Minäkö esiin? Näin voit nousta alasi asiantuntijaksi mediassa

Elisa Ylinen

03.06.2020

Keihin oman alasi asiantuntijoihin olet viimeksi törmännyt mediassa? Kuka asiantuntija on ollut ymmärrettävä ja selkeä, kenen viesti on jäänyt mieleesi? Miten hän sen teki?

Media viestii paljon henkilöiden kautta. Eri alojen asiantuntijoita kaivataan haastateltaviksi jatkuvasti – taustoittamaan, kansantajuistamaan, osoittamaan laajempaa merkitystä ja maalaamaan tulevaisuutta.

Usein kuitenkin tuntuu, että medioissa näkyvät ne samat asiantuntijat. Se on aivan totta: kun tapasimme yhden Suomen ykkösmediatalon toimitusta, he harmittelivat, että moni asiantuntija on piilossa eikä välttämättä halua puhua medialle. Edelleen, vuonna 2020, ääneen kaivataan enemmän naisia ja vähemmistöjen edustajia.

Miten mediaan sitten pääsisi haastateltavaksi? Miten ylipäätään tuoda asiantuntijuutta esille? Oman osaamisen korostaminen ja itsensä brändääminen voi tuntua vieraalta. Se voi – ja saa – myös jännittää. Toisaalta: jos et näy, asiantuntijuudestasi ei tiedä kukaan.

Asiantuntijuuden esille tuominen on pitkäjänteistä työtä ja vaatii sitoutumista. Palkinnot ovat kuitenkin houkuttelevia: voit oppia uutta, luoda uusia kontakteja, puhua itselle tärkeiden asioiden puolesta ja rakentaa luottamusta. Hyvä sataa myös organisaatiosi laariin.

Näillä vinkeillä pääset liikkeelle:

1. Valitse ja rajaa aihe.

Mistä aiheesta sinulla on paljon asiantuntemusta? Mistä haluat tuoda näkemyksesi esille? Mikä aiheessa kiinnostaa yleisöä, ja mitä uutta kerrottavaa siitä voisi olla?

Kun olet rajannut aiheen, valitse tärkein viestisi. Mitkä 1–3 asiaa haluat kuulijoiden tai lukijoiden muistavan? Mieti, miten esität asiat yleisöä kiinnostavalla tavalla. Seuraa aiheen ympärillä käytävää keskustelua ja pohdi, mikä olisi oikeasti uusi ja kiinnostava tulokulma keskusteluun.

2. Laadi kevyt suunnitelma.

Kirjaa ensin ylös tavoitteesi. Onko tarkoituksena profiloitua tietyn aihealueen asiantuntijaksi, kasvattaa verkostoja, laajentaa osaamista, lisätä kiinnostusta omaa organisaatiota kohtaan vai yksinkertaisesti lisätä myyntiä?

Listaa sitten keinot asiantuntijuutesi esille tuomiseksi. Helpointa on aloittaa oman organisaation kanavista, kuten laatimalla blogikirjoituksia tai antamalla sitaatteja oman aihepiirin uutisiin. Tuo osaamistasi esille säännöllisesti: keskustele somessa, osallistu tilaisuuksiin, kirjoita blogitekstejä. Ole median käytettävissä – pyydä vaikkapa oman organisaatiosi viestintätiimiä opastamaan sinua median toimintatapoihin. (Lupaamme, että viestintäihmiset hyrisevät tyytyväisyyttään!) Varaa kalenteristasi viikoittain aikaa.

3. Omat sometilit kuntoon.

Asiantuntijan on löydyttävä sosiaalisesta mediasta, mutta jokaisessa kanavassa ei ole tarvitse olla. Valitse ne kanavat, joissa tavoitat oikeaa yleisöä. Huolehdi siitä, että profiilisi on kunnossa (Twitter-profiili – Millainen on hyvä?LinkedIn-profiili huippukuntoon näillä 6 niksillä). Seuraa oman alasi näkyviä henkilöitä ja osallistu keskusteluun.

4. Asiantuntijaksi mediaan.

Tuo asiantuntijuuttasi esille myös median suuntaan. Tarjoudu haastateltavaksi, lähetä mielipidekirjoituksia, ole helposti median käytettävissä, vastaa nopeasti. Osallistu keskusteluun somessa, erilaisissa tapahtumissa ja organisaatiosi kanavissa. Mitä enemmän olet omasta aihepiiristäsi esillä, sitä todennäköisemmin mediakin saattaa kiinnostua näkemyksistäsi.

Rohkaistu tarvittaessa vetämään mutkat riittävän suoriksi. Jos olet selkeä ja taidat kiteyttämisen taidon, olet jo pitkällä.

5. Analysoi tulokset.

Ota välillä aikaa ja analysoi tuloksia suhteessa asettamiisi tavoitteisin. Mitkä ovat olleet suurimmat onnistumisesi? Mitkä keinot ovat toimineet ja tuoneet tuloksia? Mitä asioita pitäisi vielä kehittää? Jatka luontevia tapoja olla esillä ja kehitä omaa tekemistäsi.

 

Loppuun rohkaisun sana. Harvassa ovat ne asiantuntijat, jotka pääsevät ääneen mediassa viikoittain, saati kuukausittain. Hekin ovat aloittaneet nollasta, mutta kehittyneet ja kehittäneet vuorovaikutustaan. Ole siis utelias, kokeile, keskustele, analysoi, kehitä eteenpäin. Me autamme!


Kirjoittajista

Elisa Ylinen on Kaiku Helsingin vanhempi viestintäkonsultti ja monissa tiukoissa tilanteissa testattu strateginen viestijä. Hänellä on lyömätön taito oivaltaa olennainen ja siivilöidä sekamelska selkeäksi. Työelämässä hän vie viilipyttymäisesti projektin kuin projektin loppuun. Yksityiselämässä hän treenaa johtamis- ja vuorovaikutustaitojaan tahtoikäisen tyttärensä kanssa.

Taina Rinta-Kauhajärvi on Kaiku Helsingin viestintäkonsultti, jonka osaamisalaa ovat markkinointiviestintä, mediasuhteet ja sisällöntuotanto. Monipuolista kokemusta on ehtinyt karttua myös tapahtumien järjestämisestä ja niiden viestinnästä. Tainan sielu lepää, kun tekstien pilkut ja pisteet ovat kohdillaan, asiat on selkeästi organisoitu ja projektit viedään kunnialla maaliin. Viime aikoina Taina on perehtynyt Kaiulla erityisesti vaikuttajamarkkinoinnin saloihin.

 

Viestintävaltameren kiinnostavimmat vinkit, caset ja ilmiöt:

Tilaa Kaikuluotain-uutiskirje