Kuka teillä vastaa yhteistyöstä?

Tuulikki Rautiainen

Modernit, digitaalisesti avustetut mahdollisuudet yhteistyölle ovat kehittyneet viime vuosien aikana valtavalla nopeudella. Microsoft, Google ja monet pienemmät toimijat tuovat markkinoilla uusia sovelluksia, joiden avuilla tiimit, organisaatiot ja myös sidosryhmät voivat työskennellä sujuvasti, tehokkaasti ja selkeästi yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ainakin teoriassa. Sisäisen yhteistyön sujuvuus jää usein teorian tasolle siksi, että ohjelmistot kyllä ajetaan öisinä päivityksinä henkilöstön käyttöön, mutta siihen se sitten jää.

Olen kysynyt niin viestinnältä, IT:ltä kuin HR:ltä: ”Kuka teillä vastaa yhteistyöstä?” Kukaan ei tunnusta omistavansa aihetta, ja se on mielestäni kuvaavaa yhteistyölle. Eihän se yhden henkilön tai funktion homma tosiaan ole.

Ei yhteistyön kehittämistä ilman – yhteistyötä

Ihmisten työskentelytavat saavat mielestäni olla pitkälle jokaisen omien mieltymysten mukaisia. Kaikkea ei tarvitse tai voi prosessikaavioida. Yhteistyön tekemisen tapoja, kuten muitakin työyhteisötaitoja, voi kuitenkin kehittää. Kehitys liittyy esimerkiksi tiedon tallentamiseen, jakamiseen, avoimeen ja luottamukselliseen viestintäkulttuurin rakentamiseen, esimiesten osallistamistaitojen fasilitointiin sekä vuorovaikutustaitoihin. Tällaisen yhteistyön kehittämisessä henkilöstöhallinnon, viestinnän ja tietohallinnon täytyy tehdä… yhteistyötä. Aika osuvaa, eikö?

Toisinaan törmään työpaikkoihin, joissa on tässäkin aiheessa kaksi surullisenkuuluisaa syntipukkia: 1. jokumuu 2. johto. Heidän hommanaan taitaa olla kaikkien muutosten läpivienti ja kehityksen suunnittelu, toteutus ja tukeminen. Toki johdon esimerkki ja tuki ovat tärkeitä yhteistyön kehityksessä, jotta muutoksella on pysyvät vaikutukset. Väitän silti, että sisäisen yhteistyön kehitys lähtee ensisijaisesti IT:n, HR:n ja viestinnän yhteistyöstä.

Miltä näyttää suomalaisorganisaatioissa?

Kevään 2017 aikana kollegani Salla Syrmanin kanssa osallistuimme puhujina muutamiin tilaisuuksiin sekä valmensimme sisäistä viestintää, yhteistyötä ja erityisesti verkostomaista vuorovaikutusta. Mitä kollaboraatio on ja miten sitä voi kehittää? Kuulimme paljon mielenkiintoista yhteistyön nykytilasta suomalaisorganisaatioissa – sekä tuskailua että rohkeita ratkaisunavaimia.

”Viestintäkulttuuri on vuorovaikutteista – henkilöstömme osallistuu keskusteluun.”

”Lukuisista toimivista ja tuetuista kanavista huolimatta työyhteisössäni koetaan, että yksi keskeisimmistä ongelmista on sisäisen viestinnän toimimattomuus. Kehittämistä kaipaavat erityisesti isojen asioiden, muutosten ja henkilöstöön vaikuttavien asioiden vuorovaikutteinen käsittely. Sähköposti ylivoimaisesti tärkeimpänä sisäisen viestinnän kanavana jättää vuorovaikutuksen vaillinaiseksi.

Haluatko lukea lisää? Julkaisemme pienen selvityksen, joka pohjautuu tilaisuuksissa käytyihin keskusteluihin sekä keskusteluihin osallistuneiden kyselyvastauksiin.  Toivomme kaikille työyhteisölle hiljaisen tiedon ja osaamisen vapautumista inboxeista ulos verkostoon kaikkien saataville! Sieltä ne seuraavan vuosisadan uudet ideat syntyvät.

Tilaa verkostomaisen yhteistyön pulssia tunnusteleva raportti:


Tilaa Kaiku Helsingin uutiskirje: