Onko startup-skene ylikuumentumassa?

21.11.2014

Kimmo Kuokka

”Ylikuumentunut”, vastasi hollantilainen sijoittaja ja pelibisneksen ammattilainen Reinout te Brake, kun häneltä kysyttiin näkemystä Suomen startup-skenen tilanteesta Pocket Gamerin isännöimässä tilaisuudessa tiistai-iltana. Sijoittajan näkökulmasta katsottuna startup-yritysten ympärillä on liikaakin kuhinaa verrattuna todellisten menestystarinoiden lukumäärään.

Kuhinaa, sitä todellakin tämän vuoden Slushissa riitti. Yrittäjien ja heidän ideoistaan kiinnostuneiden sijoittajien seurana Messukeskuksessa parveili satoja toimittajia, poliittisia päättäjiä sekä tuhansia yrittämisestä kiinnostuneita. En lainkaan hämmästele, mikäli hollantilainen sijoittaja pitää pienen pohjoisen maan startup-ilmapiiriä ylikuumentuneena.

Samalla te Braken kommentti sai minut pohtimaan, onko sillä sijoittajan kannalta loppujen lopuksi mitään väliä, vaikka 90 % rahoitettavista ideoista tulisi yhdestä ja samasta tundran keskelle pystytetystä jurtasta. Peruskuvio lienee kuitenkin se, että sijoittaja selvittää rahoitettavan idean mielekkyyden ja kaupallisen potentiaalin, joiden pohjalta hän tekee rahoituspäätöksensä.

Päällimmäisenä Slushissa kuulluista ja nähdyistä tuoteideoiden esittelyistä jäi mieleen bisnesidean esittelyn vaikeus, jos kuulijalle ei voi esitellä joko keskeneräistä tai jopa valmista tuotetta. Käsillä huitoen puhumisen, videokuvan tai Powerpoint-esityksen seuraaminen keskellä meluisaa messuhallia ei ole helppoa.

Kaiken digisössötyksen keskellä minua ilahdutti suunnattomasti Pölösen veljesten esittelemä, jo useita palkintoja kahminut Sävelkello, josta he esittelivät puusta tehtyä versiota. Käytännössä sama tuote olisi voitu kehittää jo parisataa vuotta sitten, mutta niin vain keksintö putkahti maailmaan vasta viime vuonna suomalaisen lukiolaispojan ideasta. Toki tästäkin ideasta on tekeillä digiversio, jossa tekijöiden mukaan onkin suurimpana haasteena saada fyysisen, helposti käpisteltävän tuotteen tuntu mobiililaitteen ruudulle.

Nähtäväksi jää, mihin suuntaan Slush kehittyy vuonna 2015. Vieläkään ei ollut koko Messukeskus käytössä, joten voihan se turvota vieläkin massiivisemmaksi. Se onkin kokonaan toinen asia, hyödyttäisikö se tapahtuman keskiössä olevia startup-yrittäjiä.

Neljä sekalaista huomiota:

1. Tapahtuman alkuperäinen idea oli saattaa startup-yrittäjät ja sijoittajat yhteen. Miten tehokkaasti se onnistuu, jos samoilla kinkereillä heiluu 500 toimittajaa, 5000 opiskelijaa ja 5000 random-tyyppiä?

2. Mobiilisovellus on 1000x parempi kuin printattu ohjelmalehtinen – helposti luettavissa myös pimeässä.

3. Jos tapahtuman pääsponsoreiden joukossa on mobiililaitevalmistajia ja operaattoreita, niin onhan se vähän vekkulia, kun mobiiliyhteydet menevät väkimäärän vuoksi kyykkyyn.

4. Nokia julkistaa tabletin vs. Jolla julkistaa tabletin. Käsi ylös, kuka yllättyi?

 

 


Kaiun uutiskirjeen tilaajana pääset ineen skeneen, jäbä – tilaa tästä:

Viestintävaltameren kiinnostavimmat vinkit, caset ja ilmiöt:

Tilaa Kaikuluotain-uutiskirje