Tämä lobbauksessa on oikeasti ongelmallista

29.11.2016

Pete Saarnivaara

Median lietsoman lobbaushysterian taustalla on vaikuttamisen siirtyminen kabineteista päivänvaloon. Siinä ei ole mitään pahaa. Lobbaukseen kuitenkin liittyy todellisiakin ongelmia, joista osa tuppaa jäämään varjoon.

Suomen hävittäjähankintojen eteneminen (valmistajat jättivät viime viikolla vastauksensa Suomen tietopyyntöön) on jälleen nostanut kierroksia myös lobbauksesta käytävässä keskustelussa.

Viime vuosien uutisoinnin perusteella voisi päätellä, että lobbaus Suomessa olisi räjähdysmäisesti lisääntynyt. On se lisääntynytkin, mutta ennen kaikkea se on tullut päivänvaloon. Suomessa on aina lobattu, kuten Marko Junkkari muistutti Noin viikon uutisissa.

Kekkosslovakiassa kukaan ei tiennyt, mitä ay-johtajat, vuorineuvokset ja poliitikot saunan lauteilla pikkutunneilla sopivat. Eikä samassa saunassa viihtyneillä toimittajilla vielä ollut silloin tapana repiä lobbauksesta otsikoita.

Vaikuttajaviestintään liittyviä palveluja tarjoavien yritysten kasvu ja median riippumattomuuden lisääntyminen on tuonut lobbausta yhä enemmän pois kabineteista median läpivalaistavaksi. Tämä on kaikin puolin hyvä asia. Nyt olisi hyvä aika päästää irti yleisestä lobbaustaivastelusta ja ryhtyä tutkimaan lobbaukseen liittyviä todellisia ongelmia. Niitäkin on.

Neljä oikeaa ongelmaa

1. Pyöröovi. Etujärjestöjen ja yritysten on aika myöntää, ettei ole ihan tervettä, jos poliitikko tai keskeinen taustavaikuttaja siirtyy ilman karenssia lobbariksi toimialalle, jota koskevia päätöksiä hän on juuri eilen ollut valmistelemassa tai tekemässä. Tai päinvastoin.

2. Lobattavien avoimuuden puute. Lobbareiden kuunteleminen kuuluu jokaisen järkevän päätöksentekijän tiedonhankintakeinoihin. On päätöntä tehdä päätöksiä tai valmistella esityksiä kuulematta niitä, joihin päätökset vaikuttavat. Kansalaisilla on kuitenkin oikeus tietää, mitä asiaa lobanneita tahoja keskeinen virkamies tai poliitikko on tavannut, jotta he voivat muodostaa kuvan siitä, onko kuuleminen ollut tasapuolista. Lobbauspäiväkirjoja siis ehdottomasti tarvitaan.

Nämä kaksi ongelmaa mediakin tunnistaa hyvin. Kaksi muuta jää kuitenkin usein vähemmälle huomiolle.

3. Lobbareiden avoimuuden puute. Yleensä viestintätoimialan eettiset ohjeet (kuten vaikkapa parhaillaan päivitettävät MTL-viestintätoimistojen eettiset periaatteet) lähtevät siitä, että viestintää tekevän on kerrottava avoimesti, kenen asialla ollaan. Jos näin ei voi tehdä, silloin ei pidä viestiä. Suurin osa lobbareista noudattaa tätä periaatetta suurimman osan ajasta. Aina silloin tällöin törmää kuitenkin tapauksiin, joissa päätöksentekijä ei ole keskustelua käydessään tarkasti tiennyt, kuka on lobbarin maksava asiakas.

4. Kaiken viestinnän leimaaminen lobbaamiseksi. Ehkä huvittavin ilmiö lobbauskeskustelussa. Toki vaikkapa tiedotustilaisuuden järjestämistä tai toimittajien kysymyksiin vastaamista saa halutessaan kutsua lobbaamiseksi. Monella toimittajalla on ymmärrettävästi kiusaus näin tehdä, koska he samalla tulevat ylentäneeksi itsensä merkittäviksi vaikuttajiksi. Sivuvaikutuksena he kohdistavat tällöin huomionsa lähinnä tiedottajien ja toimittajien toimintaan. Varsinainen viranomaisten ja poliitikkojen lobbaus ja siihen liittyvät ongelmat jäävät vähemmälle huomiolle. Ja harmaalla alueella liikkuva lobbari kiittää.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

4 syytä, miksi lobbaus lisääntyy tänäkin vuonna – “Kekkosslovakiassa kukaan ei tiennyt, mitä järjestöjohtajat ja poliitikot saunan lauteilla loppuyöstä sopivat. Nykyään lobbausta läpivalaistaan ja alan järjestöt laativat omia eettisiä ohjeitaan.”

Älä mokaa mediassa – “Viestintä on vaikea laji, ja kriisiviestintä erityisen vaikea. Johtajat kompuroivat tavan takaa mediassa tekemässä hallaa itselleen ja organisaatiolleen.

5+1 vinkkiä yhteiskuntasuhteiden hoitoon – “Mistä aloittaa, jos ei kuunaan ole työkseen yhteiskuntasuhteita hoitanut?”

Viestintävaltameren kiinnostavimmat vinkit, caset ja ilmiöt:

Tilaa Kaikuluotain-uutiskirje