Beyoncé hylkäsi YouTuben – pitäisikö sinunkin?

26.03.2015

Petteri Puustinen

”Beyoncé ei erehdy koskaan”, kuuluu vanha totuus täällä Kaiun itäsiivessä. Itsenäisenä ja fiksuna uranaisena Beyoncélla on koko ajan kirkas käsitys siitä, mitä milloinkin on järkevintä tehdä. Ja nyt Beyoncé on päättänyt luopua YouTubesta.

YouTube on ollut videoalustojen ylittämätön ykkönen niin poptähdille kuin yrityksillekin muutaman viime vuoden ajan. Tapana on ollut aina ladata video YouTubeen ja jakaa se sieltä yleisölle blogissa, Facebookissa, Twitterissä tai muissa käytössä olevissa somekanavissa. Niin Beyoncékin teki vielä tammikuussa 2014, jolloin hän latasi YouTube-kanavalleen seitsemän videota.

Tämä perinteinen toimintamalli on kuitenkin murentumassa. Lokakuuhun 2014 tultaessa ”rouva Carter” ei päivittänyt YouTubeensa enää ainuttakaan videota, vaan latasi kuusi filminpätkää suoraan Facebookiin. Mistä mielenmuutos johtuu?

Yllätys yllätys: Facebook ei korosta kilpailijaansa!

Someälykkäänä edelläkävijänä ”Queen-B” on ollut perillä Facebookin algoritminmuutoksesta. Tylsältä ja tekniseltä sössötykseltä kuulostava algoritmin muuttaminen tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että Facebook on säätänyt painotusta, jonka perusteella eri sisällöt näkyvät käyttäjien uutisvirrassa.

Ensinnäkin Facebook on heikentänyt Googlen omistaman YouTuben videoiden näkyvyyttä ja toiseksi kasvattanut suoraan Facebookiin ladattujen videoiden näkyvyyttä. Jos siis haluaa omalle tuotokselleen maksimimäärän silmäpareja Facebookissa, enää ei kannata ladata videota ensin YouTubeen ja jakaa sieltä Facebookiin, vaan klipit on fiksuinta ladata suoraan Facebookiin.

Autoplay koukuttaa

Käyttäjien uutisvirrassa nätisti uiskentelevat Facebook-videot saa myös asetettua automaattisesti toistaviksi AutoPlay-ominaisuutta käyttämällä. Videon tekijällä on siis oiva mahdollisuus koukuttaa katsoja heti ensi sekunneista alkaen, kun video lähtee pyörimään automaattisesti.

Toinen Facebook-videoiden etu verrattuna YouTube-videoihin on se, että ainakaan toistaiseksi FB-videoiden päälle ei myydä mainoksia. Haittapuolena voi pitää sitä, että Facebook-videon embeddaaminen eli upottaminen ulkopuoliselle sivulle, esimerkiksi blogipostaukseen, ei onnistu ilman koko videon sisältävän Facebook-päivityksen upottamista.

Ilmainen näkyvyys laskussa

Vaikka Facebook onkin viilannut algoritmiaan “omia” videoitaan suosivaksi, vastapainona kaikkien sisältöjen orgaaninen eli maksuton tavoittavuus on laskussa.

Tässä tuorein arvio siitä, kuinka monelle tykkääjällesi Facebook-päivityksesi näkyy ilman erillistä maksullista markkinointia:

  • Alle 1000 tykkääjän sivut: 25,1 %
  • 1000 – 10 000 tykkääjän sivut: 13,8 %
  • 10 000 – 50 000 tykkääjää: 10,0 %
  • 50 000 – 100 000 tykkääjää: 9,8 %
  • Yli 100,000 tykkääjää: 7,7 %

Jos siis haluat, että videosi tai muu päivityksesi näkyy varmasti kaikille sivusi tykkääjille, maksullinen ”buustaus” on käytännössä ainoa vaihtoehto. Siitä ei pääse yli edes Beyoncé.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

So content. Very media. Such wow! – Eli “Dogen 3 oppituntia kiinnostavuusmuotoiluun” – “Terkkuja Snöffelle! – – Ainoa ratkaiseva tekijä on sisällön kiinnostavuus.”

Videochat on verkkoasioinnin humaani palvelukanava – “Millaista palvelua asiakkaat toivovat, kun eivät halua tai osaa palvella itseään?”

Some-osaaminen on johtajan perustaito – “Mitä paremmin johtaja tuntee digitaalisen maailman riskit ja mahdollisuudet, sitä paremmin hän voi suunnitella uusien kanavien hyödyntämistä.”

Viestintävaltameren kiinnostavimmat vinkit, caset ja ilmiöt:

Tilaa Kaikuluotain-uutiskirje