Korkea koulutustaso altistaa propagandalle

Suosittu hokema siitä, että korkea sivistystaso suojaa suomalaisia valeuutisilta ei pidä paikkaansa. Totuus on päinvastainen, minkä monet julkisen sektorin viestijät ja heitä palvelevat viestintätoimistot kokevat arjessaan joka päivä.

Moni eturivin virkamies ja poliittinen päättäjä, viimeksi valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantila, ovat rauhoitelleet valeuutisista ja informaatio-operaatioista huolestuneita. Suomalaiset eivät korkean sivistystason vuoksi kuulemma ole huijattavissa.

Ehkä Mantilan mielessä ovat pöllöimmät trollit, joiden jutuista sokea reettakin näkee, ettei niissä ole päätä eikä häntää (ei, en aio linkittää yhteenkään).

On kuitenkin ainakin kolmentyyppistä propagandaa, jolle korkea sivistystaso nimenomaan altistaa.

  1. Näennäistieteellinen argumentointi

Viestinnän professori Esa Väliverronen on osuvasti huomauttanut, että koulutustason noustua ihmiset ajattelevat voivansa tulkita ja ymmärtää monimutkaisiakin tutkimuksia. Tätä taitava propagandisti voi hyödyntää – ja totta vie hyödyntää.

Terveysviranomaiset tietävät, että turhan suuri osa sivistyneistä suomalaisista hakee perustietonsa terveydestä ja vaikkapa rokotteiden haittavaikutuksista erilaisilta tieteellistä argumentointia matkivilta, mutta faktoja tarkoitushakuisesti valitsevilta tai niitä vääristeleviltä mielipidesivuilta verkosta. Maahanmuuttoviranomaiset tietävät, että aivan täysjärkiset ihmiset hairahtuvat joskus uskomaan poskettomiakin väitteitä maahanmuutosta, jos ne on verhottu tilaston valeasuun.

Kasvava osa julkishallinnon viestinnän resursseista käytetään näennäistieteellisten vasta-argumenttien huomioimiseen. Niiltä voi pyrkiä vetämään mattoa alta etukäteen (ikään kuin pyrkiä rokottamaan yleisö niitä vastaan). Tähän ei riitä pelkästään avoin tiedottaminen, vaan julkisen viestijän on mietittävä myös viestinsä jättämää mielikuvaa. Vähintäänkin on varauduttava jälkikäteen vastaamaan laajalle leviäviin vääriin väitteisiin

2. Whataboutismi

Ilmiö, jossa vaikkapa natsi-Saksan toimia puolustetaan sillä, että kyllähän se Neuvostoliittokin. Ja päinvastoin. Argumentointityyli ei ole sinänsä korkeaan koulutustasoon sidoksissa – sehän on yleinen esimerkiksi pienten lasten keskuudessa. Mutta sitä mukaa kun yleistiedot laajenevat, mahdollisuus löytää ja ymmärtää uusia vertailukohteita kasvavat.

Viestijän ei tietenkään kannata juuttua argumentoimaan whatabout-analogian osuvuudesta. Yleisvastaus on, että kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa. Aikaa ja reagointikykyä tästä muistuttaminenkin kuitenkin vaatii.

  1. Näin ne asiat koetaan

Oma lukunsa propagandaperheessä. Osa perätöntä tietoa verkossa levittävistä ja sen perusteella toimivista ihmisistä tietää tiedon olevan juuri sitä, perätöntä. He kuitenkin tietoisesti valitsevat sen, koska se sopii heidän arvomaailmaansa.

Korkean koulutustason yhteiskunnissa auktoriteetteja uskalletaan kyseenalaistaa ja tieteellisen tiedon epävarmuus ymmärretään – molemmat sinällään positiivisia seikkoja. Käytännössä tämä valitettavasti usein tarkoittaa myös sitä, että oma henkilökohtainen tunnekokemus painaa enemmän kuin asiaan perehtyneen tutkijan näkemys.

Mitä tapahtuisikaan, jos vielä jokin suomalaisen yhteiskunnan, kulttuurin ja sen kuuluisan sivistystason hyvin tunteva ulkomainen valtiollinen toimija käynnistäisi laajan informaatio-operaation (tai useita sellaisia), joiden kohteena ei olisikaan vieraan valtion oma väestö, vaan Suomen kansalaismielipide?

Omaan kokemukseeni perustuen uskallan varovasti toivoa, että väitteet suomalaisten laumasuojasta valeuutisia vastaan on tarkoitettu ylimääräisen hysterian rauhoitteluun. Niin valtioneuvoston kansliassa kuin muissakin viranomaisissa lienee todellisuudessa kauan sitten otettu pää pois pensaasta ja pohditaan kuumeisesti ennaltaehkäisyä ja vastatoimenpiteitä.

 

Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Luottamuksesta ja sen puutteesta –  "Luottamus mediaan post-faktuaalisen uutistoiminnan ja sirpaloituneen somejakelun aikana on tärkeää punnita - mutta kenen luottamusta luotettava media tarvitsee?"

Tämä lobbauksessa on oikeasti ongelmallista – "Median lietsoman lobbaushysterian taustalla on vaikuttamisen siirtyminen kabineteista päivänvaloon. Siinä ei ole mitään pahaa. Lobbaukseen kuitenkin liittyy todellisiakin ongelmia, joista osa tupaa jäämään varjoon.

Delfiinien siirron ajankohta ei kuulu sinulle –  "Somenärkästyjien ei tarvitse närkästymistään selitellä. He eivät joudu perustelemaan, miksi heidän olisi pitänyt tietää ajankohta, jolloin Särkänniemestä siirretään delfiinejä. Vakavasti otettava media sen sijaan joutuu jälkikäteen keksimään perusteluja sille, miksi siirron ajankohta on yhteiskunnallisesti merkittävä kysymys, josta pitää repiä otsikoita."


Ulkopolitiikan tabut baaripöydällä: Kaiku-kapakkaväittely kuumensi Porin

“Suomen ulkopolitiikan ykkösprinsiippi on pysytellä erossa sodista”, linjasi ministeri Ilkka Kanerva Kaiku Helsingin paneelissa SuomiAreenan illassa ja keräsi raikuvat aplodit täyteen ahdetussa salissa.

Kaiku Helsingin perinteinen kapakkaväittely SuomiAreenassa järjestettiin jo seitsemännen kerran. Väittelemässä ravintola Kirjakaupassa maanantaina olivat ministeri Ilkka Kanerva, tutkijatohtori Hanna Smith ja professori emeritus Timo Soikkanen, ja keskustelua lempeästi ohjasi Kaiun vanhempi neuvonantaja Jukka Relander.

Panelistien voimallisesti eriävät mielipiteet näkyivät Nato-keskustelussa. Professori Soikkanen heitti, että kannattaisi Natoa jos asuisi Portugalissa. Hän korosti kiivaasti “eturintaman” vaarallisuutta. Hän piti tabuna sitä, mistä ei Suomessa nykyään puhuta: miten Nato-Suomelle käy konfliktissa. Hän jyrisi historian kokemuksista: “aina on menty Puolan yli”, ja Suomi ei kiinnosta ketään, ellei “itse tungeta eturiviin”. Emeritusprofessori kuvasi Nato-Suomea tikariksi, jonka terä kohdistuu Pietariin.

“Ei kannata Moskovassa kertoa eri tavalla kuin porilaisessa ravintolassa”, Kanerva korosti. Hän myös toppuutteli Nato-keskustelua. Suomen turvallisuusongelmat eivät hoidu sillä, että Nato-hakemus jätetään sisään. Mutta: “Jos sanotte ääneen, ettette ikinä hae jäsenyyttä, olette helvetin huonoja pelureita!”

Tutkijatohtori Smith kyllä voimakkaasti kannatti myös “ässäkortin” pitämistä piilossa, mutta huomautti, ettei Venäjä ole ihan mustavalkoinen kokonaisuus ja asioista voi puhua myös suoraan.

“Kun kaikki on syötetty pikkulusikalla seinänaapurille, ei ole tullut vatsanpuruja”, Kanerva luonnehti Suomen ulkopolitiikan valintoja.

Eliitin varjeltu laji ja suomettumisen varjo

Tutkijatohtori Hanna Smith huomautti, että ulkopolitiikka on ollut “elitististä” politiikkaa historiallisesti ja kuulunut vain harvoille; historiasta on juontunut käsitys, että ulkopolitiikka olisi jotenkin erillään ja politiikan lohko, josta ei saisi julkisesti puhua.

Juontaja Relander kysyi suomettumisen pitkän varjon näkymisestä Venäjä-politiikassa, ja Kanerva vastasi lyyriseen tyyliinsä: “Ne jotka sitä viittaa kantavat, erottuvat julkisessa keskustelussa”. Ministerin mukaan realistisessa ulkopoliittisessa keskustelussa suhde Venäjään on tasapainossa: fobioita tai kiellettyjä aiheita ei ole.

Soikkanen myös totesi Suomen ulkopolitiikan muuttuneen dramaattisesti Paasikivi-Kekkosen ajoista, ja Paasikivi-Kekkosen linjaa professori haikailikin julkisesti.

Hanna Smith veti tabukeskusteluun mukaan Yhdysvallat. “Hyvin vähän puhutaan Yhdysvaltain-suhteesta jos tabuista puhutaan, puhutaan paljon EU:sta tai Venäjästä, vaan kysymys Suomen suhteesta Yhdysvaltoihin jää usein taustalle”.

Ruotsi: turvallisuuspoliittinen kumppani, kauppapoliittinen kilpailija

Kanervan mukaan ruotsalaisten kanssa pitää liittoutua, heillä on tosiasiassa “helkkarin vahvat meri- ja ilmavoimat”. Kanerva nauratti vielä yleisöä sanomalla, ettei “kohteliaisuussyistä” puhuta Ruotsin maavoimista.

Kapakkaväittelyn konseptin isä, konsultti Kimmo Collander pyysi panelisteilta mielipidettä “tulevaan kirjaansa otsikolla ‘Havaintoja suurlähetystöjen tarpeettomuudesta’, ja sai professori Soikkasen puolustuskannalle. Hän näki nykyisenkaltaisen edustustoverkon edelleen relevanttina.

Myös kauppapolitiikka ja sen heijastuminen ulkopolitiikkaan herättivät keskustelua. Soikkasella oli värikästä sanottavaa Suomen ja Ruotsin kauppapoliittisesta kilpailusta. “Jos jostakin pitää olla kateellinen Ruotsille, niin siitä, että niillä on kuningas. Ruotsin kunkku tuo kauppaa sisään, vaikka meillä olisi kuinka asialliset kauppamiehet”, Soikkanen vertasi.

Keskustelun koonnut Relander uskoi väittelijöiden lopulta löytäneen ulkopoliittisen konsensuksen.

 

#kaikuhelsinki #suomiareena

 

Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

SuomiAreena ja sen äiti –  "SuomiAreena on maamme merkittävin yhteiskunnallisen keskustelun festivaali."

Kaiku Helsinki tuo talouden totuuskomission ja Eurooppa-keskustelun SuomiAreenaan – "Mikä on totuus taloudesta, mikä tulkintaa ja mikä puhdasta arvailua? Keskustelunaiheita riitti Brexitistä Italian pankkikriisiin ja Suomen talouteen. Miksi talouden ennustaminen on niin vaikeaa?

Täysiä akkuja ja täyslaidallinen puhetta – "Kaiku Helsingillä oli tapahtumassa ensimmäistä kertaa oma piste, joka sijaitsi Ravintola Kirjakaupassa. Kohtaamispaikallamme sai ladattua puhelimensa ja jakaa mielipiteitään konkarikonsulttiemme kanssa."

Kuva:  SuomiAreenan kuvapankki


Hallituksen hajoaminen on suuri mahdollisuus Keskustalle ja Kokoomukselle

Perussuomalaisten puoluekokouksen lopputulosta ei kukaan osannut ennakoida. Se oli suuri kysymysmerkki myös nyt jo entiselle puoluejohdolle. Se tiedettiin, että puolueväellä nyrkki oli taskussa, mutta kuinka syvällä – siitä ei ollut kenelläkään tietoa. Puoluekokouksen päätökset olivat suuri yllätys Timo Soinille ja hänen liittolaisilleen. He halusivat tehdä perussuomalaisista vakiintuneen vallankäyttäjän, joka vähitellen ohjaisi Suomen heidän mielestään oikealle tielle.

Nyt hallitus natisee liitoksissaan ja hyvin suurella todennäköisyydellä kaatuu. Syitä on paljon.

Jussi Halla-ahon johtama puolue on täysin eri puolue kuin se, joka voitti vaalit kaksi vuotta sitten. Vaikka uusi puoluejohtokin vakuuttaa uskollisuutta hallitusohjelmalle, he tarvitsevat ja tulevat tekemään irtiottoja nostaakseen omaa profiiliaan ja kannatustaan mielipidetiedustelujen 9-10 prosentista. Se tietenkin koettelisi muiden hallituskumppaneiden kärsivällisyyttä äärimmilleen.

Jyrki Kataisen (2011-2014) ja Alexander Stubbin (2014 -2015) hallitukset (Kokoomus, Sdp, Vasemmistoliitto, Vihreät ja Rkp) olivat hyviä esimerkkejä siitä kuinka käy, kun hallituksella ei ole juuri lainkaan yhteistä nimittäjää ja sisäistä liimaa. Hallitusta pidetään pystyssä, mutta tuloksia ei saada aikaan. Matti Vanhasen johtama punamultahallitus (2003 – 2007) ei ollut tässä mielessä juuri sen kummoisempi. Äärimmäisen yksityiskohtainen hallitusohjelma oli osoitus siitä, että päähallituspuolueet eivät luottaneet toisiinsa pätkän vertaa.

Suomalaisen yhteiskunnan valtavirta on kaikesta viime vuosien julkisesta kärhämöinnistä huolimatta ollut suvaitsevaisuus. Tähän sopisi huonosti se, että eurooppalaisen oikeistoliikkeen Suomen-haarakonttoriksi tähtäävä uusi Perussuomalainen puolue istuisi hallituspuolueena edelleen tulevat kaksi vuotta. Halla-aho on lisäksi näyttänyt Timo Soinille ovea ulkoministerin postilta. Ulkoministerin henkilöön presidentilläkin on aina sanansa sanottavana.

Hallituksen kaatumisen puolesta toimii myös Kokoomuksen ja Keskustan sisäinen muutos. Kokoomuksen tuki tulee valtaosin kaupunkiseuduilta ja Keskustakin on yrittänyt päästä samaan valtavirtaan. Kokoomukselle yhteistyö halla-aholaisten kanssa olisi niin suuri riski, että sitä puolue ei halua ottaa. Kokoomukselle ja Keskustalle olisi itse asiassa suorastaan herkullinen tilanne saada puoluekenttään aito oikeistolainen oppositiovoima, joka helpottaisi niiden profiloitumista keskusta-oikeistolaiseen ja markkinatalousmyönteiseen yhteiskuntapolitiikkaan, juuri siihen tilaan, missä äänestäjien valtavirta kulkee. Kokoomuksen  nousua auttoi aikanaan 1970 –luvulla kun puolueesta irtosi muutama kansanedustaja, jolloin syntyi Perustuslaillinen oikeistopuolue POP.

Mitä siis tapahtuu?

Juha Sipilä ja Petteri Orpo kääntyvät nyt kristillisdemokraattien ja Rkp:n puoleen tiedustelemaan hallitushalukkuutta. Enemmistö olisi äärimmäisen täpärä (101, jossa mukana Paavo Väyrynen) mutta toisaalta Sdp:n kanssa voisi sopia tuesta tietyistä suurista linjakysymyksistä vaalikauden loppuun saakka. Demareille uudet vaalit ensi syksynä olisi kauhistus, koska kannatus mataa alhaalla ja uusi halla-aholaisten porukka purisi siihen varmasti.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Kaksi kolmesta suomalaisesta kaipaa vahvaa johtajaa  –  "Maailman monimutkaistuminen, lisääntynyt epävarmuus ja nopea muutos ovat luoneet tilauksen arvojohtajalle, joka pystyy jäsentämään maailmaa ja toimimaan puoluepolitiikan yläpuolella."

"Ennustaminen on vaikeaa - varsinkin tulevaisuuden" – "Kaikki huippujohtavat kaipaavat ennen kaikkea nöyryyttä."

Karismalle on nyt kysyntää – "Karismaattinen johtaja toimii keulakuvana, johon organisaation jäsen voi samaistua. Sitoutuminen ja luottamus syntyvät tunnepohjalta."


Kaksi kolmesta suomalaisesta kaipaa vahvaa johtajaa

Jukka Koivisto

Puolueet pyrkivät tunnetusti tarkkaan selvittämään millaista politiikkaa kannattajat ja erityisesti potentiaaliset kannattajat haluavat. Sen tuloksena on mielikuvapolitikointi. Vaikeita päätöksiä ei uskalleta tehdä, vaikka niitä pidettäisiinkin tarpeellisina ja suorastaan välttämättöminä. Lopputuloksena on kansalaisten turhautuminen politiikkaan ja puolueisiin. Äänestysprosentit ovat olleet pitkään laskusuunnassa. Kuntavaaleissa äänestysaktiivisuus maan eri osissa vaihteli nyt yllättävän paljon.

Tätä taustaa vasten ei olekaan kovin kummallista, että peräti kaksi kolmesta suomalaisesta kaipaa vahvaa johtajaa (Ajatuspaja e2, 21.10.2016). Kuria ja järjestystä halutaan, mutta demokraattista päätöksentekoa kunnioittamalla. Maailman monimutkaistuminen, lisääntynyt epävarmuus ja nopea muutos ovat luoneet tilauksen arvojohtajalle, joka pystyy jäsentämään maailmaa ja toimimaan puoluepolitiikan yläpuolella. Suosioluvuista voi päätellä, että presidentti Sauli Niinistö vastaa näitä odotuksia.

Kiinnostava on havainto, että kaipuu vahvaan johtajaan ei heijasta kansalaisten keskuudessa liberaali – konservatiivi -jakoa. Liberaalit Rkp:n kannattajat haluavat vahvaa johtajaa yhtä paljon kuin arvokonservatiivit kristillisdemokraattien kannattajatkin.

Kansalaisten täsmäelämä haastaa puolueet

Tohtori Martti Puohiniemi on todennut suomalaisten haluavan viettää täsmäelämää. Se tarkoittaa, että suomalaiset haluavat aiempaa enemmän päättää itse omista asioistaan. Kiinnostuksen kohteet ovat myös yksityistyneet. Kiinnostus yhteisten asioiden hoitoon, politiikkaan, luontoon ja ihmissuhdeasioihin on laimentunut. Samalla itseä koskettavat asiat koetaan aiempaa kiinnostavammiksi. Yhteiset asiat alkavat kiinnostaa vasta sitten kun ne koskettavat itseä. Ei ollut mikään ihme, että puolueilla oli suuria vaikeuksia houkutella kansalaisia ehdokkaaksi huhtikuun kuntavaaleihin. Politiikassa täsmäelämä ilmenee kaksinapaistumisena. Jännite syntyy uudistajien kulttuurisen avoimuuden ja erilaisuuden uhkaksi kokevien säilyttäjien välillä. Kun kansalaisten kiinnostuksen kohteet yksityistyvät, puolueilla on yleispätevillä latteuksilla entistä vaikeampaa herättää kansalaisten kiinnostusta. Nyt on tilaus aidolle vuoropuhelulle.

Yrittäjyyden suosio ja tasa-arvon kannatus vankentuvat

Puolueiden olisi syytä huomioida kaksi merkittävää 2010-luvulla tapahtunutta trendimuutosta. Ensinnäkin äänestäjäkunta kannattaa Suomeen enemmän yksityisyrittäjyyttä ja markkinataloutta. Lisäksi toisten ihmisten kunnioittamista pidetään entistä tärkeämpänä. Pakolaiskriisi kiristi yhteiskunnallista ilmapiiriä äärimmilleen. Valtavirta on kuitenkin suvaitsevaisuus.

Oikeusministeriön tilaamasta vaalitutkimuksesta (2016) käy ilmi, että suomalaiset antavat huomattavan tuen Suomelle, jossa naiset ja miehet ovat keskenään tasa-arvoisempia, jossa vahvistetaan seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ja jossa suhtaudutaan suvaitsevasti myös muista maista tuleviin ihmisiin. Valtavirtatrendit eivät aina tule esiin mediakeskustelussa.

Arvomuutoksissa on kysymys pitkäaikaisesta yhteiskunnassa tapahtuvasta kehityksestä, joka muokkaa kansalaisten arvoja ja asenteita. Puolueiden toimintaan se näkyy vaikuttavan tuskallisen hitaasti. Hyvä esimerkki on vasemmistopuolueet. Suomessa on Euroopan pienin vasemmisto. Äänestäjät ovat vaihtuneet ja mielipiteet muuttuneet, mutta puolueet ei. Kaikille puolueille on yhteistä se, että vakiintunutta kannattajakuntaa on vähemmän kuin aiemmin. Kaikissa vaaleissa puolueiden pitää joka kerta erikseen kerätä kannattajat kokoon ja motivoida heidät vaaliuurnille. Ken siinä onnistuu, menestyy.

VTT Jukka Koivisto on Kaiku Helsingin vanhempi neuvonantaja ja Yhteiskuntailmasto Suomessa -raportin kirjoittaja.

Lataa raportti itsellesi PDF-muodossa tästä.


Toivon, että palkat nousevat. Terveisin yrittäjä.

Pete Saarnivaara

EK:n uudelle puheenjohtajalle sattui työtapaturma, kun hänen tulkittiin vaatineen palkanalennuksia. Todettakoon nyt mahdollisimman selvästi: palkanalennuksia ei tarvita.

EK:n puheenjohtajan Veli-Matti Mattilan tulkittiin vaatineen palkanalennuksia Helsingin Sanomien haastattelussa.

Vaikka uskon puheenjohtajan tarkoittaneen, että suomalaisten yritysten hintakilpailukykyä pitää parantaa (missä hän on aivan oikeassa), on silti varmuuden vuoksi todettava mahdollisimman selvästi: minä en ainakaan kaipaa palkanalennuksia. Päinvastoin.

Toivon, että työntekijöiden palkat nousevat roimasti. Toivon, että ne nousevat roimasti sen takia, että teemme asioita joka vuosi paremmin, tehokkaammin ja luovemmin kuin edellisenä vuonna, jolloin viivan alle jää entistä enemmän euroja, joista jaetaan työntekijöille tuntuvia bonuksia.

Ammattiyhdistystä ei tarvitse pelotella vaatimuksilla palkanalennuksista. Sen sijaan tarvitaan luottamusta herättäviä toimia. Luottamusta taas tarvitaan siihen, että saadaan tehtyä sellaisia uudistuksia, joilla todella on merkitystä.

Merkittävä uudistus olisi esimerkiksi työlainsäädännön uudistaminen niin, että töitä voidaan myös tessien ulkopuolella tehdä entistä joustavammin. Enemmän töitä silloin kun on kiire ja vähemmän silloin kun on vähemmän kiire. Tätä ovat minulle muutamat työntekijätkin silloin tällöin ehdotelleet, mutta olen joutunut vastaamaan, ettei laki salli aivan sellaista joustoa, mitä he olisivat toivoneet.

Sekin olisi olennaista, että tessien ulkopuolella olevissa yrityksissäkin voitaisiin sopia entistä useammasta asiasta paikallisesti – kuitenkin niin, että työntekijän turva on varmistettu.

Tällaisiin uudistuksiin tarvitaan ammattiyhdistyksen tukea ja osaamista. Niitä taas on vaikea saada, jos ay-liike epäilee, että työnantajalla on palkanalennusten muotoinen ketunhäntä kainalossa.

Todettakoon siis vielä kerran: minä en ainakaan halua palkanalennuksia, enkä usko, että kovin moni muukaan yrittäjä haluaa. Monikin sen sijaan haluaisi, että hommia voitaisiin tehdä joustavammin ja palkankorotukset seuraisivat entistä paremmin henkilökohtaisen ja yhteisen tuottavuuden ja tuloksen kehitystä.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Parannamme kustannuskilpailukykyämme –  "Kaiku Helsingin hallitus pätti käynnistää paikallisen sopimisen henkeä noudattavan kustannuskilpailukyvyn parantamisohjelman."

Tehdään töitä, ei etätöitä – "Jos pomot ja lainlaatijat pystyisivät vapauttamaan mielensä, maanantainakin voisi olla etätyöpäivä. Niille, joille se sopii."

Delfiinien siirron ajankohta ei kuulu sinulle –  "Somenärkästyjien ei tarvitse närkästymistään selitellä. He eivät joudu perustelemaan, miksi heidän olisi pitänyt tietää ajankohta, jolloin Särkänniemestä siirretään delfiinejä. Vakavasti otettava media sen sijaan joutuu jälkikäteen keksimään perusteluja sille, miksi siirron ajankohta on yhteiskunnallisesti merkittävä kysymys, josta pitää repiä otsikoita."

Kuva: iStock Photo


Tuorein Trump-Twitter -ilmiö: kapinallistilit

Petteri Puustinen

Twitterillä oli kiistatta valtava merkitys Donald Trumpin nousussa Yhdysvaltain presidentiksi. Jatkossa jokainen mediatilaa hamuava poliitikko varmasti valjastaa Twitterin huomionmetsästyksensä kärkiaseeksi. Mutta herkeämätön möläyttely ei ole ainoa tapa, jolla Trump on muuttanut Twitteriä. Tällä viikolla virkaanastujaistensa jälkeen hän on toiminnallaan luonut aivan uudenlaisen Twitter-ilmiön: kapinallistilit.

Uuden presidentin päätöksellä USA:n valtionhallinnon alaisuuteen kuuluvien toimijoiden Twitter-tilit eivät enää saa viestiä tavalla, joka on ristiriidassa Trumpin hallinnon tavoitteiden kanssa. Karvaimmin tämän koki Etelä-Dakotan osavaltiossa sijaitseva Badlands National Parkin kansallispuisto, joka erehtyi twiitissään listaamaan ilmaston lämpenemiseen liittyviä tilastoja. Koska Trumpin todellisuudessa ilmastonmuutos on tilanteesta riippuen joko täyttä valetta tai kiinalaisten salaliitto tai tieteellisesti kiistanalainen ilmiö, siitä twiittaaminen tilastojen tukemana faktana ei sovi pirtaan. Niinpä Badlandsin kansallispuiston ilmastonmuutostwiitti määrättiin poistettavaksi ja kaikkia muitakin kansallispuistoja ohjeistettiin pitämään suunsa säpissä. Myös ympäristönsuojeluvirasto EPA:lta sekä maatalousministeriön tutkimusosastolta on twiittailu jatkossa kielletty.

Some-sensuuri aiheutti kuitenkin välittömän vastaiskun: kapinallistilien (rogue accounts) nousun. Muun muassa EPA:n, kansallispuistoista vastaavan National Park Servicen, sekä avaruusvirasto NASA:n työntekijät ovat perustaneet organisaatioilleen vaihtoehtoiset Twitter-tilit. Ne jatkavat twiittaamista vanhalla, Trumpin kieltoa edeltävällä linjalla. Nämä uudet tilit eivät sinällään ole Trumpin-vastaisia tilejä, vaan niiden pääajatuksena on palvella toimijoiden omien virallisten tilien vanhaan ääneen tottunutta yleisöä.

Jos some-äänensävy muuttuu, yleisö hämmentyy

Sosiaalisen median strategioita suunniteltaessa puhutaan aina tone of voicesta, äänensävystä. Millainen henkilö meidän organisaatiomme olisi somessa, millaisista asioista puhuisimme ja mihin tyyliin? Yhtenäinen sävy linjataan strategiaan, mutta yleensä se hioutuu ajan myötä käytännön vuorovaikutuksessa some-tykkääjien ja asiakkaiden kanssa. Niin myös Badlandsille ja NASA:lle on kehittynyt oma some-persoonallisuutensa, oma äänensävynsä, jonka heidän yleisönsä tunnistaa ja johon voi luottaa.

Nyt Trump on kuin presidenttitason viestintäjohtaja, joka heti ensimmäisenä työpäivänään uudessa firmassa pistää somestrategian lennosta täysin uusiksi. Sormiennapsautuksella vaihtuva tone of voice johtaa yleisön parissa hämmennykseen ja pettymykseen. Siispä kapinallistilien perustajat ovat vahvemmin uskollisia omalle yleisölleen kuin pomolleen: he haluavat pitää organisaationsa some-persoonan totutussa muodossa ja palvella yleisöään tutulla, luotettavalla tavalla.

Kapinallistilien seuraajamäärät eivät tietenkään (ainakaan aivan heti) huitele virallisten tilien lukemissa. Mutta mediakohun myötä ne saavat huomattavat määrät seuraajia – myös sellaisia, jotka eivät välttämättä ole aiempia virallisia tilejä seuranneet. Jos ja kun kapinallistilit hoitavat viestintänsä vastuullisesti (ne eivät siis missään nimessä ole vale- tai parodiatilejä!), yleisön luottamus itse organisaatioon säilyy. Toki organisaation näkökulmasta on äärimmäisen haastavaa, että sen nimissä viestitään useammilla ”kasvoilla”.

Kapinalliset kiinnostavuusmuotoilijoina

Mitä, jos vaikka Fazerin tai Viking Linen tai Nordean henkilöstö jonkinlaisen kriisitilanteen seurauksena pettyisi organisaationsa uudistettuun some-linjaukseen ja kokisi, että voi palvella asiakaskuntaansa paremmin kapinallistilin välityksellä? Mitä, jos sinun organisaatiossasi tapahtuisi näin?

Twitterin kapinallistilit ovat osaltaan muistutus yhdestä kiinnostavuusmuotoilun lähtökohdasta: ajattele aina ensimmäisenä yleisöäsi. Trumpin virallinen linja on minä-lähtöinen: ”Minä kiellän ilmastonmuutoksesta kertomisen”. Kapinallistilit ymmärtävät kiinnostavuusmuotoilun ja näkevät asian yleisön näkökulmasta.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Kiinnostavuusmuotoilu –  ""JFK:n vanhaa viisautta mukaillen: älä kysy, miten yleisösi voi palvella sinua – kysy, miten sinä voit palvella yleisöäsi."

Twitter poliittisen viestinnän keskiössä – "Trump on esimerkillään osoittanut, että kärkevät kommentit yhdistettynä persoonallisuuteen tuottavat tulosta – tai ainakin julkisuutta."

Aivoystävällisempää tapahtumatwiittausta – "T'wiittaan, siis olen olemassa', naurahtaa kollega."


Luottamuksesta ja sen puutteesta

Maria-Elena Cowell

Parlamentaarinen demokratia tuottaa mielenkiintoisia ilmiöitä ja niitä kuvaavia sanoja, kuten luottamuslauseäänestys. Opposition ketterät edustajat teettävät aika ajoin hallitukselle välikysymyksiä, joilla hallituksen nauttima luottamus eduskunnassa punnitaan. Tosin hallitus on viimeksi 1950-luvulla siihen kaatunut; välikysymys toimii ennemminkin hallituksen haastajana ja opposition tarjoaman poliittisen vaihtoehdon kanavana. Keskustelu on laajaa, ja saa huomiota tiedotusvälineissäkin.

Pääministeri Juha Sipilä itse ilmaisi väkevän epäluottamuslauseen Ylen toimittajalle Terrafame-uutisoinnista, mistä käynnistyi kova meteli Ylen sisällä ja ulkopuolella. Journalismin erikoisimpia ilmentymiä taisi olla Ylen toimittaja haastattelemassa Ylen päätoimittajaa Ylen toimittajiin liittyen ja suorana Ylen kanavalla.

Luottamus mediaan post-faktuaalisen uutistoiminnan ja sirpaloituneen somejakelun aikana on tietysti tärkeää punnita – mutta kenen luottamusta luotettava media tarvitsee?

Neljännen valtiomahdin vaikutusvalta on huomattava, ja median riippumattomuuteen, objektiivisuuteen ja eettiseen kestävyyteen on pystyttävä luottamaan. Yksittäisen päättäjän ja vallanpitäjän luottamusta media ei toimiakseen kaipaa. Mutta kansalaisten luottamus viestimiin on demokraattisen yhteiskunnan ja myös vapaan tiedonvälityksen toimivuuden tae.

Lehdistönvapaus on ollut Suomessa erittäin hyvällä tasolla globaalissa vertailussa. Ja sananvapautta Suomessa uhkaa useammin itsesensuuri kuin julkisen vallan vaikutusyritykset. Yle-gaten esiintuoma poliittinen painostus ei ole poikkeuksellista: rajaa käydään ajoittain. Suomessa mikään ei kuitenkaan pakota päätoimittajaa taipumaan painostuksen alla. Toisaalta toimittajan ammatti ei ole pyhä. Arvostelu ei siten ole pyhäinhäväistys, vaikka vallakkailta toivoisikin viileyttä ja harkintaa palautteenannossa.

Moni on verrannut luottamusta raskaana olemiseen: sitä joko on tai ei ole. Yhtä tiukkaa lääketieteellistä jaottelua ei tarvitse käyttää. Jos kansalainen N.N. luottaa 80-prosenttisesti valtakunnalliseen mediaan X, tarkoittaa se myös sisälukutaitoa ja tarpeellista lähdekritiikkiä. Eri kysymys on, miten kansalaisten luottamus demokratiaan punnitaan, jos sen mittaa vaaliosallistumisen tasolla? Jos euro- ja kuntavaalien äänestysprosentit otettaisiin yksi yhteen kansalaisten luottamuslauseäänestyksenä, useimmilla päättäjillä voisi olla vaikea perustella mandaattiaan.

Paavali kehotti roomalaiskirjeessä ihmisiä kilpailemaan toistensa kunnioituksesta. Neuvo on erinomainen paitsi vihkikaavassa, myös laajemmin. Se ei poista kriitillisyyttä, mutta kunnioittava puheenparsi voisi lisätä luottamusta. Se vähentää tahallisen väärinymmärryksen ja nykyisin niin suositun pöyristymisen riskiä, ja ehkäisisi kritiikin voimakkaan henkilöitymisen. Aretha sen sanoi: R-E-S-P-E-C-T.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

5+1 vinkkiä yhteiskuntasuhteiden hoitoon –  "Jos suhteita ei ole, niitä voi luoda. Suomen kokoisessa avoimessa yhteiskunnassa, jossa on matala hierarkia, päättäjiin tutustuminen on varsin vaivatonta. Siihen tarvitaan vain viitseliäisyyttä.

Tämä lobbauksessa on oikeasti ongelmallista – "Median lietsoman lobbaushysterian taustalla on vaikuttamisen siirtyminen kabineteista päivänvaloon. Siinä ei ole mitään pahaa. Lobbaukseen kuitenkin liittyy todellisiakin ongelmia, joista osa tupaa jäämään varjoon.

"Valtatien varren ainutlaatuinen yllättäjä" - aluebrändäyksen ensiaskeleet –  "Suomessa alueiden brändäys on vasta pääsemässä vauhtiin. Monet muistavat liudan kiusallisia kuntasloganeita, joista on irronnut nostalgia- ja huumorikylläisiä keskusteluketjuja sosiaalisessa mediassa."

Kuva: iStock Photo


#OMG #MAAILMANLOPPU #WTF

Maria-Elena Cowell

”The Day when Data Died”, sanoivat viisaat aamutelkkarissa. Kun ensimmäiset Trump-typerryksen väristykset oli väristy, käynnistyi vallan kauhea näppäimistöjen näppäily. Syyttävä somesormi osoittaa nyt joka suuntaan: miksi Trumpin voittoon ei osattu uskoa?

Gallupit, mittaukset, asiantuntija-analyysit muutamaa poikkeusta  ja/tai pahanilmanlintua lukuunottamatta menivät metsään. Hillaryn piti voittaa! Hänhän oli ”prepared for the job”, perusteellisesti, koko ikänsä.

Vaikuttava viestijä Eero Iloniemi tiivisti sen somessa näin: ”Trump ei voittanut vaan Hillary hävisi. Edes miljoonan dollarin vaalikassa (noin 3 x Trumpia isompi) ja median yksimielinen tuki... ei auttanut”. Eräs entinen suurlähettiläs ilmaisi näkemyksensä vielä lyhyemmin, neljällä kirjaimella.

Syiksi on jo esitetty valkoisen miehen kunnianpalautusta, naisvihaa, tunnepolitiikan voittoa, anti-elitismiä, nostalgiaa, näköalattomuutta... eikä FBI:n kriittiseen aikaan nostama uusi tutkinta Clintonin sähköposteista jää sekään kivistä kääntämättä. Pätevä nainen versus röyhkeä mies -keskusteluakin on jo käyty kuukausikaupalla.  Tästä vaalista tulee todennäköisesti tutkituin poliittinen tapahtuma koskaan*, eikä juuri nyt käy kateeksi demokraattileirin neuvonantajia, kampanjapäälliköitä ja big data -kuiskijoita.

Faktat saivat väistyä kampanjan alta. Ehkä seuraavaksi otamme perinpohjaiseen käsittelyyn määritteen valhe. (Ping vaan Kimmo Collander!)

Unettoman yön ja epätodellisen aamun jäljiltä on vain yksi lohduttava termi: checks and balances.

Ja sitten takaisin lumitöihin.

*Toki maailmansodat, Watergate, Kekkosen uudelleenvalinta poikkeuslailla ja kassakaappisopimus pitää muistaa heti mainita. Toim.huom.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Trump näyttää mallia: Ansaittu media on uskallettava ansaita – "Liian usein me törmäämme viestinnän ammattilaisina asiakkaiden varovaisuuteen. Näkökulmaa viilataan sopivaksi ja lopulta viestikin laimenee niin, ettei se kiinnosta juuri ketään."

Twitter poliittisen viestinnän keskiössä – "Kuolevaksi tuomittu Twitter on muokannut poliittisen viestinnän suuntaa vuosiksi eteenpäin."

Kuva: Jonas Bengtsson


Twitter poliittisen viestinnän keskiössä

Jonna Jusslin

Yhdysvaltain presidentinvaalit lähestyvät loppuhuipennustaan, ja maailma odottaa tuloksia henkeä pidätellen. Yksi asia voidaan leimata varmaksi jo ennen aamuyötä: kuolevaksi tuomittu Twitter on muokannut poliittisen viestinnän suuntaa vuosiksi eteenpäin.

Twitterin yksinkertainen ja henkilökohtainen, 140 merkkiin rajoittuva viestintämuoto toimii oivallisena alustana mahdollisimman uskaliaille viesteille. Molemmat ehdokkaat ovatkin hyödyntäneet Twitteriä kiivaasti kampanjointiinsa, mutta paremmin alustalla on onnistunut rämäpäinen (ja -suinen) Donald Trump.

Trumpin julkeat twiitit ovat dominoineet uutissyksyä kiivaasti. Mitä käsittämättömämpi twiitti, sitä enemmän uutisotsikoita. Muistatko esimerkiksi Trumpin näkemykset ilmastonmuutoksesta tai hyökkäyksen vuoden 1996 Miss Universumia kohtaan? Aiheet hallitsivat etenkin USA:n mediaa viikkoja. Twitterin sisällä päivitykset herättivät sekä suurta närästystä että suurta iloa, riippuen seuraajan puolueesta.

Hillary Clintonin linja on nojannut asiallisuuteen, jonka jotkut ovat leimanneet tylsyyden huipentumaksi. Trumpin mesotessa Clinton on keskittynyt ennen kaikkea vakuuttaviin vastauksiin, mutta ei ole onnistunut luomaan samanlaista keskustelua tai otsikoita kuin kilpakumppaninsa.

Yksinkertaisia viestejä

Alustan suosiota vaaleissa selittää etenkin se, että rajallinen merkkimäärä tarjoaa kokeneille puhujille mahdollisuuden tiivistää kärkevä viestinsä kompaktiin muotoon. ”Yksinkertaisia viestejä yksinkertaisille äänestäjille” voisikin olla ainakin Trumpin Twitter-slogan.

Kriitikot korostavat kuitenkin sitä, että rajoitettu merkkimäärä ei tarjoa seuraajille mahdollisuutta tutustua ehdokkaiden näkemyksiin kärkeviä kommentteja syvemmälle. Ote jää pintapuoliseksi, ja seurauksena saattaa olla keskustelun jääminen huutelutasolle. Vaarana on myös, että virheellinen tai valheisiin pohjautuva tieto pääsee leviämään alustalla nopeasti.

Sano se oikein

Ei se, mitä sanotaan, vaan se, miten sanotaan. Tämä on ollut Twitteriä leimaava piirre vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Ehdokkaiden esiintyminen alustalla on poikinut loputtoman virran uutisia, joitain skandaaleja ja liudan aika hauskoja meemejä.

On kiinnostavaa seurata, miten vaalit tulevat vaikuttamaan tulevaisuuden poliitikkojen some-strategioihin (mikäli palvelu edes säilyy hengissä siihen asti). Etenkin Trump on esimerkillään osoittanut, että kärkevät kommentit yhdistettynä persoonallisuuteen tuottavat tulosta – tai ainakin julkisuutta.

CIO arvioi, että tulevaisuudessa poliitikot pyrkivät näyttäytymään sosiaalisessa mediassa ihmisinä, eivätkä ainoastaan koneiston osina. Kysymys kuuluu, mitä kaikkea inhimillisen puolen korostamisen nimissä on soveliasta sanoa.

Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Trump näyttää mallia: Ansaittu media on uskallettava ansaita – "Liian usein me törmäämme viestinnän ammattilaisina asiakkaiden varovaisuuteen. Näkökulmaa viilataan sopivaksi ja lopulta viestikin laimenee niin, ettei se kiinnosta juuri ketään."

Ajattelua herättävää viestintää – "Ajatusjohtajuus saavutetaan kohderyhmän ajattelua herättelemällä."

Kuva: Vince Alongi


Kaiku Helsinki tuo talouden totuuskomission ja Eurooppa-keskustelun SuomiAreenaan

Kaiku Helsinki

Kaiku Helsingin järjestämä perinteinen Kapakkaväittely SuomiAreenalla keskittyy talouden taruihin ja totuuksiin. Talouden totuuskomissiossa ovat mukana tänään 11.7. klo 20.00-21.00 Ravintola Kirjakaupassa (Antinkatu 10) professori Markus Jäntti Helsingin yliopistosta, Perheyrittäjien liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen ja Aktia Pankin johtava neuvonantaja Timo Tyrväinen. Puhetta johtaa Kaiku Helsingin perustajaosakas Jouko Marttila.

Keskustelussa otetaan selvää, kuinka numeroilla tehdään politiikkaa. Mikä on totuus taloudesta, mikä tulkintaa ja mikä puhdasta arvailua. Keskustelunaiheita riittää Brexitistä Italian pankkikriisiin ja Suomen talouteen. Samalla kysytään, miksi talouden ennustaminen on niin vaikeaa?

Lisätiedot täältä!

Eurooppa-keskustelussa pureudutaan Maltan EU-puheenjohtajuuteen

Kaiku Helsinki tuottaa SuomiAreenalle myös huippuajankohtaisen Eurooppa-keskustelun: Maltan pääministerin Joseph Muscatin haastattelun. Malta on vuoden 2017 alusta ensi kertaa EU:n puheenjohtajamaa – juuri ennen vuorossa olevaa Britanniaa, joka vastikään äänesti itsensä ulos unionista. Aiheista ei siis liene pulaa, kun journalisti Jussi Seppälä haastattelee pääministeri Muscatia sekä Suomen ulkoministeri Timo Soinia keskiviikkona 13.7. klo 15.15-16 SuomiAreenan lavalla Antinkatu 5.

Haastattelun jälkeen pääministeri Muscat pitää lehdistötilaisuuden. Ennakkoilmoittautumiset ja tiedustelut neuvonantaja Maria-Elena Cowellille, maria-elena.cowell@kaikuhelsinki.fi, 050 379 0507.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Festariviestinnän ABC –  "Suomalaiset ovat tunnetusti festivaalikansaa."

Täysiä akkuja ja täyslaidallinen puhetta – ""Vaikka tapahtumassa käytiinkin mielin määrin mielenkiintoisia keskusteluja, kärsii SuomiAreena edelleen runsaudenpulasta: liian monta hyvää keskustelua alkoi juuri samalla kellonlyömällä."