Viestintäharjoittelijan päiväkirja, osa 3: Töissä viestintätoimistossa – hullun hektistä vai hurjan hauskaa? Tällainen on työn tahti!

21.03.2019

Siiri ja Eliisa: Yli puolet harkastamme on takana, ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän – jos joulukuu kävi kahden litran moottorilla, on alkuvuoteen asennettu lisäksi turbo. Tässä osassa peilaamme viestintäkonsultin työtä aikaisempiin kokemuksiimme uutistoimituksista ja yrityksen markkinointiviestinnästä. Millaisia eroja olemme harkan aikana havainneet? Millainen on viestintäkonsultin työn tahti?

Siiri ja Eliisa lopettelemassa etätyöaamua Clarionin aulassa ennen Kaikupäivän alkua

E: Kun vertaan viestintätoimiston työn tahtia aiempiin työpaikkoihini sanomalehtien uutistoimituksissa, teen ristiriitaisen huomion: työ on yhtä aikaa sekä vähemmän että enemmän hektistä. Toimittajan arki on kiireistä ja usein lyhytjänteistä, sillä lehti menee painoon joka päivä. Ajatus on yleensä huomisessa tai ylihuomisessa, eikä yhden aiheen parissa vietetä järin kauaa: juttu valmiiksi ja painokoneesta paperille, seuraava!

Välillä eteen tulee kuitenkin hetkiä, jolloin hommat eivät tunnu etenevän millään. Työn alla voi olla neljä juttua, mutta kukaan haastateltavista ei vastaa puheluun tai kuittaa valmista juttua. Tällaisia tyhjiä hetkiä Kaiussa on huomattavasti vähemmän, sillä jos ensimmäinen ja toinen projekti seisovat, aina löytyy kolmas, neljäs ja niin edelleen. Suuntaa antava kalenteri on suunniteltu usein viikoksi eteenpäin. Harkkarin työnkuvaan sisältyy myös pienenpientä tilketyötä, jota voi tehdä muutoin täysin tyhjinä hetkinä.

Tehokasta, kyllä. Ennustettavaa? Ehei! Kalenteri ei koskaan ole täysin valmis, koska kiireisiä avunpyyntöjä työkaverilta tai yllättäviä muokkausehdotuksia asiakkaalta tulee harva se päivä.

Lempipäiviäni töissä ovatkin ne päivät, jolloin yllätyksiä ilmaantuu ja monta asiaa täytyy saada valmiiksi. Liekö fiksaatio peräisin toimitusarjesta, mutta mikään ei ole paineen alla paahtamista parempaa – kohtuullisen mittaisissa pätkissä tietysti. Kaiun harkkariaika on ollut siitä mieluisaa ja tasapainoista, että kiivaampaa ajanjaksoa seuraa aina rauhallisempi hetki.

S: On ollut erittäin antoisaa jakaa harkkarikokemus yhdessä Eliisan kanssa juuri siksi, että meillä on niin erilaiset taustat. Olemme läpi harjoittelun keskustelleet ja vertailleet lähtökohtiamme ja kokemuksiamme. Itse olin ennen Kaikua työskennellyt vakuutusalalla asiakaspalvelutehtävissä sekä vuoden markkinointi- ja viestintätehtävissä. On ollut kiinnostavaa vertailla työpaikkoja keskenään.

Aluksi ero tuntui aika isolta. Siinä missä aikaisemmin yrityksen puolella tiesin melko hyvin, mitä työpäivä ja työviikko pitävät sisällään, viestintätoimistossa tulee paljon enemmän odottamattomia juttuja. Työ on hektisempää. Jos toimitusten arki on paikoin lyhytjänteistä, yrityksen markkinointiviestintää suunnitellaan pitkällä tähtäimellä – suunnitelmia tehdään seuraavalle viikolle, kuulle, kvartaalille ja vuodelle. Asioita kehitetään jatkuvasti eteenpäin ja taaksepäin katsoessa huomaa työnsä tulokset.

Viestintätoimistossa nautin eniten vaihtelevuudesta ja projektiluonteisuudesta. Jos jokin joskus tökkii, voi välipalaksi tehdä hetken toista asiakasta tai projektia. Täällä pääsee haastamaan itseään niin luovana kuin asiakirjoittajana sekä välillä lepuuttamaan aivojaan jonkin manuaalisemman homman parissa. Pidän siitä, että saan olla niin erilaisten toimialojen ja aihepiirien kanssa tekemisissä – siinä oppii ihan hirveästi. Yrityksessä työ on pitkäjänteisempää, mutta työtä tehdään joka päivä saman toimialan ja aihepiirin parissa.

Olen myös huomannut, että tämäkin työ sisältää paljon asiakaspalvelua. Olemme päivittäin yhteydessä asiakkaisiimme ja kuuntelemme toiveita, ehdotamme parannuksia ja toteutamme asiakkaiden viestintää. Työ on oikeasti ihmiskeskeistä, sillä asioita tehdään yhdessä. Monesti tieto ja sisältö tulevat asiakkaalta, ja me rakennamme siitä kiinnostavaa viestintää.

Kaiussa on yhdessä tekemisen meininki

E: Toimittajana työskentely on itsenäistä: uutistoimituksessa aamupalaverin jälkeen työstät tekstin yleensä itse. Kaiussa tekstejä hiotaan pidempään ja yhteisöllisemmin, ja teksti luetutetaan aina kertaalleen työkaverilla ennen sen lähettämistä asiakkaalle. Toisen silmäparin (välillä kolmannenkin) tekemä oikoluku poikkeuksetta parantaa tekstin laatua ja siten tehdyn työn jälkeä. Kaiussa koen oppivani jatkuvasti yhteistyötaitoja. Lisäksi asiakkaiden toiveiden peilaaminen teksteihin ja niiden tavoitteisiin vaatii jo mainittua asiakaspalveluosaamista.

S: Kaikki täällä pyörii viestinnän ympärillä. Näin ei ole kaikissa yrityksissä, sillä yleensä viestintä on vain pieni osa toiminnasta. Kaiussa meitä yhdistää sama tavoite, kun taas yrityksissä työntekijät jakautuvat osastoihin ja tiimeihin, jolloin esimerkiksi myynnillä, asiakaspalvelulla ja viestinnällä on omat tehtävänsä ja tavoitteensa. Toki täälläkin ihmisillä on eri työnkuvia ja tavoitteita, mutta kaikki lopulta kiteytyy yhteiseen ydinasiaan, viestintään.

E ja S: Mikä on sitten hauskinta? Viestinnällä on puolensa niin yrityksen, uutistoimituksen kuin viestintätoimiston vinkkelistä. Viestintäkonsultin työ on usein kiireistä, mutta väliin mahtuu sopiva määrä rauhallisia rakoja. Nautimme nyt monipuolisesta työstä, jossa pääsee toteuttamaan, haastamaan ja kehittämään itseään.

Seuraa Siirin ja Eliisan harjoittelua Kaiun blogissa kevään aikana! Millaista viestintäharjoittelu on käytännössä? Millaisiin projekteihin harkkarit pääsevät mukaan? Mitkä opit ovat tärkeimpiä? Järjestämme Kaiku Helsingin harjoittelijaohjelman tavallisesti kaksi kertaa vuodessa, puolen vuoden välein. Kerromme uuden harjoittelijaohjelman hakuajan alkamisesta Kaiun somekanavissa ja blogissa.


Lue myös Viestintäharjoittelijan päiväkirja -saagan ensimmäiset osat:

Viestintäharjoittelijan päiväkirja, osa 2: kolmannes takana – tätä harkkarin arki oikeasti on

Viestintäharjoittelijan päiväkirja, osa 1: Kuka olen, mihin hain?

Tilaa Kaiku Helsingin uutiskirje:

TILAA