Dali oli munafani – ja muita yllättäviä pääsiäisfaktoja

Maria-Elena Cowell

Tiesitkö tämän pääsiäisestä? Tiputellaanpa trivianmurusia:

1) Pääsiäistä edeltää hiljainen viikko (o.s. piinaviikko), eikä nimi johdu siitä, että kaikki työkaverit ovat Levillä.

2) Sana pääsiäinen on Agricolan keksimä ja johdettu pääsemisestä – paastosta siis. 40 päivän mittainen paasto kun päättyy pääsiäiseen. Maallistuneilla tämän tradition korvaa detox-viikko ja televisiossa Suomen suurin pudottaja.

3) Ruotsinkielinen sana påsk pohjautuu pääsiäisen hepreankieliseen nimeen Pesah. Myös tutun pääsiäisherkun, pashan, nimi juontuu tästä ja merkitsee venäjäksi pääsiäistä. Sen sijaan kreikankielinen paskha viittaa vain itse juhlaan, eikä sillä ole mitään yhteyttä mämmiin.

4) Kukaan ei osaa lyhyesti selittää pääsiäisen ajankohdan määräytymistä, sillä siihen liittyvät ainakin kirkolliskokous vuodelta 325, täysikuu ja parin keisarin almanakalliset ambitiot. Jos tämä kiehtoo triviahenkisiä, kääntykää Kustaa Vilkunan viisauden puoleen. Myös lyhyt oppimäärä aiheesta on tarjolla verkossa.

5) Pääsiäismunat kuvaavat uutta elämää: "omne vivum ex ove", kaikki elävä tulee munasta. Sotkan munista syntyi Kalevalan maailma; Salvador Dalikin käytti munateemaa useissa teoksissaan.. Kirkollisessa symboliikassa muna vertautuu elämän voittoon kuolemasta ylösnousseen Jeesuksen kautta. Ortodokseille kyseessä on vuoden suurin juhla, ja pääsiäisyönä ortodoksikirkon ympäri tehdään ristisaatto – johon myös muut kuin ortodoksit saavat osallistua.

 


Kuva: Ian Burt, Creative Commons. Kuvassa Salvador Dalin maalaus Geopoliticus Child Watching The Birth of The New Man (1943).


Karismalle on nyt kysyntää

Jukka Koivisto

Pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja vaihtuu ensi kesänä. Sdp:n puheenjohtajan paikasta ja siten myös valtiovarainministerin pestistä käydään tiukkaa taistoa. Liuta ministereitä pyrkii europarlamenttiin. Ei mikään ihme, että valtakunta on sakeana henkilöspekulaatioita. Eräässä pienessä ryhmässä pohdittiin kandidaattien kyvykkyyksiä. Yhdellä keskusteluun osallistujista oli lähes jokaisen henkilön kohdalla kommentti valmiina: ”Hyvä asiaosaaja, mutta noihin tehtäviin ei riittävästi karismaa!”.

Muistui mieleen MIT:n professori Rudiger Dornbuschin piruilu ekonomisteista: ”Hän on henkilö, joka on hyvä numeroissa, mutta jolla ei ole riittävästi karismaa päästäkseen tilintarkastajaksi!”.

Mitä karisma on?

Käsite karisma yleisesti ymmärretään yksilön voimakkaana kykynä viehättää ihmisiä tai vaikuttaa heihin. Aiheesta väitellyt Tuomo Takala toteaa, että karisma viittaa tiettyjen ihmisten harvinaiseen luonteenpiirteeseen, joka on yhdistelmä erityisen suurta viehättävyyttä sekä ”magneettista” persoonaa tai ulkonäköä. Karisma viittaa erityisesti ihmisiin, jotka vetävät helposti huomiota ja ihailua puoleensa. Karisma voi olla myös negatiivista, jolloin henkilö herättää suuressa joukossa ihmisiä lähinnä vihan tunteita.

Jokainen muistaa hetkiä, jolloin kohdatessaan uuden ihmisen tämä uusi tuttavuus ottaa koko tilan haltuunsa vailla minkäänlaista itsensä korostamista tai pöyhkeilyä. Kuten Takala toteaa, karisma, valta ja johtajuus nivoutuvat monella tavalla toisiinsa. Karismaattinen johtaja toimii keulakuvana, johon organisaation jäsen voi samaistua. Sitoutuminen ja luottamus syntyvät tunnepohjalta.

Korkea virallinen asema luo aina karismaa. Valtionpäämiehet, merkittävissä asemissa olevat poliitikot tai näkyvät yritysjohtajat saavat jo asemansa perusteella tietyn sädekehän ympärille. Kun yhteiskunnallinen asema lähtee, useimmiten karisma seuraa mukana.

Ansaittua vai keinotekoista karismaa?

Keinotekoinen karisma on pitkälti median luomaa. Tällaista karismaa voi rakentaa esiintymällä vaikkapa tv –show:n vetäjänä räikeästi ja provokatiivisesti, pukeutumalla kalliisti tai erikoisesti ja ylipäätään tavalla, joka saa julkisuuden kiinnostumaan. Tärkeämpää on näyttäytyminen kuin käyttäytyminen. Esimerkkejä jokainen havaitsee arkipäivässään lukuisia.

Ansaittu karisma on kaikkein arvokkainta ja todellisinta. Karisma on rakentunut vuosien varrella elämäntyön kautta. Sitä et voi saada hamuamalla paljon rahaa tai valtaa. Ansaittu karisma perustuu vahvaan energiaan ja voimakkaaseen tahtoon. Sosiologi Max Weber totesi, että karisma on tunteen asia, jota ei voi järjellä selittää.

Sekin päivä tullaan näkemään, että joku mainio ja omasta mielestään erinomainen tuotekehittelijä keksii karismavalmennukset tai karismabarometrin ja alkaa markkinoida niitä yrityksille ja muille organisaatioille. Karismaattiseksi ei voi vain ryhtyä – yrittäjiä kylläkin havaitsee tavan takaa.

Johtajille karismaa alkaa kertyä siitä, että elää itse kuin opettaa. Kuuntelee ja arvostaa muita. Tekee päätöksiä ja kantaa vastuuta. Joukot seuraavat mukana ja paketti on valmis.

 


Kuva: Boston Public Library, Creative Commons


Bees and honey, KATSO KUVAT!!!!

Maija Kestilä

Parinkymmenen vuoden päästä jälkipolviemme edustajien on varmasti vaikea hahmottaa, että joskus lehtikuvien takia on lähetelty filmirullia ympäri maailmaa lentokoneissa, juostu kentältä suoraan pimiöön, ja sieltä parhaat otokset kainalossa kovalla kiireellä toimituksiin. Nykyään digikuvat voi ladata verkkouutisten kylkeen sekunneissa kuvan ottamisesta. Visuaalinen maailmamme on muuttunut kuvien kiitotieksi tai oikeastaan miljooniksi tähdenlennoiksi, joissa kuka tahansa meistä voi olla sisällöntuottajana.

Yksi maailman suurimmista digimediatoimistoista, Getty Images, avasi juuri toimiston Suomeen ja raotti hiljattain kuva-arkkuaan bloggareille. Sosiaalisessa mediassa voi nyt julkaista toimiston kuvia ei-kaupalliseen käyttöön maksutta. Getty Images käyttää kuviensa hankinnassa joukkoistamisen voimaa ja verkon eri kanavia. Getty Imagesin Pohjoismaiden johtaja Tom Tramborg kertoi meille Helsingin toimiston avajaisissa tarinan, joka havainnollistaa hyvin nykyajan kuvamaailman menoa.

Getty Imagesilta pyydettiin jokin aika sitten kuvaa urbaaneista mehiläistarhoista. Kuvaa pyytänyt toimittaja oli kuullut, että monissa suurkaupungeissa asukkaat kasvattavat kerrostalonsa katolla pienten puutarhojen lisäksi mehiläisiä, joilta saavat hunajaa. Toimittaja oli tekemässä urbaanista mehiläisenkasvatuksesta juttua, mutta ei löytänyt mistään kuvamateriaalia. Ennen vanhaan Getty olisi etsinyt sopivan kuvaajan ja lähettänyt tämän etsimään ja kuvaamaan mehiläistarhoja. Palkkio olisi ollut suuri ja urakka aikaa vievä. Tänä päivänä täytyy vain lähettää toimeksianto Gettyn verkostoon, ja jo muutamassa päivässä mehiläistarhakuvia tuli yli tuhat, ja joukosta löytyi runsaasti julkaisukelpoista materiaalia.

Filmirullasta tulee todennäköisesti pian samanlainen vintage-retro-villitys kuin vinyylilevyistä. 2010-luvulla syntyneet hurmioituvat filmirullista, ja Kallion kaduille alkaa nousta hipsterivalokuvaliikkeitä. Itsekin mietin jo nostalgian vallassa, kuinka paljon aina jännitin filmirullan kehittämistä. Mitä kuvia olikaan tullut otettua ja kenen kanssa, ja onnistuihan se yksi hulvaton otos varmasti. Sen jännityksen toivottaisin mieluusti tervetulleeksi takaisin.


Bonus: Kuvia Gettyn Suomen-avajaisista torstailta 10.4. 2014.:

 

Kuva: Joska Pyykkö 2014

Kuva: Joska Pyykkö 2014


Kaiku testaa: Kuukausi ilman Facebookia

Petteri Puustinen

Muistatko päivän, jolloin käytit viimeisen kerran Myspacea? Entä Altavistaa? Tai Sonera Plazaa? Entä uskotko, että muistat päivän, jolloin lopetat Facebookin käytön?

Facebook on tällä hetkellä ulottanut lonkeronsa käytännössä kaikkialle: Facebook-sivusta on tullut sekä yksityisille kansalaisille että yrityksille yhtä olennainen osa arkea kuin postiosoitteesta tai puhelinnumerosta. Silti Facebook ei tule hallitsemaan ikuisesti: jo nyt poristaan siitä, miten nuorimmat käyttäjät virtaavat muihin palveluihin.

Koska haluan olla Nuori Edelläkävijä ainakin omissa päiväunissani, päätin itsekin lopettaa Facebookin käytön – testimielessä yhdeksi kuukaudeksi. Tässä suurimmat plussat ja miinukset testijaksolta:

+ Autuas tietämättömyys

Facebook-käytön hurmosvaiheessa jokunen vuosi sitten ”kaikki” olivat ”koko ajan” Facebookissa. Jokaisella käyntikerralla näki kiinnostavia tarinoita kavereiden arkipäivästä ja pääsi osalliseksi heidän siihen asti piilossa pysyneistä ajatuksistaan. Jossain vaiheessa Facebookista kuitenkin tuli useimmille imagonrakennustyökalu ja julkaisukynnys nousi korkeaksi. Ei enää satunnaisia ajatuksia päivän varrelta, vaan tarkasti aseteltuja tunnelmakuvia brunsseista ja vauvoista, business-henkisiä linkkejä oman firman töistä tai iltapäivälehtien sivuilta jaettuja ”uutisia”.

Lakattuani käyttämästä Facebookia elämässäni oli vähemmän puolituttuja koiria, tuntemattomia vauvoja, mitäänsanomattomien firmojen mukakiinnostavia urotekoja, tyhjänpäiväisiä julkkisjuoruja ja kuvia ruoasta. Elämänlaatuni ei suinkaan heikentynyt, vaan tietämättömyys tuntui autuaalta.

+ Vähemmän tyhmää kohderyhmää

Facebook on mainostajan unelmatyökalu: markkinointiviestin voi kohdistaa huipputarkasti juuri oikealle yleisölle. Esimerkiksi minä olen ilmeisesti juuri oikea yleisö mm. lentäjäkoululle, pipofirmalle, viikinkiravintolalle ja eurovaaliehdokkaalle. Lisäksi minulle mainostetaan myös kavereideni Facebook-käyttäytymisen perusteella: koska joku jossain joskus yhden kerran tapaamani ”ystävä” on joskus ilmoittautunut laivayhtiön Facebook-tykkääjäksi luultavasti arpajaispalkinto mielessään, minä saan nyt kehotuksia lähteä risteilylle. 

Facebook-tauon aikana en saanut tietää, että minun kannattaisi ostaa myssy, kouluttautua liikennelentäjäksi tai lähteä kuuntelemaan Laura Voutilaista Itämerelle. Pärjäsin silti aivan mukavasti ja olin elämääni aivan tyytyväinen ilman näitäkin. Tai jos en ollut, se johtui jostain, jota uusi päähine tai lava tax free -olutta ei varmasti ratkaisisi.

(Tässä vaiheessa poistan kielen hetkeksi poskesta ja muistutan aivan tosissani, että Facebook-mainonta tietysti voi toimia erittäin hyvin, jos se vain osataan tehdä oikein. Suurin osa mainostajista ei vain tunnu vaivautuvan pohtimaan mainosten kohdistamista aivan loppuun asti. Onneksi tähän on saatavilla apua.)

+ Irti addiktiosta punaiseen palloon

Minulla on pahana tapana tarkastaa tuoreet Facebook-ilmoitukset heti herättyäni. Unenpöpperössä napsautan älypuhelimen häikäisevän kirkkaan ruudun päälle, hamuan peukalollani Facebook-kuvaketta ja odotan, että yläreunan palkissa loistaisi punainen pallero merkkinä yön aikana tapahtuneista hienoista asioista.

Facebookiton kuukausi merkitsi myös ”cold turkey” -tyylistä irtaantumista punaisen pallon vaikutuspiiristä. Parannuin addiktiosta erittäin nopeasti, mutta korvikkeeksi löysin Instagramin klikkailemisen. Ojasta allikkoon, siis.

– Kutsuttu kutsumaton vieras

Eräs Facebookin tärkeimmistä ominaisuuksista on kätevä tapahtumakalenteri. ”Eventsin” kautta on helppo kutsua ihmisiä kekkereille ja retkille ja nähdä mihin on itse tullut kutsutuksi. Facebookin kilpailijat ja vaihtoehtoiset palvelut eivät tarjoa täysin vastaavaa ratkaisua.

Facebook-paussi oli vaarassa tehdä verkon ulkopuolisesta elämästä epäsosiaalisempaa, kun ei päässyt näkemään, millaisia kissanristiäisiä oli tarjolla ajantappotarkoituksiin. Onneksi sain tärkeimmistä muistutuksen vielä isoisänaikaisella SMS-viestillä. Pidemmän päälle huteja kuitenkin varmasti sattuisi!

– Linjat katki

SMS-viesteistä päästäänkin aasinkestävää siltaa Facebookin yksityisviesteihin. Jo ennen WhatsAppin yleistymistä Facebookin ”inbox-viestit” ehtivät korvata perinteiset tekstiviestit lähes täysin, ainakin kaikessa ei-kiireellisessä keskustelussa.

Elo ilman Facebookia merkitsi myös eloa ilman yksityisviestejä, mikä hankaloitti arkea. Olin kyllä ilmoittanut Facebook-tauostani statuspäivityksessä ennen palvelusta poistumista, mutta eihän niitä päivityksiä kukaan lue (tai näe!), joten inboxiin pukkasi viestiä lakkaamatta.

Ja jos aivan totta puhutaan, kävin kyllä tarkistamassa yksityisviestit pariin otteeseen.

Yhteenveto: Parasta ennen -päivämäärä lähestyy

Testikuukausi ilman Facebookia patosi turhan informaation tulvaa ja paransi mielenrauhaa, vaikka tietyt käytännön tilanteet hieman hankaloituivatkin. Vielä keväällä 2014 tilanne ei ole sellainen, että Facebookin käytön voisi noin vain lopettaa: koska kuitenkin lähes ”kaikki” ovat vielä siellä ja niin suuri osa arjen viestinnästä hoidetaan Facebookin välityksellä, elämä ilman sitä käy tarpeettoman hankalaksi.

Meitä Facebook-taukojen kokeilijoita ilmaantuu kuitenkin varmasti yhä enemmän ja jossain vaiheessa nuo tauot voivat yllättäen venähtää. Itsekin olen oikeastaan Myspacesta vain tauolla… jo vuodesta 2008.

 


Kuva: Flickr-käyttäjä CharlotteT90 / Creative Commons


Pupunkorvat ja tutkimus

Kimmo Collander

Kävin puhumassa vaikuttajaviestinnän etiikasta. Esityksestäni jäi itselleni parhaiten mieleen kohta, jossa puhuin ”tutkimuksista”. Ei siis tutkimuksista vaan ”tutkimuksista” pupunkorvien välissä.

Internet on tehnyt ”tutkimusten” teon kovin helpoksi, ja me viestintätoimistoissa olemme tarttuneet hanakasti tähän mahdollisuuteen. Miksi maksaa tuhansia euroja tutkimusfirmoille? Saammehan itse tehtyä homman näppärästi ja halvalla esim. kärjistetysti näin: julkaistaan Facebookissa mahdollisimman samanmielisten miehittämässä ryhmässä mahdollisimman johdatteleva kysymys, pyydetään yläpeukutuksia ja odotetaan hetki.

Peukutuksia odotellessa muotoillaan tiedote ”Tutkimus: Suomalaiset kannattavat linjaa, joka tukee asiakkaamme kaupallisia pyrkimyksiä”. Kun yläpeukutuksien osuus hivuttautuu yli 50 prosentin, tuuppaamme tiedotteen maailmalle median julkaistavaksi.

Näin tehden viestintätoimistot sahaavat omaa oksaansa. ”Tutkimusten” uskottavuus ja luotettavuus katoaa vähänkin mediakriittisten lukijoiden silmissä. Tyhjyyttään kumiseva tiedote saattaa mennä läpi, mutta toimiston seuraava meneekin sitten roskikseen oli se metodiltaan kuinka vakuuttava tahansa.

Vähin, mitä viestintätoimistoissa voimme itseltämme vaatia, on termien kunnioitus. Emme puhu tutkimuksesta, jos kyseessä on kysely, selvitys, kartoitus tai ”tutkimus”. Liitämme raporttiin myös tärkeimmät tiedot metodista, ajankohdan, otoksen, virhemarginaalin, mahdolliset korjauskertoimet sekä esitetyt kysymykset tai väittämät.

Vaikuttajaviestinnässä on asiaan uskottava niin, että pystyy avaamaan argumentit kannattajille ja vastustajille. Jos vaikkapa tutkimuksen otoksesta tulee huomauttamista, olemme varustautuneet hyvin argumentein puolustautumaan kritiikkiä vastaan. Avoimuus tuo luottamusta myös tutkimustyössä.
 


Kuva: Flickr-käyttäjä George Redgrave, Creative Commons


Some-osaaminen on johtajan perustaito

Jouko Marttila

Sosiaalisen median lukutaidosta on tullut kilpailutekijä, joka erottaa hyvät johtajat huonoista.

Sosiaalista mediaa ei kukaan voi enää ohittaa olankohautuksella. Siitä huolimatta yritysjohtajien suusta kuulee yllättävän usein, että ”sosiaalinen media on niitä nuorten juttuja”. Näille kalkkiksille tai ainakin heidän johtamilleen yrityksille voi käydä kalpaten. Tällaiseen johtopäätökseen on tullut konsulttiyhtiö McKinsey selvitettyään sosiaalisen median käyttöä General Electricissä.

Jatkuvaan vuorovaikutukseen pakottava some-maailma voi olla vanhan ajan linjaorganisaatioihin tottuneille johtajille kauhistus. Uudet välineet ja kanavat avaavat osallistumista pidätelleet padot. Organisaation ja asiakkaiden kuuntelu sekä avoin yhteistyö tuovat mukanaan riskejä, joihin kaikkiin ei edes voi varautua.

Digitaalinen liiketoiminta edellyttää johtajilta uudenlaista luovuutta ja vuorovaikutustaitoja. Johtajien pitää pystyä toimimaan sähköisissä kanavissa yhtä luontevasti kuin kasvokkain asiakkaiden tai alaisten kanssa. Ja mikä tärkeintä johtajan on pystyttämä tuottamaan sisältöjä, jotka ovat kiinnostavia.

Mitä uudenlaisen lukutaidon ja vuorovaikutuksen oppiminen edellyttää? McKinsey on arvioinut sitä perinteisiä liiketoiminnan aloja edustavan General Electricin johtajien kautta ja löytänyt kuusi keinoa, joilla digimaailmassa menestyy. Kolme niistä liittyy henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja kolme rooliin organisaatiossa.

1. Johtaja on tuottaja
Hyvä johtaja pystyy heittäytymään sisällön tuottajaksi ja kirjoittamaan, kuvaamaan tai muuten tuottamaan sisältöjä, jotka kiinnostavat ja synnyttävät vuorovaikutusta.

2. Johtaja jakaa tietoa
Yksisuuntaisesta tiedon jakamisesta on siirrytty monikanavaiseen ja monisuuntaiseen viestintään. Enää ei riitä, että johtaja saattaa asian tiedoksi, vaan hänen on oltava osa asiaa ilman, että se on enää kokonaan hänen ohjattavissaan. Tiedon jakamiseen kuuluu jatkuva vuorovaikutus. Johtajan on myös löydettävä sitoutuneita sanansaattajia, jotka pystyvät auttamaan tunnistamaan juuri ne kohderyhmät, joita halutaan puhutella.

3. Johtaja on vastaanottaja
Miten kukaan voi selvitä digitaalisten kanavien suoltamasta tietotsunamista? Se edellyttää johtajalta sosiaalisen median kokonaisuuden hahmottamista ja sen tunnustamista, että kaikkea ei voi hallita. Sen sijaan tietoa pystyy suodattamaan yrittämällä löytää bittiavaruudesta vain olennaisen tiedon. Siihen tarvitaan filttereitä, uutisvahteja ja muita apuvälineitä. Ja lisäksi inhimillisiä apuvoimia koko organisaatiosta.

4. Johtaja on neuvonantaja
Johtajan on osattava näyttää, miten organisaation sosiaalisen median strategia toimii ja mitä hyötyjä sillä tavoitellaan sekä sisäisesti että ulkoisesti. Jos johdolla ei ole ymmärrystä strategiasta, toimintaa ei ohjaa järki, vaan tunne. Silloin riskit lisääntyvät.

5. Johtaja on suunnittelija
Sosiaalisen median kanavat lisäävät epämuodollista viestintää, mikä johtaa helposti ristiriitoihin organisaation muodollisten käytäntöjen kanssa. Näissä tilanteissa johtajan on pystyttävä sovittamaan yhteen esimerkiksi avoimuuden vaatimukset ja riskinhallinnan. Mitä paremmin johtaja tuntee ja tiedostaa digitaalisen maailman riskit ja mahdollisuudet, sitä paremmin hän voi suunnitella uusien kanavien hyödyntämistä.

6. Johtaja on analyytikko
Teollinen internet tekee tuloaan, vaikka kaikki johtajat eivät ole ehtineet tutustua edes kuluttajien internettiin. Johtajien on pystyttävä analysoimaan tulevia kehityskulkuja ja pysymään jopa asioiden edellä. Se vaatii jatkuvaa läsnäoloa verkossa ja verkostoitumista sekä saatavilla olevan tiedon säännöllistä analysoimista.

Vaatimukset ovat kovia, mutta niihin voi onneksi valmentautua.


Kuva: Flickr-käyttäjä Urs Steiner, Creative Commons


Kaiku seikkailee: Operaatio Geitost

Juho Toivonen

Mitä voikaan tapahtua, kun neljä pohjoismaista viestintätoimistoa kohtaa Norjassa? Lue henkeäsalpaavan jännittävä sarjakuva!

Tutut toimistot; norjalainen Iteo, tanskalainen Morsing, ruotsalainen NLPR Sweden ja härmäläinen Kaiku Helsinki seikkailevat Northern Link PR -tapaamisessa Lillehammerissa. Luvassa on viiltävää dialogia, hiuskarvan varassa olevaa oppimista ja raakaa mukavuusalueen ylittämistä. Lähde mukaan seikkailuun!

Kaiku Helsinki & Northern Link PR

Kaiku Helsinki & Northern Link PR

Kaiku Helsinki & Northern Link PR

Kaiku Helsinki & Northern Link PR

Kaiku Helsinki & Northern Link PR


Miten se voi olla niin vaikeaa?

Pete Saarnivaara

Eräs kokenut journalisti kysyi minulta taannoin, miten on mahdollista, että isot firmat ovat niin kädettömiä, että erilaiset sosiaalisen median skandaalinpoikaset yllättävät ne jatkuvasti housut kintuissa.

Kysymys ei ole kovinkaan harvinainen. Tyypillisessä vastauksessa mainitaan yleensä ainakin sosiaalisen median strategia, kriisiviestintä, viestinnän nopeus, median sensaationnälkä, läpinäkyvyys, some-komentoketju, toimintavalmiudet, kuuntelu ja systemaattinen luotaus. Kaikki sinänsä aiheellisia keskustelunaiheita.

Kysymys on kuitenkin riittävän hyvä ansaitakseen käytännönläheisemmänkin vastauksen ihan arkisen puurtamisen näkökulmasta. Niin, mikä siinä ihan oikeasti on niin vaikeaa?

 

1. Pitäisi tietää, milloin ampua isolla pyssyllä

Itsestään selvät tapaukset sikseen, useimmiten kriisinhajun haistaminen on vaikeaa, vaikka kuinka kuunneltaisiin, luodattaisiin ja laadittaisiin strategioita.

Toisin kuin ulkopuolelta - etenkin jälkiviisauden tuomalla varmuudella - näyttää, useimmiten ei ole lainkaan itsestään selvää, milloin asiakkaan kommentissa muhii kriisin mahdollisuus tai milloin valtamedia päättää tehdä asiasta sensaation. Jos yritys palvelee päivittäin vaikkapa kymmeniä tuhansia asiakkaita, hyvälläkin onnistumisprosentilla joukkoon mahtuu aika monta huonoa asiakaskokemusta. Niistä tulee myös palautetta päivittäin. Yleensä riittää, kun pahoittelee asiaa ja pyytää ottamaan yhteyttä henkilökohtaisesti, jotta asia voidaan hoitaa kuntoon. Joskus kuitenkin juuri tuollainen rutiinivastaus ärsyttää liikkeelle yöllisen ninjahyökkäyksen.

Asiakkaille somessa vastaavilla pitäisi siis olla käytössään arkipäivän viestitulvaan liittyvä kriteeristö, joka auttaa tunnistamaan, milloin aluksi suhteellisen harmittomalta näyttänyt aihe on paisumassa yli äyräiden ja vaatii ylimmän johdon reaktiota. Sellaisen luominen ei ole helppoa.

 

2. Pitäisi tietää, kenen tontille asia kuuluu

Kuka ylipäänsä vastaa asiakkaille somessa? Jos asiakaspalautteen lukumäärä somessa on tavallisesti pieni, ei kanavien päivystys välttämättä kuulu asiakaspalvelutiimin työprosessiin. Se saattaa olla vaikkapa viestinnän vastuulla. Siinä on tiedottaja helisemässä, kun pitäisi päivystää 24 tuntia vuorokaudessa, vastata viidelletuhannelle ihmiselle henkilökohtaisesti ja samaan aikaan hoitaa asiasta noussutta mediakohua.

Asiakkaiden kohtaamisen some-kanavissa pitäisikin - jos ei muuten, niin varmuuden vuoksi - kuulua asiakaspalvelun prosessiin samalla tavalla kuin puhelimeen, sähköpostiin, chattiin ja verkkolomakkeiden kautta tulleisiin yhteydenottoihin vastaamisen. Asiakaspalvelijoiden tulisi myös kokea asiakaskohtaaminen vaikkapa Facebookissa luontevaksi. Tämä vaatii jonkin verran jumppaa, mikä ei onnistu enää silloin, kun hätä on jo kädessä.

Eniten huomiota saavat some-reklamaatiot tuppaavat myös olemaan monitahoisia ja -mutkaisia kysymyksiä. Kuka edes osaa vastata tunnissa kysymykseen, joka kuuluu viiden eri organisaatiosiilon ja parin alihankkijan tontille? Kenellä on valtuudet luvata merkittäviä muutoksia toimintatapoihin, jos sellaisia vaaditaan? Merkittävä osa mahdollisista somessa esiin nousevista ongelmista on ennakoitavissa esimerkiksi muista kanavista tulevan asiakaspalautteen, reklamaatioiden sekä media- ja verkkokeskustelun seurannan perusteella. Aina tulee kuitenkin yllätyksiä. Silloin mennään jo ihan muulle alueelle kuin some-maailmaan. Kuinka nopeasti iso organisaatio pystyy tekemään päätöksiä ylipäänsä ja miten päätöksentekoa saadaan nopeutettua kriisitilanteessa?

3. Pitäisi tunnustaa silloinkin, kun ei ole tehnyt mitään väärää

Kolmas kohta ei liity mitenkään erityisesti someen. Toimittajat harvoin haluavat myöntää sitä julkisesti, mutta merkittävä osa julkisista skandaaleista on sellaisia, joissa syytetyn penkillä oleva organisaatio ei välttämättä ole toiminut kovinkaan väärin. Pelin henkeen vain kuuluu, että syytetyksi päätyy useimmiten yritys, ei asiakas tai työntekijä.

Kaikkiin ihmisiin ja organisaatioihin on sisäänkirjoitettu periaate, että epäoikeudenmukaisilta syytöksiltä kuuluu puolustautua. Some-skandaalissa - tai missä tahansa kriisissä - pärjäämiseksi pitäisi pystyä vastustamaan tätä periaatetta ja toimia päinvastoin: pyytää anteeksi ja ottaa vastuu tapahtuneesta, vaikkei se olisikaan mitenkään omaa syytä.

 

+1 Eivät ne oikeasti niin kädettömiä ole

Ulkopuolelta asiaa seuraava tulee harvoin ajatelleeksi, että jokaista sometuohtumusta kohden on sata tai tuhat kriisinpoikasta, jotka eivät koskaan kasvaneet aikuiseksi. Joka päivä joku fiksu asiakaspalvelija tai viestintäihminen hoitaa monta potentiaalista närkästystä vähin äänin pois päiväjärjestyksestä käymällä systemaattisesti läpi kohdat 1-3. Ulospäin näkyvät enimmäkseen ne epäonnistumiset.

Alussa mainittuun journalistin kysymykseen muuten aloitin vastaamaan kysymällä, kuinka suuri osa hänen talonsa toimittajista osallistuu onnistuneesti omia juttujaan koskevaan keskusteluun verkossa. Oli pakko myöntää, että aika pieni vähemmistö. Puolet kun ei halua asettua huutelun kohteeksi ja neljä kymmenestä ei tiedä, mikä olisi järkevä tapa osallistua.

 


Kuva: Rob Allen (Creative Commons)


Kerttu käyttää fiksusti dataa – ja rahaa

Markku Vänskä

Helsingin Sanomat uutisoi näyttävästi kuinka kunnat kiillottavat kuvaansa ja tärväävät veronmaksajien rahoja ostamalla ulkopuolisia viestinnän ja markkinoinnin palveluja. 

Veromaksajan kannalta (ei siis pelkän palveluntarjoajan roolissa) voisi melkein väittää, että rahaa käytetään liian vähän tai ainakin sitä voisi käyttää tehokkaammin. Julkisen sektorin markkinoinnin ja viestinnän hankintoja leimaa hajanaisuus; yksittäisten projektien linkittäminen kokonaisuuteen ontuu. Nopeutuva ja verkkoon painottuva viestintä vaatii prosessia ja pitkäjänteisyyttä.

Järjestimme kuluneella viikolla yhdessä Hanselin kanssa viestinnän murrosta pohtineen seminaarin julkisen sektorin organisaatioille. Aiheet vaihtelivat some-kanavien vaikutuksesta tämän päivän kriisiviestintään aina dataohjautuvaan markkinointiin.

Julkisella sektorilla on paljon mahdollisuuksia hyödyntää ihmisten itsensä jakamaa tietoa kiinnostuksen kohteista ja ajankohtaisista aiheista. Onnistuneita esimerkkejä löytyy myös Suomesta; lapsiperheet saavat jatkossa yhä parempia neuvoja Facebookissa mönkivältä Kela-kertulta.

Muutos ei kuitenkaan synny hetkessä – verkkomaailman hyödyntäminen vaatii viestinnässä ja markkinoinnissa pitkäjänteistä prosessia. Esimerkiksi verohallinnon ennakoivan ohjauksen ja neuvonnan prosessia on hiottu yli kaksikymmentä vuotta. Samalla on saatu aikaan mittavia säästöjä ja kasvava joukko iloisempia veronmaksajia.

Samanlaista muutosta muissa julkisissa palveluissa voidaan vauhdittaa (ja parantaa samalla sitä kuuluisaa kestävyysvajetta) ostamalla asiantuntijoilta palveluja. Yhdessä voidaan tehdä Kertuista vieläkin fiksumpia.

 


Kuva Flickr-käyttäjältä Philip Brewer (Creative Commons)


So content. Very media. Such wow! – Eli ”Dogen 3 oppituntia kiinnostavuusmuotoiluun”

Petteri Puustinen

Olet media. Kauppalehti on media, Helkama on media, Verottaja on media – me kaikki olemme. Luomme, julkaisemme ja jakelemme sisältöjä. "Sisältömarkkinointi", ja niin edelleen.

Koska olet media, haluat että julkaisemasi sisällöt löytävät yleisönsä. Miten se sitten onnistuu? Helposti: otat vain mallia Dogelta!

Mikä Doge?

Mikä ihme on Doge? Jos luulet tietäväsi, että Doge on renessanssiajan kaupunkivaltion hallitsija Italiassa, olet aivan liian sivistynyt lukemaan tätä blogia. (Tavataan La Traviatan tauolla Oopperatalon lämpiössä vakiopöydässämme! Terkkuja Snöffelle!)

Kaiku Helsinki: Doge opettaa kiinnostavuuden merkityksestä

Ei: Doge on söpö, kujeilevasilmäinen japanilainen Shiba Inu -koira. Tai siis Doge on oikeastaan internet-meemi: hassun koiran kasvot liitettynä yllättävään taustaan ja tökeröjä englanninkielisiä huudahduksia kirjoitettuna kököllä Comic Sans -kirjasimella.

Doge on kuitenkin paljon muutakin:

se on sääpalvelu…

Kaiku Helsinki: Dogeweather
Dogeweather.com

… mobiilipeli…

Kaiku Helsinki: Flappy Doge
FlappyDoge

… ja virtuaalivaluutta, joka kustansi Jamaikan kelkkailujoukkueen kisamatkan Sotšin olympialaisiin.

Kaiku Helsinki: Dogecoin
Dogecoin-lompakkosovellus älypuhelimessa

Doge muuttaa jatkuvasti muotoaan, koska ihmiset ovat kiinnostuneita Dogesta ja haluavat kokea sen erilaisissa muodoissa ja kanavissa.

Dogen oppitunti #1

Juuri tässä on Dogen oppitunti #1: älä rajaa sisältöjäsi vain yhteen muotoon tai kanavaan. Jos sisältösi kiinnostaa yleisöjä, jaa sitä eri olomuodoissa eri väyliä pitkin. Samalla tavalla kuin Doge on meemi, sääpalvelu, peli ja valuutta, sinun sisältösi voi olla vaikkapa blogipostaus, video, infografiikka, tweetti, tapahtuma tai näkemyskirjoitus – tai mitä tahansa muuta!

On selvää, ettei Doge-huuma kestä kauaa. Netti-ilmiöt ovat päiväperhosia, jotka keräävät kotelovaiheessaan momentumia ja sitten pärskäyttävät sen maailmalle täydessä voimassaan muutamiksi päiviksi, viikoiksi tai pisimmillään kuukausiksi.

Sinunkaan sisältösi eivät elä ikuisesti – mutta se ei haittaa, koska olethan samaan aikaan jo luomassa seuraavaa ilmiötä.

Dogen oppitunti #2

Palataan tämän kirjoituksen alkuun. Me kaikki olemme medioita, kuten muistat. Meidän kaikkien sisällöt siis kilpailevat pieninä pisaroina toisiaan vastaan sisältöjen aavalla merellä.

Kaiku Helsinki: Sisältöjen meri

Tällaisena esim. Time-lehti näyttäytyy Sisältöjen merellä: vasemmalta oikealle Tumblr, Twitter, Facebook. Aika harvat käyttäjät tulevat missään näistä palveluista suoraan Timen omalle profiilisivulle, vaan he kohtaavat Timen pisaroina muiden pisaroiden joukossa.

Ennen oli yksinkertaisempaa: media oli se, jolla oli resurssit olla media. Tarvittiin painokoneita, TV-mastoja, toimittaja-, kuvaaja-, taittaja- ja jakelija-armeijoita ja kaikkea muuta kustannusintensiivistä. Nyt riittää, kun omistaa älypuhelimen ja osaa avata Twitter-tilin.

Dogen oppitunti #2 on: älä hairahdu kuvittelemaan, että elät vielä vanhassa maailmassa. Sinun sisältösi eivät kiinnosta ketään sen takia, että ne ovat juuri sinun tekemiäsi. ”Mutta meillä on ammattilaiset varmistamassa laadun” tai ”Meillä on vahva perinteinen brändi” ovat turhia uikutuksia vuonna 2014. Laatu on toki tärkeää ja juuri sisällön laatu ratkaisee, kenen sisällöt leviävät parhaiten ja saavat laajimman huomion – mutta kukaan ei saa säälipisteitä sen vuoksi, että sisältöjä ovat tekemässä ns. ammattilaiset tai että julkaisijana on arvostettu brändi.

Onko Doge kokeneiden sisällöntuottaja-ammattilaisten tuottama? Ei siltä vaikuta. Oliko Doge alussa vahva brändi? Ei to-del-la-kaan. Onko Doge laadukas? Ehdottomasti on: se viihdyttää, informoi ja kiehtoo. Pystyykö sinun lehdistötiedotteesi tai Facebook-päivityksesi samaan? Pitäisi pystyä: sinulla on kaikki samat edellytykset kuin Dogellakin.

Kaiku Helsinki: Ole Dogempi, uskalla muuttaa muotoasi!

Dogen oppitunti #3

Nyt tullaan Dogen filosofian huipennukseen. (Vinkki: Jos Doge muuten tuntuu sinusta liian hölmöltä vertauskuvalta sisältöjen voimalle online-maailmassa, vaihda mielessäsi tämän blogipostauksen kaikkien Doge-sanojen tilalle vaikkapa avokadopasta tai Putous.)

Dogen oppitunti #3: pienten sisältöpisaroiden muodostamassa sisältöjen meressä ainoa ratkaiseva tekijä on sisällön kiinnostavuus. Yleisöjä ei koukuteta brändeillä eikä kanavilla (”Hei maailma! Meidän firma on nyt Twitterissä! Ai seuraajia? Kolme, miten niin..?”), vaan laadukkailla, juuri sinun kohderyhmääsi kiinnostavilla sisällöillä.

Sinunkin sisältösi voivat aivan hyvin olla yhtä kiinnostavia kuin Doge, kunhan vain:

  • Tuotat tarpeeksi paljon erilaisia sisältöjä. Jokaista Dogen kaltaista hittiä kohtaan on 100 000 tuntemattomaksi jäänyttä ilmiönpoikasta.
  • Et rajoita sisältöjesi muotoa tai kanavia. Jos Doge muuttui meemistä mobiilipeliksi, koska yleisö sitä halusi, mistä mihin sinun sisältösi voisivat loikata?
  • Luovut turhasta ylpeydestä. Sinun sisältösi eivät kiinnosta edes omaa kollegaasi sen takia, että ne ovat juuri sinun tekemiäsi.
  • Uskalla ottaa riskejä. Sinun ei tarvitse olla aivan Doge-tasoisen hömelö, mutta liiallinen kuivuus ja virallisuus eivät sisältömeressä erotu.

Onnea matkaan Sisältöjen merelle! Many content. Such Doge. Wow! 

 


Wuh! Wuh! Nouda uutiskirje tästä! Hyvä poika! Hyvä poika!: