Markkinointiviestinnän tekijä, älä aliarvioi vuosikelloa

Tiina Hosiokoski

Näin tammikuussa on käsillä aika, jolloin pakerretaan kovasti vuosisuunnitelmia markkinointiviestintään, viestintään ja sisältömarkkinointiin. Optimaalisessa maailmassa ne olisivat ehkä jo tehtynä ennen joulua, mutta todellisuudessa se tapahtuu harvoin niin ennakoivasti. Joten ei kannata olla itselleen liian ankara.

Viime aikoina vuosisuunnitelmaa on myös kyseenalaistettu. Itse olen sitä mieltä, että jos karkea ylätason suunnitelma puuttuu, on erittäin todennäköistä, että kaiken kiireen keskellä todella moni asia jää tekemättä. Suunnitelmassa ei tarvitse olla tarkkaan määritelty, mitä tapahtuu vuoden päästä marraskuussa, mutta isommat suuntaviivat tulee olla. Tarkempi suunnittelu voi ja kannattaakin olla kvartaali- tai jopa kuukausikohtaista. Nimesin tämän reilu vuosi sitten ketteräksi suunnitelmaksi, ja hyvin on toiminut!

Vuosikellon rakentaminen

Ennen kuin lähdetään liikkeelle, tulee perusasioiden olla kunnossa. Mikä on positiomme, mitä mielikuvaa haetaan? Mitä tavoittelemme, mitkä ovat mittarit? Hyvä! Kun osaat vastata näihin, ollaan jo pitkällä.

Sitten pitääkin miettiä vuoden jaksotus. Tähän on lukuisia erilaisia lähestymistapoja, joista tässä muutama idea.

Vuodenajat, sesongit

Tämä on selkeä suunnittelun lähtökohta, kun ollaan bisneksessä, jossa on selkeät sesongit tai johon vuodenajat vaikuttavat merkittävästä. Ulkomaaleja myydään keväästä syksyyn, tötteröjäätelöä kesällä, pääsiäisenä on esillä pääsiäisherkut, talvella myydään suksia ja luistimia.  Vuosisuunnitelma on helppoa rakentaa näiden teemojen ympärille.

Teemat

Jos bisneksessa ei ole selkeitä sesonkeja, suunnittelun lähtökohdaksi voi ottaa liiketoiminnasta johdetut viestinnälliset teemat. Teemalla tarkoitan tässä ylätason aihealuetta, josta viestiminen tukee omaa asiantuntemusta ja sitä kautta liiketoimintaa. Yksi teema voi olla esimerkiksi kuukauden tai kvartaalin mittainen, jolloin sisällöt käsittelevät kyseistä teemaa. Joskus on paikallaan ottaa jopa teemavuosia.

Kukamitämissä

Toiminnassa, jos on tärkeää ottaa osaa (yhteiskunnalliseen) keskusteluun ja vielä parempi, avata niitä, on tiedettävä mitä omalla alalla ja yhteiskunnassa tapahtuu. Isoja tapahtumia 2017 ovat vaikkapa kuntavaalit maalis-huhtikuussa, Suomi Areena heinäkuussa ja Slush marras-joulukuun taitteessa. Nämä nyt vain esimerkkeinä, yhteiskunnassahan tapahtuu koko ajan. Omaa markkinointiviestintää ja keskustelun avauksia kannattaa tietenkin rytmittää sen mukaan, mistä muutenkin tuolloin puhutaan. Ja tietenkin yrittää avata keskustelua itse.

Liiketoiminnat

Joskus organisaation rakenne on sellainen, että jokaisella liiketoiminta-alueella ei ole mahdollisuutta tehdä omaa vuosisuunnitelmaansa, resurssit eivät yksikertaisesti riitä. Mutta kaikki tarvitsevat markkinointiviestinnällistä tukea, totta kai. Tällöin vuosi voidaan ”jakaa” liiketoimintojen kesken, ja jokainen saa oman valokeilansa esimerkiksi kaksi kertaa vuodessa.  Tällöin jokaiselle liiketoiminnalle voidaan suunnitelma oma minisuunnitelma, joka voi sisältää samankaltaisia elementtejä. Usein se oma slotti ajoittuu esimerkiksi sen alan messujen ja seminaarien yhteyteen aika luontevasti.

Sitten suunnittelemaan: Kiinnostavuusmuotoilu käyttöön!

Kuten ihan aluksi jo totesin, koko vuotta ei välttämättä kannatakaan suunnitella liian tarkasti tässä vaiheessa. Mutta seuraavat kuukaudet tulisi jo tietää. Hyvä menetelmä on ns. 100 ideaa. Eli teemojen alle ideoidaan ensin valtava määrä sisältö- ja markkinointi-ajatuksia, jonka jälkeen valitaan parhaat ja tehdään konkreettinen suunnitelma kanavineen, vastuuhenkilöineen ja aikatauluineen. Tässä vaiheessa kannattaa muistaa, että teemat ovat organisaation lähtökohdista valittuja, mutta viimeistään tässä kohtaa tulee miettiä, mikä kohderyhmää kiinnostaa. Ota siis käyttöön kiinnostavuusmuotoilun opit, kun suunnittelet konkreettisia viestejä.

 


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Tylsä, tylsempi, strategia –  ”Lyhyesti sanottuna strategia on liiketaloudellinen juoni: yrityksen valitsema asema markkinoilla ja näkemys tulevaisuuden tilasta, johon päästään johdonmukaisella toiminnalla.”

Kiinnostavuusmuotoilu – ”Sisältötulva on tänä päivänä valtava. Miten moisesta vyörystä on edes pieni mahdollisuus erottautua? Yksinkertainen vastaus on: ole kiinnostava. (Monimutkaisempi vastaus seuraa myöhemmin.) 

EVVK:n aika on ohi! – ”Julistamme EVVK:n ajan viestinnässä lopullisesti päättyneeksi. Mitä se sitten tarkoittaa? Sitä, että viestintää ei enää rakenneta organisaatiolähtöisesti, tiedotteita ei kirjoiteta tylsästi, somea ei hoideta copypasteamalla – ylipäätään mitään ei hoideta rutiininomaisesti.”


Kaiun uutiskirje ilahduttaa arkeasi:

Kuva: iStock