuon ajan modernismin keulakuva: sanomalehdistö turmeli pinnallisella sisällöllään ja korruptiolla yhteiskuntaa. Nykyinen sosiaalisen median sisältötulva saisi Krausin varmasti kääntymään haudassaan.

Viha ja aggressiivinen arvostelu harvoin saavat positiivista muutosta aikaan. Franzenin tavoin Krausilta voi kuitenkin jokainen sisällöntuottaja oppia jotain. Hän vihasi huonoa kieltä ja merkityksetöntä sisältöä. Meidän pitää viestinnän ammattilaisina rakastaa hyviä tarinoita. Muuten asiakkaamme viestit hukkuvat tyhjänpäiväisyyteen. Niin että älkää pelästykö, vaan antakaa meidän välillä ruoskia sisältöjänne kunnolla.


Saa jakaa

Salla Syrman

Tuttava on jakanut Facebookissa linkin, toinen kompannut tykkäämällä. Se on tuntemattoman naisen statuspäivitys, joka kertoo raivostuttavan tarinan liikenteen vaarantamisesta. Juttu on vakuuttava ja herättää myötätuntoni. Lopussa paljastetaan törppöilleen kuskin rekisterinumero ja sanotaan, että viestiä saa jakaa eteenpäin. Ja nettikansahan jakaa. Melkein minäkin.
 
Pysäytetään tilanne.
Mitä jutun kertoja tavoittelee pyynnöllään? Oikeutta itselleen, negatiivista nettijulkisuutta huonosti käyttäytyneelle? Miksei hän selvitä tekstarilla auton omistajaa ja ota  suoraan yhteyttä?  Niin ennen someaikaa tehtiin (tai ne tekivät, jotka uskalsivat). Silloin selviäisi samalla, oliko auton kuljettaja myös auton omistaja, johon syyttävät virtuaalisormet nyt kohdistuvat. 
 
Mistä tiedän, että tarina on totta? Siitäkö, että myös tuttuni on jakanut tarinan ja  näyttää kuin koko juttu olisi tapahtunut tutuntutulle? Mitä saan aikaan, kun jaan tarinan eteenpäin? Voiko syyllinen tai syytön henkilö saada vihat päälleen? Jos tyyppi on syyllinen, onko yksityistietojen jakaminen netissä oikean mittakaavan rangaistus teosta? 
 
Kuvan postaus ei liity tapaukseen
 
Päivityksen jakamiseen menee sekunti. Se on äärimmäisen helppoa. Pelottavan helppoa. Huomattavasti helpompaa kuin FB-kirpparisodankäynti tai vihan lietsominen foorumeilla ja kaikki muut pois-ne-minusta-esimerkit, joista viime aikoina on syystäkin ollut puhetta. 
 
Pieni klikkaus voi olla suuri viestintäteko, johon myös ns. hyväntahtoinen ihminen lankeaa helposti. Tarkoitus saattaa olla jalokin: kadonneen lapsen löytäminen, tärkeän varoituksen jakaminen, Poliisin avustaminen rikollisen etsinnöissä. Mistä tietää, milloin on hyvällä asialla?
 
Me viestintäihmiset rakastamme kolmen kohdan muistilistoja. 
Tehdään tästäkin nyt sellainen. Ennen kuin jaan tapahtui tosielämässä -tarinan, käyn tästä lähtien päänsisäisen juryni kanssa läpi ainakin nämä asiat:
 
  • Jutun todenperäisyys?
  • Kirjoittajan motiivi? 
  • Jakamisen seuraus?
 
Se ja KVG on hyvä alku.
 
Artikkelin kuva Flickr-käyttäjältä Ian Carrol, Creative Commons

Kriisi mittaa johtajan kyvyt

Jouko Marttila

Johtamista voi mitata monella tavalla, mutta päätöksentekokyky on yksi tärkeimmistä. Yhtä tärkeää on taito viestiä päätöksistä vaikuttavalla ja vakuuttavalla tavalla. Kriisitilanteessa otetaan mittaa molemmista.
 
Suomalaiset yritysjohtajat ovat päässeet näyttämään kriisijohtamis- ja viestintätaitojaan tasaiseen tahtiin, eikä aina niin onnistuneella tavalla. Monesti johtajat heittävät omalla toiminnallaan bensaa liekkeihin. Näin kriisit syvenevät ja pitkittyvät. 
 
Marimekko on viimeisin median hampaissa jauhettu tapaus, joka nousi uudestaan otsikoihin, kun yhtiö erotti plagiointiin syyllistyneen suunnittelijansa kuukausia varsinaisen mainekriisin jälkeen. Nopeat päätökset, nopea toiminta ja nopea viestintä olisivat hillinneet ikävää medianäkyvyyttä. Marimekko saa osan synneistään anteeksi toimitusjohtaja Mika Ihamuotilan sairausloman vuoksi, mutta johtajan poissaolo ei saa lamauttaa koko organisaatiota. Eikä sillä saa sympatiaa, että toteaa Marimekon olevan myös uhri. Yritys vastaa viime kädessä palkollisistaan.
 
Finnair on kulkenut julkisuuskriisistä toiseen. Mika Vehviläisen asunnon seinästä on tuskin maali kuivunut, kun yhtiö värvää rikkurityövoimaa Espanjasta. Asia ei tietysti aivan näin ole, mutta siltä se salaa kuvatuissa videoissa näyttää. Yksi johtamisen ja kriisinhallinnan perusasioita on, että älä koskaan kuvittele puhuvasi luottamuksellisesti, kun huone on täynnä vieraita ihmisiä. Sama pätee laajalla jakelulla lähetettyihin sisäisiin sähköposteihin tai intranet-viesteihin. Ne loistavat ennen pitkää mediassa kuin palavat porauslautat.
 
Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa yllätti. Hän piti medialle vanhanaikaisen puhuttelun. Tilaisuudesta ei saanut tehdä tallenteita. Moni vanhemman polven toimittaja koki henkisen paluun kekkoslovakiaan. Nopeus, avoimuus ja rehellisyys Stephen Elopin palkitsemisen taustoittamisessa olisivat säästäneet Nokian monelta ikävältä otsikolta.
 
Johtajien perussynti tuntuu olevan välinpitämättömyys. Kriisien vaikutukset aliarvioidaan, eivätkä johtajat uskalla laittaa itseään peliin.  Kun vastuu lopulta otetaan, niin usein liian myöhään. Tragikoomiselta tilanne näyttää viimeistään siinä vaiheessa, kun johtaja tavaa tiedotustilaisuudessa viestintäkonsultin kirjoittamaa lappua ja konsultti nyökkäilee vieressä. Konsultti kannattaa yleensä palkata jo paljon ennen kriisiä. Kriiseihin voi ja kannattaa varautua etukäteen.
 
Johtajuutta on myös kriisin jälkihoito. Yrityksessä pitää analysoida tarkasti, mikä meni pieleen, miksi ja mitä siitä voi oppia. Sen jälkeen opit voidaan muuttaa toiminnaksi. Kriisit eivät synny ja kuole vain paperilla. Kriisitilanteita kannattaa harjoitella ihan käytännössä.
 
Johtamisviestintä ja kriisit ovat aiheenani Leadership-tapahtumassa 11.11.2013 Helsingin Messukeskuksessa.
 
Tapahtumien kehittymistä voi seurata Twitterissä ja muualla sosiaalisessa mediassa hashtagilla #LeadershipHki
 
Kuva Flickr-käyttäjältä János Pálinkás, Creative Commons
 

“The man who fears losing has already lost”

Katariina Ahonen

Toimistoomme on kertynyt aika liuta Game of Thronesin vankkumattomia faneja*. Lounaalla intouduimme pohtimaan, mitä Westerosin maailma opettaa meille viestinnästä (saattaa sisältää juonipaljastuksia!):
 
1) Mieti ydinviestisi huolella.  Eri sukujen motot kiteyttävät tärkeimmän hyvin: esim. Starkien ”Winter is coming” on varsin mieleenpainuva ja osuva, samoin Lannisterien epävirallinen ”Lannister maksaa aina velkansa” -motto.
2) Varmista, että vastaanottajasi ymmärtää viestisi ja ylipäätään seuraa kanavaa, jonka kautta yrität saada viestisi perille. Ei kannata lähettää viestiä korpilla miehelle, joka ei osaa lukea (Sipuliritari).
3) Edesmennyttä Wiioa lainatakseni: viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta. Joskus lukutaidoton mies onkin onnenkaupalla opetellut juuri lukemaan ja sattuu poimimaan sinun viestisi pinosta (Sipuliritari).
4) Pidä sanasi. Robbin olisi ehkä sittenkin pitänyt naida Freyn tytär tai ainakin olisi pitänyt olla lupaamatta.
5) Viestintä on tekoja. Sen sijaan, että Lannisterit olisivat julistaneet olevansa vallassa, he yksinkertaisesti tappoivat heitä vastustavan porukan. Siitä ei viesti selkene. Onneksi hieman vähemmän dramaattisetkin teot toimivat meidän maailmassamme.
 
* Strategiapäivää reipastimme GOT-henkisellä juoninnalla, jossa kaikilla oli erilaisia salatehtäviä suoritettavana, esimerkiksi: syödä eroottisesti, vaihtaa paikkaa palaverin aikana, käyttää sanaa alushousut kesken palaverin ja hyräillä vaarilla on saari. Olemme myös testanneet Game of Thrones -lautapelin pariinkin otteeseen, pelirupeamat ovat olleet noin yhdeksän tunnin mittaisia. Tervetuloa haastaamaan!
 
Kaiku Helsinki: Massiivinen Game of Thrones -lautapeliturnajaissessio

3 ideanikkaria, 21 työmuurahaista, 80 mediajuttua, 100 päättäjää

Pete Saarnivaara

Kaiku Helsingin Kielletty maailma -kampanja herätti alkusyksyllä keskustelua järkevän päätöksenteon periaatteista.
Yhteensä 2 viikkoa Suomea kiertäneen elämyksellisen näyttelyn aikana 16 vaikuttajaa osallistui väittelyyn. Kiertueen päätteeksi järjestettiin 1 eduskuntatilaisuus. Kampanjasta syntyi 3 tutkimusta, 8 tiedotetta ja yli 80 juttua mediaan. Se tavoitti suoraan lähes 100 päättäjää ja median välityksellä karkealta arviolta joka 3. suomalaisen. Kielletyssä maailmassa oli mukana 7 yhteistyökumppania, joita ilman mitään ei olisi saatu tapahtumaan. Ajatus kampanjasta syntyi alun perin Kaiun yhteiskunnallisen viestinnän tiimissä, 3 ideanikkarin päässä, mutta lopulta koko 21 kaikulaisen porukka oli tavalla jos toisella mukana – jokainen ainakin ydinryhmän henkisenä tukena.
Näistä luvuista voi päätellä, että takana on melkoinen urakka! Luvut eivät kuitenkaan kerro tärkeintä, eli tunnelmaa kampanjan aikana. Kiitos Juhon ja Ismon, kampanjaan pääsee tutustumaan nyt eläväisemminkin. Sukella Kiellettyyn maailmaan klikkaamalla kuvaa:

Kaiku Helsinki: Kielletty maailma 2013


Tehdään töitä, ei etätöitä

Pete Saarnivaara

Apua, en pysty valvomaan työntekijöitäni!

Kansallisena etätyöpäivänä firmoilla on tapana perustella sitä, miksi he osallistuvat etätyöpäivään ja mitä hyötyjä etätyö tuo. Monelle it-alan toimijalle etätyö on bisnesmahdollisuuskin.

Ehdottomasti liian vähälle huomiolle jäävät etätyön huonot puolet. Liki tyhjällä toimistolla tulee pomolle olo, ettei homma nyt oikein rullaa. En näe ihmisiä puhumassa puhelimeen, istumassa palaverissa tai naputtelemassa koneitaan. Minähän en voi millään tietää, mitä ne siellä kotonaan puuhaavat. Kukaan ei ole yli tuntiin kysynyt mielipidettäni, päätöstäni tai neuvoa. Ihan tuntuu kuin olisin tarpeeton.

Etätyö ei edes sovi kaikille. Jotkut ahdistuvat siitä, että kodista tulee myös työpaikka. Toiset eivät saa kotona mitään aikaiseksi, kun silmäkulmassa häiritsevät tiskaamattomat tiskit.

Etätyö on juridisestikin ongelmallista. Firmahan on vastuussa myös etätyöpisteen turvallisuudesta. Pitääkö nyt lähteä kiertämään kahviloissa tai ihmisten kodeissa tarkastamassa, ovatko työpisteet turvallisia ja ergonomisia?

Jotta etätyöhön voisi kannustaa, ensin pitäisi luottaa. Seurata tuloksia eikä läsnäoloa. Hyväksyä se, ettei työsuoritusta pysty joka hetki valvomaan silloinkaan, kun ihmiset ovat toimistolla. Ja ehkä ottaa pientä kohtuullista riskiäkin.

Jos pomot ja lainlaatijat pystyisivät vapauttamaan mielensä, maanantainakin voisi olla etätyöpäivä. Niille, joille se sopii.
 

Kuva: Roger Gregory / Flickr  (Creative Commons)


Uskalla irrottaa otteesi

Petteri Puustinen

Mehevimmät tulokset ja luovimmat ratkaisut syntyvät poikkeuksetta yhteistyöllä. Yksin yrittäminen houkuttaa silti: välillä tuntuu vaikealta irrottaa oma ote ja luottaa siihen, että joku toinen voisi tehdä lempiprojektistasi paremman kuin itse osaisit. 

Kuvittaja Mica Angela Hendricks oppi yhteistyön voiman ja kontrollin luovuttamisen taidon yllättävältä taholta: 4-vuotiaalta tyttäreltään. Hendricks oli hankkinut upouuden muistivihkon ja luonnostellut siihen taidokkaita ja yksityiskohtaisia kasvokuvia, kun tytär tuli vaatimaan, että hänenkin tulisi saada piirtää samaan vihkoon. Hendricks yritti aluksi ehdottaa tyttärelleen, että tämä suttaisi tusseillaan omiin piirustuspapereihinsa, eikä tulisi häiritsemään äitinsä työtä. Pikkuneiti kuitenkin ilmoitti topakasti: "Jos et halua jakaa, meidän täytyy viedä vihko pois!"

Kun äidin omat aseet oli näin kätevästi käännetty häntä itseään vastaan, Hendricks suostui vastahakoisesti ja antoi luonnosvihkonsa tytön käsittelyyn. Pieni taitelija kävi toimeen ja viimeisteli äitinsä kasvokuva-aihiot lisäämällä hahmoille vartalot:

Mica Angela Hendricks – The Busy Mockingbird

Mica Angela Hendricks – The Busy Mockingbird

Mica Angela Hendricks – The Busy Mockingbird

Hendricks oli tuskin itse ajatellut taiteilevansa hirmuliskonaisia tai majavamiehiä, mutta tytär löysi keskeneräisistä kasvoluonnoksista avoimen väylän mielikuvituksellisille hybridihahmoille. Nähdessään lapsensa upeat tuotokset Hendricks ihastui niihin ikihyviksi ja viimeisteli ne vielä huolellisesti värittämällä. Hendricksin blogikirjoitus äidin ja tyttären luovasta yhteistyöstä levisi sosiaalisessa mediassa metsäpalon vauhdilla: piirrokset nousivat kulttisuosioon ja niistä tehdyt vedokset myyntimenestyksiksi Hendricksin verkkokaupassa.

Hendricksin omin sanoin tarinan opetus on, että koskaan ei kannata olla liian jäykkä ja joustamaton. Yhteistyöhön ryhtyminen voi tuntua vaikealta ja turhalta, jos erehtyy luulemaan, että itse tietää kaikesta kaiken. Suurimmat oivallukset ja yllättävimmät ratkaisut löytyvät kuitenkin, jos uskaltaa lakata pätemästä, irrottaa otteensa ja antaa toisten näyttää taitonsa – vaikka toinen sattuisi olemaan nelivuotias tussilla huitova pikkulapsi.

Olen itsekin huomannut, että vaikka omat ideat tuntuvat toisinaan paljon muiden ideoita nerokkaammilta, parhaan onnistumisen tunteen saavuttaa, kun tajuaa joustaa ja päästää toiset valokeilaan. Valmiin onnistuneen tuloksen äärellä ei muistella sitä, kuka minkäkin idean on keksinyt, vaan iloitaan siitä, että ollaan yhdessä saatu aikaan jotain, johon ei yksin olisi pystytty.

Uskallatko sinä päästää irti ja antaa muiden töhertää papereihisi?

Kaikki kuvat ©2013 Mica Angela Hendricks

The Busy Mockingbird -blogi löytyy täältä ja Hendricksin kuvituksia voi ihailla ja ostaa täältä.


”Stand by me” – yhdessä haasteisiin heittäytyen

Maija Kestilä

Miten reagoisit, jos sinulle annettaisiin tehtäväksi esittää pop-historian ikivihreä klassikko satojen ihmisten edessä Helsingin keskustassa? Vain neljän tunnin harjoittelulla? Ilman minkäänlaista aiempaa soittokokemusta? Itse olisin luultavasti täydessä paniikissa, mutta viime torstaina reilut 200 Huom!-kiinteistönvälittäjää heittäytyivät juuri tällaiseen haasteeseen innosta puhkuen.

Välittäjät olivat saapuneet pääkaupunkiin valmistautuneina business-henkiseen koulutuspäivään. Vasta tavatessaan Sibelius-Akatemian innostavat musiikkipedagogit ja rokkari Veeti Kallion kokouspaikalla he hoksasivat, että luvassa olisikin jotain aivan muuta. Powerpoint-sulkeisten sijaan nyt harjoiteltaisiinkin rytmejä ja harmonioita, ja päivän lopuksi esitettäisiin Ben E. Kingin jättihitti Stand By Me Taiteiden yössä Kansalaistorin suurella lavalla.

Musiikin ammattilaiset jakoivat välittäjät neljään laulajaryhmään (stemmat ja melodiat) sekä kolmeen rumpuryhmään ja ukulele-tiimiin. Suurimmalla osalla huomilaisista ei ollut minkäänlaista musiikkitaustaa: Lauluryhmätkin koostuivat lähinnä karaokessa kunnostautuneista kiinteistöguruista.

Yllätyskeikka oli loistoesimerkki siitä, kuinka suunnitelmien muuttuessa ”kriisitilanteessa” yhteishenki ja hyvä valmennus ovat ratkaisevia tekijöitä. Kertoo jotain hyvästä työyhteisöhengestä, että parinsadan hengen ryhmä, joista suurin osa ei ole koskaan ennen tavannut kasvotusten, heittäytyy tempaukseen täysillä toisiaan tukien! Huomin henkeen kuuluu, että ketju haluaa rakentaa todellisen yhteisön, joka on valmis ottamaan vastaan haasteen kuin haasteen. Kiinteistönvälittäjä joutuu ammatissaan toisinaan taipumaan mitä ihmeellisimpiin suorituksiin ja tilanteisiin – kuten tällä kertaa tarttumaan mikkiin ja ukuleleen.

”Kriisistä” selvittiin asiansa osaavien ja innostavien valmentajien avustuksella. Neljän tunnin harjoittelun aikana kukaan ei joutunut paniikkiin tai luovuttanut. Kaikki tiesivät, että odottamattomasta haasteesta suoriudutaan reippaalla asenteella ja tehtävään rohkeasti tarttumalla.

Esitys Kansalaistorin estradilla sujui paremmin kuin hyvin ja yhteisen ponnistuksen jälkeinen tunnelma oli mitä mainioin – yhteishenki ja positiivinen asenne olivat suorastaan käsin kosketeltavissa. Pyrin itse tulevaisuudessa muistamaan huomilaisten ennakkoluulottoman esimerkin ja heittäytymään päistikkaa yllätyksiä ja haasteita päin.

”No, I won’t be afraid, as long as you stand, stand by me.” Siinä se: heittäydytään haasteisiin yhdessä!

*Kuva: Ville Lahtinen, video: Maija Kestilä


Tommonen pitäis lailla kieltää

Pete Saarnivaara

Arvaatko, mikä on ainoa EU-maa, josta suomalainen yksityishenkilö ei voi tilata tilaviiniä omaan käyttöönsä netin kautta?

Uusia kielto- ja sääntelyaloitteita syntyy Suomessa enemmän kuin kukaan ehtii selvittää. Kartoitimme keväällä Suomessa voimassa ja vireillä olevia sekä ehdotettuja kieltoja ja sääntelyä. Kävimme läpi puolueiden, ministeriöiden ja hallituksen aloitteet sekä paljon huomiota saaneet kansalaisaloitteet. Kun sääntelyaloitteita oli listattu pitkälti toista sataa, kävi selväksi, että sääntelyä on niin valtavasti, ettei siitä saa täsmällistä kuvaa.

Sääntelyaloitteissa korostuvat esimerkiksi mainonta ja markkinointi, alkoholin myynti ja käyttö, tupakka, sokerivero, moottoriajoneuvot ja -urheilu, lainat, matkapuhelimet, pelaaminen, energiajuomat, aukioloajat, sananvapaus ja tekijänoikeudet sekä kaivos- ja energiateollisuus.

Suomalaista poliittista keskusteluakin - tai ainakin journalismia - leimaa kieltämisen kulttuuri. Jos poliitikko esittää poliittisen mielipiteen, ensimmäinen reaktio on usein tyyppiä ”sitä on kiellettävä sanomasta noin tai ainakin se pitää erottaa”. Sen sijaan, että esitettäisiin perusteltu vastakkainen mielipide.

Äkkiseltään vaikuttaisi siltä, että suomalaiset ovat innokkaita kieltämään kaiken, mitä naapuri harrastaa. Ensivaikutelma on kuitenkin pettävä. Todellisuudessa mm. Evan selvitykset ovat osoittaneet, että suomalaiset eivät itsestään selvästi halua lisää kieltoja ja rajoituksia. Enemmistö todennäköisesti toivoisi, että päätökset perustuisivat tutkittuun tietoon, niiden haittavaikutukset otettaisiin huomioon, päätösten kohteita kuultaisiin valmistelussa ja päätöksillä ei kohtuuttomasti rajoitettaisi kansalaisvapauksia.

Yllättävän moni toivoo sitäkin, että sääntelyn kokonaismäärään kiinnitettäisiin huomiota. Varmaankin on niin, että mitä kehittyneempi ja monimutkaisempi yhteiskunta, sitä enemmän sääntelyä tarvitaan. Tuleeko jossain kohtaa eteen kuitenkin raja, jossa uusien säännösten marginaalihyöty alkaa olla negatiivinen?

Niin ja vastaus ingressin kysymykseen lienee itsestään selvä. Tilaviinin tilaaminen suomalaiselle yksityishenkilölle onnistuu muista maista, ainoastaan kotimaisen tuottajan viinien tilaaminen on yksiselitteisesti kiellettyä.

Kaiku Helsingin Kielletty maailma -näyttely havainnollistaa, miltä Suomi näyttäisi, jos kaikki vireillä olevat kiellot toteutuisivat. Kielletty maailma kiertää Suomea 22.8.–5.9. Näyttely haastaa päättäjät ja suomalaiset keskustelemaan järkevän päätöksenteon periaatteista.

Kielletty maailma avataan Mikkelissä 22.–23. elokuuta Kauppakeskus Stellassa, os. Maaherrankatu 13. Torstaina 22.8. klo 13.00–14.00 sääntelyn ja ylisääntelyn rajanvedosta keskustelemassa mm. kansanedustajat Paula Lehtomäki (KESK), Outi Mäkelä (KOK), Pauliina Viitamies (SDP) sekä europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (EPP).

Kampanjan ohjelma ja tarkemmat tiedot julkaistaan kokonaisuudessaan 22.8. osoitteessa www.kiellettymaailma.fi.

Kuva: Salla Syrman


Kesäkuvat jakoon

Anni Pakonen

Kesän aikana Facebookin ja Instagramin kuvasyötteet ovat täyttyneet varpaista, auringonlaskuista ja piknik-skoolauksista. Kuvia jaetaan ahkerammin kuin koskaan, ja yhä useampi ruudulle pompsahtava kuva on hemaiseva omakuva eli selfie.

Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä ruodittiin heinäkuun lopussa selfien suosiota, ja juttua varten haastateltu professori Anssi Männistö kertoi, että nykyään ihmisten erilaisia kuvaamistapoja yhdistää tarve kertoa itsestä muille. Mutta mistä johtuu, että toisilla tarve on paljon vahvempi kuin toisilla? Vai eikö kaikilla ole kerrottavaa? Vai onko kuvien jakaminen kuitenkin monelle liian pelottavaa? Kriittistä arvosteluryöppyä on ainakin turha pelätä. Yleensä peukut viuhuvat ja etenkin nuoremman sukupolven edustajat kehuvat toisiaan kilpaa söpöjen selfie-kuvien kommenttilaatikoissa.

Itse koen haastavaksi valita mitä kuvia jakaisin, koska en oikein tiedä mitä haluaisin niiden avulla kertoa. Kerronko missä trendikkäässä paikassa olen ja kenen kanssa? Tai mitä söin aamulla, lounaalla ja illalla? Toisaalta voisin näyttää, että tuli käytyä salilla tai että parisuhde kukoistaa. Katariinan vinkkaaman videon nähtyäni päädyin siihen, että merkitykselliset kuvausaiheet ovat aika vähissä.

Päätimme kuitenkin lomien päätteeksi jakaa teille omat kesäkuvamme. Jokaisella oli edessä se hankala tehtävä miettiä, mitä haluaa kuvallaan kertoa.

Kaikulaisten kesä, olkaa hyvä!

Intiaanikesä 2013, paluu lapsuuden lähes ikuisuuden jatkuneisiin kesiin uimarannat, auringonpaahde ja loppumattomat hiekkaleikit
- Elina

”Terveisiä Barcelonasta! Täällä on sen verran kivaa, etten ehkä tule takaisin toimistolle ollenkaan. T. Petteri”

Aikaa tutustua asioihin oikealla tasolla.
- Ismo

Horisontissa siintää.
- MEC

Bää!
- Katariina

Maija ja mediakriittinen Berliini.

"Kesän parhaita hetkiähän on olleet ne, kun lapset on saatu nukkumaan ja itse on päästy istumaan iltaa parvekkeelle viinin ja juuston seuraksi. Yhtenä iltana lokit aloitti kokoontumisajot ja lenteli isona laumana ympärillä."
- Sari

Päivän saalis, Träskö, Raasepori.
– Jokke

”Suomen kesäyössä voi törmätä mihin tahansa. Esimerkiksi amerikkalaisiin poliiseihin, jotka laittavat punkkarin kuriin. Tämä hämmentävä hetki on ikuistettu Helsingin Kalliossa heinäkuun alussa.”
- Kimmo K.

"Olin ollut purjeveneessä pari kertaa kyydissä ja eräänä kevätsunnuntaina tuntui hyvältä idealta ostaa kaverin kanssa purjevene. Mukava uusi harrastus ja opin samalla purjehtimaan."
- Juho

Ranskan Riviera
- Inari

Riippumaton ja saaren rauhaa
- Anni

Hello!
- Ile

La dolce vita
- Rebecca