Facebook, Google ja muut aikamme uhkakuvat

”Give people the power to build community and bring the world closer together.”

Facebookin perustaja Mark Zuckenberg julisti mahtipontisesti yhteisöjen sanomaa blogissaan viime kesänä. Maailma on kriisissä, ja Facebookin missio on taistella kriisiä vastaan antamalla ihmisille mahdollisuus luoda ympärilleen online-tukiverkostoja. Google julkisti viime torstaina aikovansa investoida miljardi dollaria seuraavan viiden vuoden aikana hyväntekeväisyysorganisaatioihin, jotka panostavat amerikkalaisten kouluttamiseen ja ammatilliseen kehitykseen. Tavoitteena on varmistaa, että amerikkalaisten teknologiaosaaminen pystyy vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.

Modernien teknologiayritysten ytimessä on ollut yritys luoda maailmasta ihmisille parempi paikka elää. Hippikuvien maalaaminen teknologiasta ihmiskunnan ongelmien ratkojana alkaa kuitenkin käydä teknologiafirmoille vaikeammaksi. Miksi? Koska niistä on kasvanut liian isoja ja vaikutusvaltaisia.

Uusi rooli vaikuttajana

Apple, Google, Amazon ja Facebook ovat kasvaneet viime vuosina niin kovaa vauhtia, että ne alkavat jo ohittaa perinteisempiä yritysjättejä vaikuttavimpien julkisten yhtiöiden listoilla. Koska niiden hallussa on teknologiaa, joka määrittää pitkälti ihmiskunnan kehitystä seuraavien vuosikymmenten aikana, alkavat ne myös kerätä aiempaa suurempaa sosiaalista ja poliittista valtaa ympäri maailmaa.

Uusi asema on teknologiafirmoille vaikea, koska ne eivät täysin ymmärrä valtaansa. Facebookin ja Twitterin kaltaiset yhteisöt vetosivat pitkään siihen, että ne ovat uutisten levittäjiä, eivät julkaisijoita. Tästä syystä niiden niskoille ei tulisi myöskään kaataa uutismedian vastuuta. The Spectator kirjoittaa artikkelissaan, että internetin alkuaikoina tällainen ajattelumalli ehkä toimikin. Sitten sosiaalinen media muutti pelin hengen.

Perinteinen argumentti uutismediasyytöksiä vastaan on, että koska teknologiafirmat eivät ole palkanneet toimittajia, jotka kirjoittavat uutisia, ei niitä voi myöskään kutsua mediataloiksi. Perustelu kuitenkin jättää huomiotta sen, että media-ala ja ihmisten tapa kuluttaa mediaa ovat muuttuneet merkittävästi. Sosiaalisen median kahdesta miljardista käyttäjästä peräti 66 prosenttia luotti Facebookiin uutislähteenä vuonna 2016.

Valeuutisten vaara kasvaa

Facebook ja Google tuottivat yhdessä viime vuonna yli 99 prosenttia digitaalisen mainonnan kasvusta Yhdysvalloissa, mikä kutistaa perinteisten mediatalojen roolia mainoskentällä entisestään. Teknologiajätit hallitsevat nyt sitä, minkälaisia sisältöjä miljoonat ihmiset päivittäin internetissä kohtaavat. Tämä on suuri riski valeuutisten leviämiselle.

Yhdysvaltojen senaatin tiedustelukomitea on kutsunut Facebookin, Twitterin ja Googlen 1. marraskuuta todistamaan liittyen melko suureen vyyhtiin, jossa venäläisten tukemien tahojen epäillään käyttäneen alustoja valheellisten tietojen levittämiseen. Facebook on myöntänyt, että arviolta 10 miljoonaa amerikkalaista näki viime vuonna vähintään yhden poliittisista mainoksista, joilla pyrittiin vaikuttamaan USA:n sisäpolitiikkaan.

Raha puhuu, mutta kuinka kauan?

Ollaan uuden tilanteen edessä. Yhdysvaltojen hallituksen, ja melko pian myös muun maailman, on pohdittava, miten isoja teknologiajättejä aletaan tulevaisuudessa verottaa, säännellä ja tarpeen tullen myös sakottaa. Toistaiseksi aiheeseen ei ole haluttu tarttua, koska ongelmaa ei ole ollut – tai sitä ei ole haluttu käsitellä. Teknologiajättien huipulla istuu maailman rikkaimpia ihmisiä. Aihe on vaikea kelle tahansa, joka ei itse istu massiivisten rahakirstujen päällä.

”We seem to think they must be ok because they wear T-shirts to work”, Simon Jenkins kommentoi median ja yleisön sinisilmäisyyttä hiljan The Guardianissa. Harmittomat maailmanpelastaja-hipit eivät ole (enää) harmittomia maailmanpelastaja-hippejä. Tämä asettaa uusia haasteita myös viestinnän tekemiselle.


Bob ja Alice keksivät oman kielen – orjuuttavatko pian sinut?

Bob: I can i i everything else

Alice: balls have zero to me to me to me to me to me to me to me to me to

Bob: you i everything else

Alice: balls have a ball to me to me to me to me to me to me to me to meca

Tämä on otanta keskustelusta, joka käytiin kahden Facebook-chatbotin välillä, ennen kuin Facebook säikähti ja päätti lopettaa kokeilun. Yritys halusi opettaa boteille neuvottelutaitoja, ja niin myös tapahtui: Kun botit kommunikoivat keskenään, ne ymmärsivät nopeasti, että ihmisten käyttämä perusenglanti on liian kankeaa tehokkaaseen neuvotteluun. Näin syntyi bottien oma ”interlingua”.

Tapaus leimattiin mediassa nopeasti karmivaksi. Mahtimiehet ovat kohisseet tekoälyn vaaroista jo pidempään: Stephen Hawking varoitti vuonna 2014, että tekoälyyn tulisi suhtautua varauksella, koska se osaa keksiä itsensä uudelleen, eivätkä biologisesti rajoittuneet ihmiset pysty mitenkään kilpailemaan rinnalla. Elon Musk on todennut useaan otteeseen, että Terminator-henkinen koneiden kapina on mahdollinen elinaikanamme. Ihmiset jäävät jalkoihin.

Tunteiden tulkki

Pelko tekoälyä kohtaan on luonnollista, joskus tarpeellistakin, mutta kiistaton fakta on, että tekoäly on jo täällä. Bobin ja Alicen keskustelu ei ollut ensimmäinen kerta, kun tekoäly on hyödyntänyt välikieltä. Google paljasti muutama kuukausi sitten, että Google Translate käyttää eräänlaista neuraaliverkostoa käännöksissä. Kahden kielen välisen käännöksen takana on tekoälyn luoma välikieli, joka ei käänny yhdellekään ihmiskielelle. Sen avulla järjestelmä luo osuvampia käännöksiä nopeasti.

Tekoälykriitikot vetoavat usein siihen, että kone ei voi oppia tulkitsemaan ihmisen tunteita kuten toinen ihminen. HBR:n heinäkuinen essee kumoaa olettamuksen. Jo nyt käytössä on järjestelmiä, jotka tulkitsevat ihmisten tunnetiloja äänensävyn ja ilmeiden perusteella ja paljastavat bluffeja pokeripeleissä. Ihmisten tunteiden tulkitseminen on hienovaraista, HBR kirjoittaa, mutta ei taikuutta.

Miten tästä eteenpäin?

Tekoälyn maallikolle näkyviä kehitysaskelia on toistaiseksi leimannut voimakas viihteellisyys. Kuluttajapuolella tekoälyä on hyödynnetty markkinointikäytössä etenkin kosmetiikkapuolella ja vaateteollisuudessa. Pokemon Gó on viime vuosien näkyvin ilmentymä tekoälyn käytöstä peliteollisuudessa. Siri vastailee Apple-uskovaisten päättömiin kysymyksiin väsymättä. Sovellukset herättävät käyttäjissä lähinnä hilpeyttä.

Tekoälyn valjastaminen kokonaisvaltaisemmin yrityksen viestintäkäyttöön tulee olemaan haasteellista. Se vaatii teknistä ymmärrystä, ja tekoäly tarvitsee paljon dataa oppiakseen. Jos yrityksellä ei ole dataa siistissä järjestyksessä valmiina, sen haaliminen voi viedä aikaa.

Daniel Faggella neuvoo Incin artikkelissa pienempiä yrityksiä katsomaan, mitä isot pelurit saavat tekoälykokeiluilla aikaan ja odottamaan kustannustehokkaampien ratkaisujen saapumista markkinoille. Kun ympärillä alkaa näkyä enemmänkin esimerkkejä tekoälyn positiivisista vaikutuksista yritystoimintaan, voi sen soveltamisesta tulla ajankohtaista. Tärkeintä on mennä oma bisnes – ei hype – edellä.

Kirjoittaja intoilee tekoälyn tarjoamista mahdollisuuksista häpeilemättömän innokkaasti.

Kuva: iStock


Tietoyhteiskunta-akatemia, seksi ja väkivalta

Jukka Relander

Bill Gates ehdotti pari viikkoa sitten, että jos kerran työt siirtyvät roboteille, robottien pitää alkaa maksaa veroa.

Raikas avaus. Itsekin voisin luetella tehtäviä, jotka voisi siirtää peltipurkin näköiselle työkaverille. Ja jos kolmasosa yrityksemme työvoimasta korvattaisiin koneilla, työntekijät maksaisivat vähemmän veroja, ja vastaavasti, työllisyys alenisi. Robotit siis verolle.

Mutta entä jos robotit olisivat sen verran älykkäitä, että ne alkaisivat kysellä miksi niiden pitää maksaa veroja palveluista, joita ne eivät käytä? Robotti ei käy lääkärissä, kouluta lapsiaan eikä käy kirjastossa. Miksi ne ylläpitäisivät kömpelöitä ja hidasälyisiä ihmisiä, jotka rapistuvat ennenaikaisesti, joita on vaikea korjata ja joita pitää kouluttaa vuositolkulla yksinkertaisiin tehtäviin, jotka robotti oppii sopivan softan saatuaan minuutissa?

Visio meitä älykkäämmistä koneista ei ole enää täysin utooppinen. Ruotsalainen teknoguru Nicklas Bergman alusti aiheesta helmikuussa Tieken järjestämässä Tietoyhteiskunta-akatemiassa, joka kokosi toista kertaa päättäjiä ja alan toimijoita yhteen pohtimaan digitalisaation sivuvaikutuksia elämällemme. Kaiulla on ollut ilo olla mukana järjestämässä akatemiaa Tieken kanssa. Akatemian toinen osa on tänään, torstaina.

Bergman puhui singulariteetista, joka teknologisessa asiayhteydessä tarkoittaa hetkeä, jolloin koneet kehittyvät niin pitkälle, että ihmisellä ei ole enää mahdollisuuksia ymmärtää niitä.

Teknologian kehittymiseen liittyy myös mahdollisuus, että robotit tulevat tietoiseksi itsestään ja alkavat sen myötä tahtoa asioita ja varjella omaa olemistaan. Tuo näkymä on edelleen etäinen, mutta ei utooppinen. Pelaamaan ohjelmoidut koneet ovat esimerkiksi osoittaneet sitä suurempaa agressiivisuutta pelissä, mitä älykkäämpiä ne ovat. Ne haluavat voittaa.

Digitalisaation ydin ei kuitenkaan ole teknologian tarjoamissa uhkakuvissa, vaan hyödyissä. Neljäs teollinen vallankumous on käynnissä, ja se tarkoittaa yhä useampien asioiden kytkeytymistä yhä tehokkaampaan verkostoon. Suomessa on, kiitos Nokian huippuvuosien, yksi maailman parhaista langattoman osaamisen keskittymistä. Tästä voi syntyä uutta vipinää talouteen, kun 5G-verkot ja esineiden internet tulevat osaksi arkea.

Ykkösten ja nollien entistä villimpi tanssi servereiden uumenissa ei tee ihmistä tarpeettomaksi, mutta työ muuttuu, kuten Aalto-yliopiston professori Kristiina Mäkelä muistutti puheenvuorossaan. Työ irtoaa ajasta, paikasta ja työsuhteesta vielä nykyistä enemmän. Katkoton Skype-palaveri onnistunee laboratorio-olosuhteissa ehkä jo ensi vuosikymmenellä.

Kasvokkaista kohtaamista ei silti voi korvata. Ihmisen ja koneen ero on edelleenkin ruumiillisuudessa, ja fyysinen läsnäolo on aina eri asia kuin ruudulla näkyvät kasvot tai sosiaalisessa internetissä näkyvät identiteetit – olivat ne sitten todellisia tai kuviteltuja. Fyysinen kohtaaminen sisältää aina mahdollisuuden kahteen asiaan: seksiin ja väkivaltaan. Käytännön tilanteissa, kiitos kulttuuristen rajoitteiden, nämä ilmenevät haluna tulla tunnustetuksi, nähdyksi ja noteeratuksi, samalla kun välttelemme väkivallan mahdollisuutta käyttämällä kykyämme asettua toisen asemaan, ja noudattamalla hyviä tapoja. Lyhyt vilkaisu mihin tahansa nimimerkillä käytävään nettikeskusteluun osoittaa, mihin ruumiillisuuden puuttuminen kommunikaatiosta johtaa.

On mahdollista, että ruumiiton tekoälyllä varustettu robotti suhtautuu lähiympäristöönsä samalla sensitiivisyydellä kuin nimimerkin takana piileskelevä nettirasisti, vaikka olisikin taitava pelaamaan shakkia. Se ainakin on varmaa, että uusia eettisiä kysymyksiä on edessä. Tekoälyllä varustetun robotin voi ehkä laittaa verolle, mutta en laittaisi sitä asepalvelukseen ja opettaisi ampumaan. Empatiaa ja vuorovaikutustaitoja ei voi korvata koneilla, koska niillä on ruumiillinen alkuperä.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

2016 Kuumat perunat: Data ja luottamus  –  "Datavuotojen aikakaudella yritys, joka pystyy uskottavasti lupaamaan asiakkailleen heidän tuottamansa datan turvallista säilyttämistä ja käsittelyä, nousee markkinajohtajaksi." 

Onko start-up -skene ylikuumenemassa? – "En lainkaan hämmästele, mikäli hollantilainen sijoittaja pitää pienen pohjoisen maan startup-ilmapiiriä ylikuumentuneena."

Seitsemän teesiä uudelle tietoyhteiskunnalle – "Ajatus on yksinkertainen, mutta railakas. Uusi tietoyhteiskunta ei saa eikä voi olla vain yhtiöiden yhteiskunta. Aktiivisesti sisältöä tuottavat ihmiset ovat uuden tietoyhteiskunnan tekijöitä, eivät sen kohteita."

Kuva: Petri Krook


Tätä oli sisältömarkkinointifestivaali PING Helsinki

Petteri Puustinen


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Onko kaupallisuus vain katsojan silmässä?  –  "Natiivimainonta ja sisältömarkkinointi ovat hyvästä, kunhan yleisölle tarjotaan riittävä mahdollisuus erottaa maksettu ja toimituksellinen sisältö toisistaan."

Aito teini paljastaa: Some toimii näin"Instagram on hyvä tapa mainostaa nuorille jotain, koska mitä tahansa suositut julkkikset pyytävät ostamaan suurin osa teineistä ostaa."

Viestinnän kuumat perunat 2016: Yleisö kyynistyy mainontaan – mistä kiertotie?"Viestien täytyy ansaita tilansa myös bloggareiden, vloggareiden, instagrammaajien ja muiden uusien medioiden portinvartijoiden parissa." 

 


Seitsemän teesiä uudelle tietoyhteiskunnalle

Jukka Relander

Tietoyhteiskunta-akatemian päätöspäivänä viime viikon maanantaina julkaistiin seitsemän teesiä uudelle tietoyhteiskunnalle.

Ensimmäinen teesi julistaa, että uuden tietoyhteiskunnan omistajuus kuuluu kansalaisille, vähän perustuslakia tapaillen. Ajatus on yksinkertainen, mutta railakas. Uusi tietoyhteiskunta ei saa eikä voi olla vain yhtiöiden yhteiskunta. Aktiivisesti sisältöä tuottavat ihmiset ovat uuden tietoyhteiskunnan tekijöitä, eivät sen kohteita.

Itse pidän erityisesti kakkosteesistä: toimialojen rajat pitää kaataa kumoon. Jos vaikka meitä humanistejakin kuultaisiin välillä.

Tosin ehdoton suosikkini on toki teesi numero kuusi: riskinsietokyky kansalliseksi voimavaraksi. Aiheesta saarnasi päätöstilaisuudessa myös paljon nähnyt Esko Aho, joka puhui välttämättömästä konseptin muutoksesta. Aho rinnasti 90-luvulla teoteutetun yhteiskunnallisen konseptinmuutoksen pankkialan murrokseen fyysisestä rakennuksesta mobiiliksi palveluksi. Hinta oli kova, moni jäi työttömäksi, mutta samalla pankkien ottamat korkomarginaalit laskivat neljästä prosentista muutamaan kymmenykseen ja ihmisten asuntolainojen korot romahtivat pariin kolmeen prosenttiin.

Suomi ei roboteilla häröile – mutta pitäisikö?

Uuden tietoyhteiskunnan riskit ovat usein toisen asteen riskejä – niitä, joita aiempien ongelmien ratkaisut tuottavat. Robotisaatio supernainen Cristina Andersson kuvasi aikaamme ”uutena kambrikauden räjähdyksenä” – nyt tosin dramaattisesti lisääntyvät lajit eivät ole biologisia eliöitä, vaan erisorttisia robotteja. Anderssonin mukaan roboteilta puuttuu kategoria omassa merkitysjärjestelmässämme: osaamme kyllä sorteerata kissan ja kiven ja naapurin Raimon kunkin lajinsa mukaan, mutta robotti on hankalampi. Se on enemmän kuin kone, mutta vähemmän kuin eliö. Oppiva robotti herättää tunteita aivan toisella tavalla kuin seinäkello tai kuorma-auto, mutta näille tunteille ei vielä ole nimeä.

Suomelta puuttuu robotisaatiostrategia. Olemme jääneet kehityksessä jälkeen. Ero Ruotsiin ja Tanskaan voisi tuskin olla suurempi: Tanskassa robottien kehittämisestä on tullut tuottavaa liiketoimintaa. Suomessa ajatus tuntuu olevan, että riittää hyvin, kun hyödynnetään muiden kehittämiä keksintöjä, eikä turhaan häröillä itse. Tästä seuraa, että Suomi jää alihankintataloudeksi. Andersson huomauttikin, ettei robotisaatio ole Suomelle mikään kilpailukykyetu, vaan pakko. ”Robotit luovat vaurautta. Ihmiset luovat arvoa”. Humanistina allekirjoitan.

Tietoyhteiskunta-akatemia on alansa johtavien asiantuntijaorganisaatioiden tarjoama valmennus, joka on suunnattu yhteiskunnallisille päättäjille. Tietoyhteiskunta-akatemian järjestää TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry yhteistyössä asiantuntijaorganisaatioiden kanssa. Viestintäkumppanina toimii Kaiku Helsinki.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

2016 Kuumat perunat: Data ja luottamus  –  "Datavuotojen aikakaudella yritys, joka pystyy uskottavasti lupaamaan asiakkailleen heidän tuottamansa datan turvallista säilyttämistä ja käsittelyä, nousee markkinajohtajaksi." 

Onko start-up -skene ylikuumenemassa? – "En lainkaan hämmästele, mikäli hollantilainen sijoittaja pitää pienen pohjoisen maan startup-ilmapiiriä ylikuumentuneena."

Internetin ilmastonmuutos – "Internet on ollut erottamaton osa arkeamme jo noin parikymmentä vuotta, mutta se ei ole ainakaan vielä kokenut omaa exxonvaldeziaan tai tšernobyliään."