Korkea koulutustaso altistaa propagandalle

Suosittu hokema siitä, että korkea sivistystaso suojaa suomalaisia valeuutisilta ei pidä paikkaansa. Totuus on päinvastainen, minkä monet julkisen sektorin viestijät ja heitä palvelevat viestintätoimistot kokevat arjessaan joka päivä.

Moni eturivin virkamies ja poliittinen päättäjä, viimeksi valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantila, ovat rauhoitelleet valeuutisista ja informaatio-operaatioista huolestuneita. Suomalaiset eivät korkean sivistystason vuoksi kuulemma ole huijattavissa.

Ehkä Mantilan mielessä ovat pöllöimmät trollit, joiden jutuista sokea reettakin näkee, ettei niissä ole päätä eikä häntää (ei, en aio linkittää yhteenkään).

On kuitenkin ainakin kolmentyyppistä propagandaa, jolle korkea sivistystaso nimenomaan altistaa.

  1. Näennäistieteellinen argumentointi

Viestinnän professori Esa Väliverronen on osuvasti huomauttanut, että koulutustason noustua ihmiset ajattelevat voivansa tulkita ja ymmärtää monimutkaisiakin tutkimuksia. Tätä taitava propagandisti voi hyödyntää – ja totta vie hyödyntää.

Terveysviranomaiset tietävät, että turhan suuri osa sivistyneistä suomalaisista hakee perustietonsa terveydestä ja vaikkapa rokotteiden haittavaikutuksista erilaisilta tieteellistä argumentointia matkivilta, mutta faktoja tarkoitushakuisesti valitsevilta tai niitä vääristeleviltä mielipidesivuilta verkosta. Maahanmuuttoviranomaiset tietävät, että aivan täysjärkiset ihmiset hairahtuvat joskus uskomaan poskettomiakin väitteitä maahanmuutosta, jos ne on verhottu tilaston valeasuun.

Kasvava osa julkishallinnon viestinnän resursseista käytetään näennäistieteellisten vasta-argumenttien huomioimiseen. Niiltä voi pyrkiä vetämään mattoa alta etukäteen (ikään kuin pyrkiä rokottamaan yleisö niitä vastaan). Tähän ei riitä pelkästään avoin tiedottaminen, vaan julkisen viestijän on mietittävä myös viestinsä jättämää mielikuvaa. Vähintäänkin on varauduttava jälkikäteen vastaamaan laajalle leviäviin vääriin väitteisiin

2. Whataboutismi

Ilmiö, jossa vaikkapa natsi-Saksan toimia puolustetaan sillä, että kyllähän se Neuvostoliittokin. Ja päinvastoin. Argumentointityyli ei ole sinänsä korkeaan koulutustasoon sidoksissa – sehän on yleinen esimerkiksi pienten lasten keskuudessa. Mutta sitä mukaa kun yleistiedot laajenevat, mahdollisuus löytää ja ymmärtää uusia vertailukohteita kasvavat.

Viestijän ei tietenkään kannata juuttua argumentoimaan whatabout-analogian osuvuudesta. Yleisvastaus on, että kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa. Aikaa ja reagointikykyä tästä muistuttaminenkin kuitenkin vaatii.

  1. Näin ne asiat koetaan

Oma lukunsa propagandaperheessä. Osa perätöntä tietoa verkossa levittävistä ja sen perusteella toimivista ihmisistä tietää tiedon olevan juuri sitä, perätöntä. He kuitenkin tietoisesti valitsevat sen, koska se sopii heidän arvomaailmaansa.

Korkean koulutustason yhteiskunnissa auktoriteetteja uskalletaan kyseenalaistaa ja tieteellisen tiedon epävarmuus ymmärretään – molemmat sinällään positiivisia seikkoja. Käytännössä tämä valitettavasti usein tarkoittaa myös sitä, että oma henkilökohtainen tunnekokemus painaa enemmän kuin asiaan perehtyneen tutkijan näkemys.

Mitä tapahtuisikaan, jos vielä jokin suomalaisen yhteiskunnan, kulttuurin ja sen kuuluisan sivistystason hyvin tunteva ulkomainen valtiollinen toimija käynnistäisi laajan informaatio-operaation (tai useita sellaisia), joiden kohteena ei olisikaan vieraan valtion oma väestö, vaan Suomen kansalaismielipide?

Omaan kokemukseeni perustuen uskallan varovasti toivoa, että väitteet suomalaisten laumasuojasta valeuutisia vastaan on tarkoitettu ylimääräisen hysterian rauhoitteluun. Niin valtioneuvoston kansliassa kuin muissakin viranomaisissa lienee todellisuudessa kauan sitten otettu pää pois pensaasta ja pohditaan kuumeisesti ennaltaehkäisyä ja vastatoimenpiteitä.

 

Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Luottamuksesta ja sen puutteesta –  "Luottamus mediaan post-faktuaalisen uutistoiminnan ja sirpaloituneen somejakelun aikana on tärkeää punnita - mutta kenen luottamusta luotettava media tarvitsee?"

Tämä lobbauksessa on oikeasti ongelmallista – "Median lietsoman lobbaushysterian taustalla on vaikuttamisen siirtyminen kabineteista päivänvaloon. Siinä ei ole mitään pahaa. Lobbaukseen kuitenkin liittyy todellisiakin ongelmia, joista osa tupaa jäämään varjoon.

Delfiinien siirron ajankohta ei kuulu sinulle –  "Somenärkästyjien ei tarvitse närkästymistään selitellä. He eivät joudu perustelemaan, miksi heidän olisi pitänyt tietää ajankohta, jolloin Särkänniemestä siirretään delfiinejä. Vakavasti otettava media sen sijaan joutuu jälkikäteen keksimään perusteluja sille, miksi siirron ajankohta on yhteiskunnallisesti merkittävä kysymys, josta pitää repiä otsikoita."


Ilma sakeana hävittäjäviestintää

Viestintätoimistossa pääsee parhaimmillaan mukaan mielenkiintoisiin ja yhteiskunnallisesti vaikuttaviin hankkeisiin. Alan ammattilaisina olemme iloksemme huomanneet, että viestinnän merkitykseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota.  Projekteissa syntyy parempia päätöksiä, kun hyvällä viestinnällä on ensin luotu oikeaa ymmärrystä.

Me täällä Kaiku Helsingissä olemme päässeet mukaan yhteen lähivuosien mielenkiintoisimmasta hankkeesta, kun ilmavoimat valitsevat nykyisten Hornet-hävittäjien korvaajan. Hankintapäätös on määrä tehdä vuoteen 2021 mennessä.

Samalla meidän tekemisiimme kohdistuu mielenkiintoa, jota harvoin sattuu tällaisen tavallisen näppäimistönkuluttajan kohdalle. Tuntuu välillä hieman kummalliselta, miten kokonaisuuden kannalta pienistä asioista tehdään miljardihankkeessa otsikoita. Syynissä ovat olleet myös viestinnän ja vaikuttamisen ammattilaiset.

Epäilyksen varjoa on heitetty lukuisissa keskusteluohjelmissa, joissa on vakuutettu katsojille, etteivät lobbarit varmasti pääse viemään vääristynyttä viestiä tai keskustelemaan suoraan hankkeesta päättävien kanssa. Itse olen seurannut keskustelua huvittuneena, meidän osuutemme miljardihankkeesta on kuitenkin varsin vähäinen. Asian tiivisti hyvin ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola toteamalla, etteivät ne Suomen päättäjät tyhmiä ole eikä päätöstä tehdä markkinoinnin tai lobbauksen perusteella.

Onneksi mediassa löytyy myös toisenlaista suhtautumista. Pelko siitä, että liiallinen tieto voisi jotenkin vaarantaa tasapuolisen asian käsittelyn on suomalaisessa yhteiskunnassa turha. Päätösten tueksi on tärkeää saada kaikilta osapuolilta riittävästi tietoa. Median tehtävänä on tietysti valaista kriittisesti asioita saamansa tiedon perusteella, myös kaikkia lobbausyrityksiä.

Vaikuttamista tapahtuu kuitenkin kaikessa inhimillisessä kanssakäymisessä. Koen, että lobbarin määritelmä istuu minuun kovin huonosti. Viestintäähän tässä tehdään, kerrotaan kiinnostavasti meidän edustaman tahoon liittyvistä vahvuuksista ja pyritään löytämään eri tahoja askarruttaviin kysymyksiin vastauksia. Välillä tietysti päästään osallistumaan juttuihin, joista voi olla pikkupoikamaisen innostunut. Tulevana perjantaina voi tulla Helsingin Kaivopuistoon innostumaan itse paikanpäälle.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Kriisiviisastelijan viisi ohjetta –  "Kokosimme kriisiviestinnän huoneentaulun kriisiviestinnän asiantuntijoiden ja päivystävien dosenttien avuksi."

Tuorein Trump-Twitter -ilmiö: kapinallistilit – "Twitterin kapinallistilit ovat osaltaan muistutus yhdestä kiinnostavuusmuotoilun lähtökohdasta: ajattele aina ensimmäisenä yleisöäsi."

Delfiinien siirron ajankohta ei kuulu sinulle –  "Somenärkästyjien ei tarvitse närkästymistään selitellä. He eivät joudu perustelemaan, miksi heidän olisi pitänyt tietää ajankohta, jolloin Särkänniemestä siirretään delfiinejä. Vakavasti otettava media sen sijaan joutuu jälkikäteen keksimään perusteluja sille, miksi siirron ajankohta on yhteiskunnallisesti merkittävä kysymys, josta pitää repiä otsikoita."

Kuva: Copyright © 2017 BAE Systems. All rights reserved


Hyvä sisältö on lupaus vuosituhannen bileistä – ja muita ajatuksia Ping Helsingistä

Sanna Puutonen

Sisältö- ja vaikuttajamarkkinointifestivaali Ping Helsinki kokosi pari viikkoa sitten Helsingin Clarion-hotellin täyteen #businesshippejä ja #contentguruja.

Tässä kaikelta somettamiselta muistivihkooni päätyneet pääajatukset, olkaa hyvä!

#1 Parhaat tulokset kerää nyt sisältömarkkinointi, joka vetoaa suoraan ihmisten identiteetteihin.

Tässähän ei sinänsä ole mitään uutta. Identiteetit, siis käsityksemme siitä, keitä oikeastaan olemme, rakentuvat pitkälti erilaisten tarinoihin ja niihin uskovien yhteisöjen ympärille. Tästä syystä molemmat ovat jo pitkään olleet brändinrakennuksen peruskauraa. Brändi tai tuote, joka onnistuu ujuttamaan tarinansa osaksi ihmisten itsestään rakentamaa omakuvaa, menestyy ja kasvaa.

Kiinnostavaa on sen sijaan se, missä kontekstissa identiteeteistä ja brändeistä parhaillaan puhutaan – ja nyt en tarkoita pinkeillä ilmapalloilla täytettyä Clarionia. Maailmassa vallitsee tällä hetkellä kestopula pysyvyydestä. Kansoja ja kansallisvaltioita koossa pitäneet suuret kertomukset eivät enää vetoa ihmisiin.

#2 Tarvitsemme siis uusia kertomuksia. Mitä rohkeampia ja röyhkeämpiä, sen parempi.

Emme voi hallita ilmastonmuutosta, digitalisaatiota tai sote-uudistusta – ainakaan päivittäisessä arjessamme. Siitä sen sijaan voimme päättää, millaista ruokaa syömme ja kenen kengissä kävelemme töihin. Kun vanhojen yhteisöjen arvot ja asenteet eivät enää tunnu omilta, on ne helppo korvata brändien tarjoamilla merkityksillä. Kaikkein mieluiten kulutammekin sellaisia tuotteita ja palveluita, joiden avulla voimme viestiä muille, kenen joukossa seisomme.

Sellaisia, kuin sisältöguru Ann Handleyn Ping-kansalle esittelemä, oluttuopin ympärille kääräistäviä villapaitoja valmistava Freaker, joka lupaa antaa käyttäjilleen aika paljon enemmän kuin pussikaljasuojuksen: ”They’re giving you an invitation to their party – a starter kit for a new lifestyle.”

Kutsu hyviin bileisiin vs. Suomi kuntoon? Niinpä. Handleyn mukaan tarinamarkkinoilla menestyvät ne, joilla on pokkaa tehdä viesteistään isompia, rohkeampia ja röyhkeämpiä kuin muut.

#3 Vaikuttajamarkkinoinnin merkitys kasvaa, koska identiteetit tarvitsevat tarinoiden lisäksi yhteisöjä, joihin kiinnittyä.

Vanhojen yhteisöjen horjuessa ihmiset etsivät itselleen uusia. Mitä suurempia heimoja brändit pystyvät kokoamaan ympärilleen, sitä vaikutusvaltaisempia niistä kasvaa. Tässä vaikuttajamarkkinoinnilla tulee olemaan entistä tärkeämpi rooli. Ping Helsingin ja Dagmarin teettämän tutkimuksen mukaan neljä viidestä alle 35-vuotiaasta seuraa jotain vaikuttajaa sosiaalisessa mediassa. Tubettajat, bloggarit, snäppääjät ja muut sometähdet ovat seuratuimpien vaikuttajien listalla jo kolmantena muusikoiden ja urheilijoiden jälkeen.

Vaikutusvallan kylkiäisenä seuraa vastuu, jonka merkitystä peräänkuulutettiin festivaalilla moneen kertaan.

Identiteettishoppailulla on nimittäin myös kääntöpuolensa. Mitä enemmän identifioitumisen kohteita markkinoilla on tarjolla, sitä helpommaksi vaihtaminen tulee, jos vanha ei äkkiä enää miellytä. Ovi käy tiuhaan erityisesti silloin, jos yrityksen tai brändin arvot eivät ole linjassa niiden toiminnan kanssa.

#4 Jos arvot sen sijaan lävistävät aidosti koko yrityksen toiminnan, ei yksittäisen tuotteen markkinoinnin välttämättä edes tarvitse liittyä itse tuotteeseen.

Tästä antoi esimerkin YouTube-tähti Casey Neistat, joka käytti koko The Secret Life of Walter Mitty -leffan markkinointivideon tekoon tarkoitetun budjetin auttaakseen Filippiineille iskeneen hirmumyrskyn uhreja.

Itse elokuva mainitaan projektista kertovassa YouTube-videossa vain muutamaan otteeseen – muun muassa paperilapulla, jolle on kirjoitettu: ”This is what my the Secret Life of Walter Mitty promotional video budget looks like”. Taustalla näkyy bussi, johon Neistatin tiimi lastaa ruokaa ja muita tarvikkeita myrskyn uhreille.

Vaikka kyynikko voisi syyttää tempausta hätäapupornoksi, vetoavat videon anarkia ja ryysyistä rikkauksiin nousseen Neistatin vilpittömät pyrkimykset väistämättä katsojaan.

Mikä pistää väkisinkin miettimään:

#5 Olisiko mahdollista, että myös me markkinointihötön ja pöhinän kyllästämät sisältösepot pystyisimme toteuttamaan omassa työssämme jotain, mikä veisi paitsi myyntilukuja, myös maailmaamme aidosti parempaan suuntaan? 

Kuva: Sanna Puutonen


Katalysaattori mielen harhapoluille

Elina Holley

Taide julkisissa paikoissa tekee hyvää

Tavallinen on tylsää, joten kaltaiselleni kulttuurin suurkuluttajalle odottamaton kokemus on paras. Ainakaan yleensä arkinen rutiini ei stimuloi mieltä tai tuo ahaa-elämyksiä. Poikkeavuus on kiehtonut minua aina. Ahmin inspiraatiota muun muassa Roald Dahlin vinksahtaneista tarinoista ja oudonupeista muotikuvista. Ei siis ihme, että rosoinen katutaide viehättää.

Minulle katutaiteen hienous on oivaltavissa kohtaamisissa arjen keskellä. Se tarjoaa uutta kulmaa tuttuun näkymään. Parhaimmillaan katutaide toimii katalysaattorina harhapolulle: se pysäyttää jokapäiväiset puuhat ja hidastaa hektistä elämää. Saattaapa se jopa johdatella mielikuvitusmatkalle.

Uskaltauduin itse toteuttamaan unelmaani, kun G-REX kollektiivi perustettiin muutama vuosi sitten. Iso pensseli veikin sitten koko käden. On hieno tunne tuoda fantasiaa sinne missä ihmiset ovat. Kadulla saatu suora palaute innostaa, kun tietää, että työ on merkityksellinen osa monen jokapäiväistä elämää.

Katutaiteella on nostettu asuinalueiden arvoa, tuotu asukkaita tiiviimmäksi yhteisöksi. Se on luonut alueiden identiteettejä ja muokannut myönteisempiä mielikuvia. Vaikka katutaiteella ei ole elitististä leimaa, se voi haastaa katsojan, ja ärsyttää, aivan kuten korkeakulttuuri. Joskus ristiriitaisitakin teoksista on tullut alueen symboli, jopa tärkeämpi kuin arkkitehtuurillisesti arvokas rakennus. Tosin Suomi on edelleen melko väritöntä maaperää, sillä sekä töhryn että taiteen teilannut nollatoleranssi vaikutti vielä viime vuosikymmenellä.

Vaikka maamme hurahti muraalehin vasta viime vuonna, on luovia toimistoja koristeltu seinämaalauksin täälläkin jo pitkään. Työhyvinvoinnin tuomasta tuottavuudesta on kohistu kauan, joten taiteen virkistävää vaikutusta soisi kokeiltavan myös perinteisimmilläkin aloilla. Onneksi rohkeitakin löytyy joukosta: pääsin toteuttamaan maalauksen Rittal Oy:n näyttelytilaan asiakkaiden ja työntekijöiden iloksi viime joulukuussa. Suuri teollisuuskaappi on ihanteellinen kanvaasi, sillä jokaisella sivulla voi näyttää uuden puolen teoksesta.

Taiteen ei tarvitse olla tarkoituksenmukaista tai tuottoisaa, mutta minulle se on myös keino vaikuttaa. Sen sijaan, että pyrkisin kuvittamaan kannanottoja, yritän maalata väri-ilottelua ja saada ihmiset hymyilemään. Positiivisuus moninkertaistuu yleensä jaettaessa.

Katso vauhdikas video Rittalin maalauksen valmistumisesta!

Elina Holley

Designer, kuvittaja, taiteilija

Liity Elinan seuraan

linkedin.com/in/elinaholley

behance.net/elinaholley

twitter.com/elinaholley

instagram.com/elinaholley

facebook.com/eveningdrawings 


Tämä lobbauksessa on oikeasti ongelmallista

Pete Saarnivaara

Median lietsoman lobbaushysterian taustalla on vaikuttamisen siirtyminen kabineteista päivänvaloon. Siinä ei ole mitään pahaa. Lobbaukseen kuitenkin liittyy todellisiakin ongelmia, joista osa tuppaa jäämään varjoon.

Suomen hävittäjähankintojen eteneminen (valmistajat jättivät viime viikolla vastauksensa Suomen tietopyyntöön) on jälleen nostanut kierroksia myös lobbauksesta käytävässä keskustelussa.

Viime vuosien uutisoinnin perusteella voisi päätellä, että lobbaus Suomessa olisi räjähdysmäisesti lisääntynyt. On se lisääntynytkin, mutta ennen kaikkea se on tullut päivänvaloon. Suomessa on aina lobattu, kuten Marko Junkkari muistutti Noin viikon uutisissa.

Kekkosslovakiassa kukaan ei tiennyt, mitä ay-johtajat, vuorineuvokset ja poliitikot saunan lauteilla pikkutunneilla sopivat. Eikä samassa saunassa viihtyneillä toimittajilla vielä ollut silloin tapana repiä lobbauksesta otsikoita.

Vaikuttajaviestintään liittyviä palveluja tarjoavien yritysten kasvu ja median riippumattomuuden lisääntyminen on tuonut lobbausta yhä enemmän pois kabineteista median läpivalaistavaksi. Tämä on kaikin puolin hyvä asia. Nyt olisi hyvä aika päästää irti yleisestä lobbaustaivastelusta ja ryhtyä tutkimaan lobbaukseen liittyviä todellisia ongelmia. Niitäkin on.

Neljä oikeaa ongelmaa

1. Pyöröovi. Etujärjestöjen ja yritysten on aika myöntää, ettei ole ihan tervettä, jos poliitikko tai keskeinen taustavaikuttaja siirtyy ilman karenssia lobbariksi toimialalle, jota koskevia päätöksiä hän on juuri eilen ollut valmistelemassa tai tekemässä. Tai päinvastoin.

2. Lobattavien avoimuuden puute. Lobbareiden kuunteleminen kuuluu jokaisen järkevän päätöksentekijän tiedonhankintakeinoihin. On päätöntä tehdä päätöksiä tai valmistella esityksiä kuulematta niitä, joihin päätökset vaikuttavat. Kansalaisilla on kuitenkin oikeus tietää, mitä asiaa lobanneita tahoja keskeinen virkamies tai poliitikko on tavannut, jotta he voivat muodostaa kuvan siitä, onko kuuleminen ollut tasapuolista. Lobbauspäiväkirjoja siis ehdottomasti tarvitaan.

Nämä kaksi ongelmaa mediakin tunnistaa hyvin. Kaksi muuta jää kuitenkin usein vähemmälle huomiolle.

3. Lobbareiden avoimuuden puute. Yleensä viestintätoimialan eettiset ohjeet (kuten vaikkapa parhaillaan päivitettävät MTL-viestintätoimistojen eettiset periaatteet) lähtevät siitä, että viestintää tekevän on kerrottava avoimesti, kenen asialla ollaan. Jos näin ei voi tehdä, silloin ei pidä viestiä. Suurin osa lobbareista noudattaa tätä periaatetta suurimman osan ajasta. Aina silloin tällöin törmää kuitenkin tapauksiin, joissa päätöksentekijä ei ole keskustelua käydessään tarkasti tiennyt, kuka on lobbarin maksava asiakas.

4. Kaiken viestinnän leimaaminen lobbaamiseksi. Ehkä huvittavin ilmiö lobbauskeskustelussa. Toki vaikkapa tiedotustilaisuuden järjestämistä tai toimittajien kysymyksiin vastaamista saa halutessaan kutsua lobbaamiseksi. Monella toimittajalla on ymmärrettävästi kiusaus näin tehdä, koska he samalla tulevat ylentäneeksi itsensä merkittäviksi vaikuttajiksi. Sivuvaikutuksena he kohdistavat tällöin huomionsa lähinnä tiedottajien ja toimittajien toimintaan. Varsinainen viranomaisten ja poliitikkojen lobbaus ja siihen liittyvät ongelmat jäävät vähemmälle huomiolle. Ja harmaalla alueella liikkuva lobbari kiittää.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

4 syytä, miksi lobbaus lisääntyy tänäkin vuonna – "Kekkosslovakiassa kukaan ei tiennyt, mitä järjestöjohtajat ja poliitikot saunan lauteilla loppuyöstä sopivat. Nykyään lobbausta läpivalaistaan ja alan järjestöt laativat omia eettisiä ohjeitaan."

Älä mokaa mediassa – "Viestintä on vaikea laji, ja kriisiviestintä erityisen vaikea. Johtajat kompuroivat tavan takaa mediassa tekemässä hallaa itselleen ja organisaatiolleen.

5+1 vinkkiä yhteiskuntasuhteiden hoitoon – "Mistä aloittaa, jos ei kuunaan ole työkseen yhteiskuntasuhteita hoitanut?"


5 + 1 vinkkiä yhteiskuntasuhteiden hoitoon

Maria-Elena Cowell

Nykyiset yritysjohtajat keskittyvät liiketalouteen, eikä useilla heistä ole minkäänlaisia suhteita päättäjiin. (Äskeinen virke oli toteava ja täysin arvoneutraali). Kun yhteiskuntasuhteiden hoitoa kuitenkin tarvitaan toimintaympäristön ennakoimiseksi, ojennetaan politiikan nauravat nakit tätä nykyä usein viestintäjohtajien ja -päälliköiden lautasille.

Mistä sitten aloittaa, jos kuunaan ei ole yhteiskuntasuhteita (ainakaan tietoisesti!) hoitanut?

Helposti ajatellaan, että onnistumiseen tarvitaan monta puhelinnumeroa pienessä mustassa kirjassa – tai pikemminkin pilvessä. Jos suhteita ei ole, niitä voi luoda. Suomen kokoisessa avoimessa yhteiskunnassa, jossa on matala hierarkia, päättäjiin tutustuminen on varsin vaivatonta. Siihen tarvitaan vain viitseliäisyyttä.

Mutta jonkun tunteminen ei vielä auta paljoakaan. Maailmassa on paljon hedelmätöntä edunvalvontaa: joko saarnataan samanmielisille tai yritetään taivuttaa tukijoukkoihin henkilöitä, joista ei ole sanottavaa hyötyä, tai joiden päätä ei mikään todistusaineisto tai perustelu käännä. Lähestymistavan tulee olla strateginen ja viestit hyvin teroitetut. Pitää ymmärtää päättäjän taustaa ja asemaa.

Miten sitten edetä, kun aika on rajallinen resurssi ja tontti vieras? Kokosimme viisi vihjettä, joilla päästä siunattuun alkuun.

  1. Tunne oman yrityksesi/organisaatiosi toiminta. Mistä tulokset syntyvät?
  2. Tunne oman organisaation sääntely-ympäristö. Mikä toimintaa rajoittaa tai mahdollistaa?
  3. Tutustu päätöksenteon prosesseihin. Perusteet löytyvät helposti netistä.
  4. Kyllä, syytä on seurata politiikkaa! (Joidenkin mielestä se on hyvin viihdyttävää!)
  5. Tiivistä viestit kuin olisit twiittaamassa. Se auttaa kummasti!

Voi kuulostaa itsestään selvältä, mutta todellisuus on usein jotain aivan muuta. Koska viimeksi keskustelit yhtiön lakimiehen kanssa sääntely-ympäristön muutoksista?

Legendaarinen Frank Pappa (tämä on sukupolvirajoitteinen viittaus!) kehotti aikanaan kansalaisia koskettamaan toisiaan. Kaiku kehottaa sen sijaan kollegoita puhumaan toisilleen, sillä se vieressä istuva tyyppi voi olla aika fiksu ja avittaa viestijää vaikuttamistyössä ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan!


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

4 syytä, miksi lobbaus lisääntyy tänäkin vuonna –  "Yritysten johtoon on kasvanut uusi sukupolvi, jonka ydinosaamista on liikkeenjohto, ei politiikka."

3 itsekästä syytä ryhtyä yritysbloggaajaksi – "Mitä jos harkitsisit yritysbloggaamista puhtaasti itsekkäistä syistä - omat lehmät reilusti ojassa? Hienoa, että koko yritys hyötyy, mutta what's in it for me?"

"Valtatien varren ainutlaatuinen yllättäjä" - aluebrändäyksen ensiaskeleet –  "Suomessa alueiden brändäys on vasta pääsemässä vauhtiin. Monet muistavat liudan kiusallisia kuntasloganeita, joista on irronnut nostalgia- ja huumorikylläisiä keskusteluketjuja sosiaalisessa mediassa."

Kuva: Robert Couse-Baker (Flickr)