Sisältöhiilestä timantteja – näin onnistut sisällön optimoinnissa

Jonna Aaja

25.06.2020

Viestijällä on nykyisin käytettävissään valtavat määrät dataa, jolla hioa sisältöjä toimivimmiksi. Usein tuo runsaudensarvi lamaannuttaa: sisällöistä ei tulekaan timantteja, kun ei ole oikein varma, miten analytiikkaa kannattaisi hyödyntää. Sisällöntuotantoon saatetaan laittaa yrityksissä valtavasti paukkuja, mutta matalalla roikkuva hedelmä – jo julkaistun sisällön parantaminen analytiikan avulla – jää nappaamatta.

Kuinka analytiikkaa kannattaa käyttää – sekä sisällön suunnittelussa että julkaisun jälkeen? Nappaa tästä Kaiun yhdeksän vinkkiä analytiikan (ja luovuuden) hyödyntämiseen sisällön optimoinnissa:

  1. Kirkasta sisällön tavoite ja kohderyhmä

Ennen kuin edes puhutaan muista mittareista, täytyisi jokaisen viestijän pysähtyä ydinkysymysten äärelle: KENELLE haluamme puhua ja MITÄ haluamme, että kohderyhmässämme tapahtuu? Vasta kun kohderyhmä ja tavoite (sisältäen mittarit tavoitteiden analysointiin) ovat kirkkaana mielessä, kannattaa sisältöä lähteä luomaan.

  1. Käy läpi organisaation olemassa oleva sisältö

Onko tästä aiheesta puhuttu jo aiemmin? Millä sävyllä? Miten se on toiminut eri kanavissa?

Älä unohda käydä läpi omia kanavia (esim. blogia) ennen uuden sisällön aloittamista. Vanha ja hyvä sisältö voi siivittää uuden luomista, ja toisaalta sitä voi myös optimoida (=päivittää) vastaamaan kohderyhmän muuttuvia tarpeita. Google Analytics on hyvä perustyökalu sisällön toimivuuden analysointiin.

  1. Määrittele ydinviestisi

Mitä ihmiset haluavat tietää, kun he haluavat lisää tietoa aiheestani?

Tätä vaihetta voisi kutsua sukulaiseksi avainsana-analyysille, jossa selvitetään, millä avainsanoilla (kuten ”yritysauto”, ”ruohonleikkuri” tai ”ulko-ovi”) organisaatiota haetaan ja toisaalta millä avainsanoilla organisaatio haluaa erottautua edukseen hakukoneissa.

Jokaisella markkinointinörtillä on omat suosikkinsa työkaluiksi tähän vaiheeseen. Matalan kynnyksen alkuun pääsee Google Analyticsilla, Google Trendsillä, Keyword Plannerilla, Keyword Toolilla tai esimerkiksi Answer the Publicilla. Voit myös yksinkertaisesti kirjoittaa Googlen hakukenttään tutkimasi avainsanan ja opiskella, mitä täydennyksiä Google haulle ehdottaa ja minkälaisia tuloksia se kärkeen tarjoaa.

  1. Kirjoita sisältösi ihmiselle, älä hakukoneelle

Älä yritä sumuttaa Googlea, voisi tämän vinkin tiivistää. Moni saattaa muotoilla etenkin sisällön väliotsikoita hakukoneystävällisemmiksi turhilla väleillä ja kirjoitusvirheillä. Teksti saattaa helposti täyttyä saman sanan toistosta epäluonnollisissa väleissä.

Tästä Google yleensä rankaisee. Älä kikkaile hakutulospaikat silmissä, vaan kirjoita sisältösi kohderyhmäsi äänellä, kohderyhmääsi varten. Menestys ja hyvät rankingit seuraavat silloin, kun osaat vastata kohderyhmääsi koskettavaan kysymykseen aidosti ja syvällisesti.

  1. Aktivoi yleisöäsi oikeaan aikaan

Kun sisältö on optimoitu ja julkaisuvalmis, analysoi, milloin sisältö on hedelmällisintä julkaisuun. Tästä on saatavilla keskenään ristiriitaisia Google-ohjeita. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että alkuviikko on yleensä parempi kuin loppuviikko ja aamupäivä on yleensä parempi kuin iltapäivä.

Sosiaalisen median kanavien analytiikasta pystyt havainnoimaan, milloin yleisösi on aktiivisimmillaan. Tämä riippuu luomasi someyhteisön luonteesta. Some elääkin monesti omaa elämäänsä, ja postausten teko kannattaa yrittää ajoittaa sen mukaisesti – silloin kun resursointi sallii.

  1. Paijaa sisältöä eri kanavissa

Kun olet päästänyt sisältösi maailmaan kuin linnun häkistä, ei suinkaan ole aika lyödä hanskoja tiskiin. Seuraa aktiivisesti, miten sisältösi lähtee tavoittamaan toivottuja yleisöjä ja missä kanavissa.

  • Näyttääkö Analytics, että sivulla ei käy lukijoita? Muotoile otsikkoa tai nosta sisältöä somessa uudella kärjellä.
  • Näyttääkö, että tietyt somekanavat vetävät yleisöä enemmän kuin toiset? Älä tunge väkisin viestiä sellaisiin kanaviin, joissa se ei toimi. Sen sijaan keskity nostamaan sisältöä niissä kanavissa, joissa se saa suotuisan vastaanoton. Käytä myös euroja sisällön nostamiseen, kun se on mahdollista. Jo pienellä budjetilla voi saada lisätuloksia aikaan!
  • Näyttääkö, että ihmiset eivät viihdy sisällön parissa kovin kauan? Tarkastele tekstiäsi kriittisesti ja kiinnitä huomiota sen luettavuuteen. Voisiko tekstiä lyhentää, voisiko väliotsikoita tai kappalejakoa muuttaa? Onko sisällön ydin kunnossa?
  1. Analysoi ja kehitä

Seuraavaksi on tärkeää kysyä, miten onnistuimme. Jatkuva tavoitteiden toteutumisen seuraaminen tekee sisällöntuotannosta mielekkäämpää.

Kysy (ja kirjaa ylös!) esimerkiksi:

  • Herätimmekö haluamamme kohderyhmän huomion? Synnytimmekö keskustelua?
  • Jaettiinko sisältöämme? Kuka sitä jakoi?
  • Ajoimmeko liikennettä verkkosivuillemme? Kuinka paljon?
  • Tarttuiko kohderyhmämme toivottuihin toimenpiteisiin (”CTA”:t)? Toteutuivatko asettamamme maalipisteet eli konversiot?
  • Miten sisältömme tuki liiketoiminnallisten tai muiden tavoitteidemme toteutumista?
  • Mitä hyötyä voisimme tarjota lukijoillemme seuraavaksi? Miten pidämme huolta siitä, että olemme kohderyhmällemme hyödyksi myös jatkossa?

Analysointivaiheessa avuksi tulevat myös erilaiset raportointipohjat, joiden avulla tulosten ja kehityksen seuraaminen on helpompaa.

  1. Jaa havainnot muiden kanssa

Yhteinen ilo on parempi ilo, vai miten se menikään. Sisällöntuotannossa kehittyminen on kollektiivinen kokemus, johon kannattaa osallistaa organisaatiosta useampi ihminen.

Tulosten jakaminen ja analysointi on myös tärkeää siitä kulmasta, että johtoportaassa ymmärretään usein parhaiten lukuja. Kun osaat viestijänä perustella tarpeesi tai suunnitelmasi numeroilla, sinut otetaan vakavammin.

  1. Tee analysoinnista itsellesi rutiini

Analytiikan seuraaminen on kuin kuntoprojektin aloittaminen: jonain päivänä se vain pitää päättää aloittaa. Aseta itsellesi työkalenteriin viikoittainen muistutus, että käytät hetken sisältöjen tarkasteluun ja analyysiin.

Kun saat analytiikan tutkimisesta itsellesi tavan, huomaat, että kehityt viestijänä vähän kuin itsestään.

Rohkeasti alkuun!

Sisällön optimointi analytiikan avulla oli aiheenamme myös kevään viimeisessä Hyppytunti-pikawebinaarissa 12.6. Voit ladata tallenteen (maksutta) alta – toivomme, että se tuo sinulle lisäinspiraatiota arkeen ja analytiikan taklaamiseen!

Lataa Hyppytunti-tallenne tästä!

 

Kirjoittaja

Jonna Aaja on Kaiun digitaalisen markkinointiviestinnän asiantuntija, joka auttaa asiakkaita ymmärtämään digimaailman kommervenkkejä ja mahdollisuuksia paremmin.

Jonna ei usko brändijargoniin tai ylitekniseen optimointiin vaan siihen, että organisaatioiden tulisi kanavasta riippumatta keskustella kohderyhmiensä kanssa kohderyhmien äänellä, tavalla ja kanavissa ja aina empatia edellä.

Viestintävaltameren kiinnostavimmat vinkit, caset ja ilmiöt:

Tilaa Kaikuluotain-uutiskirje