Kaari ja Kaiku ne yhteen soppii, äsken mentiin kiinnostavuuskoppiin

Kaiku Helsinki

Kannelmäessä sijaitseva kauppakeskus Kaari on valinnut viestintätoimistokumppanikseen Kaiku Helsingin. Vastikään tilansa freesannut Kaari pyrkii profiloitumaan ihmisen kokoisena kauppakeskuksena pääkaupunkiseudun jättiläiskeskusten puristuksessa.

”Kaiku Helsingin kiinnostavuusmuotoilu-ajattelumalli oli meille ratkaiseva tekijä valitessamme viestintätoimistoa. Nykyisessä sisältötulvassa pysyy pinnalla vain viestimällä aidon kiinnostavasti. Kaiun luovat ideat ja tomera tekeminen antavat meille juuri oikeanlaista boostia nyt, kun lähdemme tekemään Kaarta tutuksi yhä monipuolisemmin”, kertoo Kaaren kauppakeskusjohtaja Sanna Kinnunen.

Yhdessä Kaari ja Kaiku haluavat todentaa, että Kaari on inhimillinen hyvän mielen paikka niin asiakkaille kuin kauppiaillekin.

”Kauppakeskusten markkinointiviestintä Suomessa tuntuu pyörivän kahden pölyttyneen elementin ympärillä: koon ja hintojen. Kaari tekee valtavasti sellaista, mitä peruskauppakeskukset eivät tee; kattoluisteluradasta seniorikävelyihin ja etätyötilojen tarjoamisesta kaupunkiviljelyistutuksiin. Kutisemme innosta päästessämme rakentamaan ja kertomaan Kaaren kiinnostavia tarinoita”, asiakkuudesta Kaiku Helsingissä vastaava Inari Anttila ennakoi.

”Olemme se helposti lähestyttävä kauppakeskus, sanan kaikissa merkityksissä. On itsestään selvää, että meillä on kattava valikoima ostosmahdollisuuksia ja palveluita, mutta niiden lisäksi panostamme myös yhteisöllisyyteen ja viihtyvyyteen. Kauppakeskus voi olla nykyaikaisen kyläelämän kiintopiste niin perheille, nuorille kuin senioreillekin”, Kinnunen tiivistää.

Tilaa Kaiku Helsingin uutiskirje: