“Mikä tän hashtag on?”

29.01.2014

Petteri Puustinen

Ystäväni on ammatiltaan yläkoulun opettaja. Hänen lähimmät työtoverinsa ovat siis 13–16-vuotiaita, median ja teknologian läpeensä kyllästämiä nuoria. Oppilaat tekevät esitelmiä iPadeilla, kyselevät unohtuneiden läksyjen perään omissa WhatsApp-ryhmissään ja rakentavat limudiskoon sponsoriseinämän Instagram-poseerausten taustaksi. Välitunnilta palatessaan he saattavat tiedustella: ”Ope hei, mikä tän tunnin hashtag on?” Sosiaalisen median käyttäminen on heille luontevaa kuin hengittäminen.

Opettajien suhtautuminen näihin teknoteineihin on kaksijakoista. Toiset kokevat tärkeäksi pysyä mukana nuorten some-kulttuurissa ja kehittelevät esimerkiksi kotitehtäviä, joissa oppilaiden tulee kirjoittaa vastauksensa blogipostauksina. Toiset taas ovat sitä mieltä, että Pythagoras tai inessiivi eivät tarvitse ympärilleen mitään ylimääräistä, vaan terävä lyijykynä ja vahvat istumalihakset ovat tärkeimmät työkalut oppimiseen.

Jo muutaman vuoden kuluttua nämä somessa marinoidut ihmistaimet kirmaavat koulumaailmasta työelämään. Heistä tulee sinun alaisiasi, kollegoitasi – ja asiakkaitasi. Osaatko silloin viestiä heille niin, että saat sanomasi perille? Pelkkä tekninen osaaminen ei riitä, vaan kyseessä on ennen kaikkea ajattelutavan muutos. Olennaista ei ole se, osaatko käyttää Instagramia tai Twitteriä – vaan se, ymmärrätkö maailmaa, jossa tiimipalaverilla on luonnostaan oma hashtag.

Somenatiivin sukupolven kypsyessä merkittäväksi kuluttajasegmentiksi myös yritysten tulee arvioida omaa viestintäänsä uudella tavalla. Online-tilassa kasvaneet nuoret eivät tee eroa sosiaalisen median ja ”perinteisen median” välille: naapurin Kristianin Twitterissä jakama tieto ei välttämättä ole heille yhtään vähemmän arvokasta kuin Helsingin Sanomien Twitter-sisällöt, vaikka jälkimmäisellä onkin tukenaan suuren mediatalon resurssit.

Yritysten viestinnän kannalta tässä piilee sekä riskejä että mahdollisuuksia. Toisaalta on mahdollista tavoittaa ihmiset suoraan ilman median kankeaa uutiskynnystä tai raskasta panostusta markkinointiin, mutta toisaalta on vaara menettää oman alan ja aihepiirin asiantuntijan paikka kenelle tahansa mielenkiintoiselle tyypille, joka keskittyy somessa samoihin asioihin.

Uudessa maailmassa onnistuminen vaatii joustavaa viestintää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Emme saa tuudittautua uskomaan, että olemme eksperttejä. Tilanteet kehittyvät jatkuvasti ja muutokselle täytyy pysyä herkkänä. Opettajakaverini kertoi, että nykyisin luokan ”kovikset” eivät istu takapulpeteissa, vaan nämä mielipidejohtajat haluavat nimenomaan eturivin paikat. Jos me viestijöinä emme äkkää tällaisia kulttuurisia muutoksia ajoissa, emme saa sanomaamme uppoamaan.

En sano, että meidän pitäisi itse olla koko ajan kehityksen eturivissä – mutta meidän täytyy pysyä kärryillä siitä, keitä siellä kulloinkin on.

 


Kuva Flickr-käyttäjältä Brad Flickinger (Creative Commons)

Tilaa Kaiku Helsingin uutiskirje:

TILAA