Kivempaakin tekemistä

05.11.2013

Juho Toivonen

On marraskuu 2013, kello on yksitoista aamupäivällä sateisena sunnuntaina. Juho Eemeli Toivonen istuu kotonaan. Vapaapäivä on alkamassa. Toivonen on avannut tietokoneensa ja yrittää houkutella kavereitaan ulos leikkimään. Puoliso on lähtenyt kaamosta pakoon Intiaan, ja koirakin on viety muualle hoitoon. Toivonen vieraili edellispäivänä Ski Expossa ja varasi jo perinteeksi muodostuneen lasketteluloman Alpeille. Reissuun on tällä kertaa lähdössä 10 Toivosen ystävää.

Toivonen soittaa Pylvänäiselle, mutta tämä on Vaasassa. Järvinen puolestaan kertoo edelleen nukkuvansa. Ahjopalon ja Salmisen puhelimet ohjaavat suoraan vastaajaan. Pakarinen nostaa luurin, mutta ilmoittaa, ettei ehdi tänään ulkoilla. Pakarisella on velvoitteita perheen parissa. Ymmärtäähän sen.

Toivonen lukee viimeisimmät uutiset verkosta ja törmää Ylioppilaslehden artikkeliin, jossa Vappu Kaarenoja kertoo nuoresta konsultista, Annu Nieminen-Pietinalhosta. Nieminen-Pietinalho on ajanut itsensä Karoshin partaalle. Harvinainen vapaapäivä tuntuu Toivosesta tekstin lukemisen jälkeen entistäkin arvokkaammalta. Toivonen päättää tehdä työasioita ja kirjoittaa Kaiun blogiin.

Potilas Toivonen on 33-vuotias kauppatieteiden maisteri. On sangen outoa, että hän haluaa vapaaehtoisesti tehdä töitä sen jälkeen, kun on ensin lukenut ihmisestä, joka on tehnyt liikaa töitä ja tullut sairaaksi. Toivosen mielestä blogin kirjoittaminen on kivaa. Hänen mielestään on muutenkin mukavaa tehdä markkinointiviestinnän töitä. Nieminen-Pietinalhon tapauksesta ei selvinnyt, oliko hänen mielestään töissä kivaa. Kysymys siitä, tykkäsikö Nieminen-Pietinalho tehdä uskomattoman paljon töitä, jäi roikkumaan ilmaan. Toivonen yrittää etsiä vastausta myös Nieminen-Pietinalhon blogista. Siitä käy selväksi, että tämä kaipasi työlleen merkitystä.

Syyskuussa julkaistiin tutkimus, joka selvitti suomalaisten opiskelijoiden toiveita työelämän suhteen. T-Median kyselyyn osallistuneiden 24 000 opiskelijan vastauksista selvisi, että työpaikalla täytyisi olla kivaa. Myös Nokian ex-johtaja Anssi Vanjoki on kiertänyt seminaareja kertomassa, miten töissä pitää olla kivaa.

Eeppisen burnoutin kärsinyt Nieminen-Pietinalho sanoo, että voimme jatkossakin tehdä 100 tunnin työviikkoa, kunhan teemme oikeita asioita. Kuulostaa hullulta. Haluaako “oikeisiin asioihin” käyttää myös vapaa-aikansa, jos niiden tekeminen ei ole kivaa? Voiko oikeiden asioiden tekeminen suistaa Karoshin syliin? Tuntuiko työ McKinseyllä Nieminen-Pietinalhosta myös “oikealta” ennen uupumista?

Toivonen kävi vastikään työsuojeluvaltuutetun roolissa Ekonomiliiton järjestämässä seminaarissa, jonka aiheina olivat terveys, hyvinvointi ja tuottavuus. Aiheista olivat kertomassa muiden muassa Terveystalon työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil. tri Ossi Aura, sekä psykoterapian erityispsykologi Antti Kauppi. Heidän mukaansa työterveyspalvelut ovat muuttumassa niin, että työntekijöiden työhyvinvointia on tulevaisuudessa entistä helpompi johtaa. Pian voidaan siis mitata, onko kivaa työtä toivoneilla 24 000 opiskelijalla todella töissään kivaa, kokevatko he työnsä mielekkääksi, ja kuinka heidän terveyttään ja hyvinvointiaan voidaan ylläpitää. Toivottavasti uudet hyvinvoinnin johtamisen keinot estävät Nieminen-Pietinalhon kaltaiset Karoshi-tapaukset.

Ylioppilaslehden artikkelin huipennuksessa siteerataan Steve Jobs -vainajaa. Jobs oli sitä mieltä, että ihmisen on osattava keskittyä. Ylioppilaslehden jutun mukaan keskittyminen on sitä, että sanoo ‘Ei’. Toivonen haluaisi lisätä tähän, että ennen ein sanomista kannattaa sanoa sekä vapaa-ajalla että töissä lukemattomia kertoja ‘Kyllä’ – niin kauan kuin on kivaa.


Artikkelin kuva Flickr-käyttäjältä Erin (Creative Commons)

Tilaa Kaiku Helsingin uutiskirje:

TILAA