Seitsemän teesiä uudelle tietoyhteiskunnalle

23.03.2016

Jukka Relander

Tietoyhteiskunta-akatemian päätöspäivänä viime viikon maanantaina julkaistiin seitsemän teesiä uudelle tietoyhteiskunnalle.

Ensimmäinen teesi julistaa, että uuden tietoyhteiskunnan omistajuus kuuluu kansalaisille, vähän perustuslakia tapaillen. Ajatus on yksinkertainen, mutta railakas. Uusi tietoyhteiskunta ei saa eikä voi olla vain yhtiöiden yhteiskunta. Aktiivisesti sisältöä tuottavat ihmiset ovat uuden tietoyhteiskunnan tekijöitä, eivät sen kohteita.

Itse pidän erityisesti kakkosteesistä: toimialojen rajat pitää kaataa kumoon. Jos vaikka meitä humanistejakin kuultaisiin välillä.

Tosin ehdoton suosikkini on toki teesi numero kuusi: riskinsietokyky kansalliseksi voimavaraksi. Aiheesta saarnasi päätöstilaisuudessa myös paljon nähnyt Esko Aho, joka puhui välttämättömästä konseptin muutoksesta. Aho rinnasti 90-luvulla teoteutetun yhteiskunnallisen konseptinmuutoksen pankkialan murrokseen fyysisestä rakennuksesta mobiiliksi palveluksi. Hinta oli kova, moni jäi työttömäksi, mutta samalla pankkien ottamat korkomarginaalit laskivat neljästä prosentista muutamaan kymmenykseen ja ihmisten asuntolainojen korot romahtivat pariin kolmeen prosenttiin.

Suomi ei roboteilla häröile – mutta pitäisikö?

Uuden tietoyhteiskunnan riskit ovat usein toisen asteen riskejä – niitä, joita aiempien ongelmien ratkaisut tuottavat. Robotisaatio supernainen Cristina Andersson kuvasi aikaamme ”uutena kambrikauden räjähdyksenä” – nyt tosin dramaattisesti lisääntyvät lajit eivät ole biologisia eliöitä, vaan erisorttisia robotteja. Anderssonin mukaan roboteilta puuttuu kategoria omassa merkitysjärjestelmässämme: osaamme kyllä sorteerata kissan ja kiven ja naapurin Raimon kunkin lajinsa mukaan, mutta robotti on hankalampi. Se on enemmän kuin kone, mutta vähemmän kuin eliö. Oppiva robotti herättää tunteita aivan toisella tavalla kuin seinäkello tai kuorma-auto, mutta näille tunteille ei vielä ole nimeä.

Suomelta puuttuu robotisaatiostrategia. Olemme jääneet kehityksessä jälkeen. Ero Ruotsiin ja Tanskaan voisi tuskin olla suurempi: Tanskassa robottien kehittämisestä on tullut tuottavaa liiketoimintaa. Suomessa ajatus tuntuu olevan, että riittää hyvin, kun hyödynnetään muiden kehittämiä keksintöjä, eikä turhaan häröillä itse. Tästä seuraa, että Suomi jää alihankintataloudeksi. Andersson huomauttikin, ettei robotisaatio ole Suomelle mikään kilpailukykyetu, vaan pakko. ”Robotit luovat vaurautta. Ihmiset luovat arvoa”. Humanistina allekirjoitan.

Tietoyhteiskunta-akatemia on alansa johtavien asiantuntijaorganisaatioiden tarjoama valmennus, joka on suunnattu yhteiskunnallisille päättäjille. Tietoyhteiskunta-akatemian järjestää TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry yhteistyössä asiantuntijaorganisaatioiden kanssa. Viestintäkumppanina toimii Kaiku Helsinki.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

2016 Kuumat perunat: Data ja luottamus  –  “Datavuotojen aikakaudella yritys, joka pystyy uskottavasti lupaamaan asiakkailleen heidän tuottamansa datan turvallista säilyttämistä ja käsittelyä, nousee markkinajohtajaksi.” 

Onko start-up -skene ylikuumenemassa? – “En lainkaan hämmästele, mikäli hollantilainen sijoittaja pitää pienen pohjoisen maan startup-ilmapiiriä ylikuumentuneena.”

Internetin ilmastonmuutos – “Internet on ollut erottamaton osa arkeamme jo noin parikymmentä vuotta, mutta se ei ole ainakaan vielä kokenut omaa exxonvaldeziaan tai tšernobyliään.” 

Tilaa Kaiku Helsingin uutiskirje:

TILAA