Kuhinaa puoluekokousten ytimessä

Maria-Elena Cowell

Politiikan kuhinaviikot ovat olleet käynnissä jo pitkään. Euroopan parlamentin vaalit sähköistivät ilmapiiriä mutta eniten mediaa ja somen turpakäräjiä ovat työllistäneet spekulaatiot hallituspuolueiden kärkinimien siirroista. Vaihtoviikot käynnisti Jyrki Kataisen ilmoitus päätöksestään luopua puheenjohtajuudesta, ja parin viikon sisään valtiovarainministeri Jutta Urpilainen hävisi sdp:n puoluekokouksessa Antti Rinteelle.

Ei ehtinyt vaalikarja vielä eurouurnille kun kokoomuksen äänihaukka Alexander Stubb asettui ehdolle myös puolueensa puheenjohtajaksi. Vaali-iltana riittikin hämmennystä varasijoille yltäneiden parissa. Ja niin kävi, että Stubbin tultua valituksi puheenjohtajaksi Petri Sarvamaa ponnisti jo toistamiseen varasijalta mepiksi.

Vähemmälle mediahuomiolle jäi samaan aikaan Turussa pidetty keskustalaisen kansanliikkeen kokoontuminen. Politiikan toimittajat tapaavat sanoa: ”On puoluekokouksia ja sitten on keskustan puoluekokouksia.” Tällä kertaa ei ollut dramaattisia henkilövalintoja, vaan Sipilän joukot saivat keskittyä sisällölliseen ohjelmaan ja hengen nostattamiseen.

Sdp:n toukokuinen kokous Seinäjoella oli täynnä draamaa ja kyyneliä. Henkilövaalit aiheuttavat väistämättä oman jännitteensä puoluekokouksiin. Parrasvalo yltää vain harvoin puoluekokousten perusleipään- ja margariiniin, jotka määrittelevät Suomen suuntaa: radikaalit linjapäätökset ja työläät ohjelmahankkeet. Paikallisosastojen hassuttelualoitteet sukkahousujen verohelpotuksista ja monarkiasta hukuttavat alleen ne ”vaikeat” linjaukset, joista tulee seuraavan hallitusohjelman rakennustarvikkeita.

Kaiku on järjestänyt puoluekokousten oheistapahtumia eli fringejä yhdessä kumppaneidensa kanssa vuodesta 2012. Fringeistä on muodostunut osa demokraattista vuoropuhelua kolmannen sektorin, elinkeinoelämän ja poliittisten päättäjien välillä. Ne ovat oiva tapa tuoda ajankohtaisia keskustelunaiheita puolueväen keskusteltavaksi. Samalla voi verkostoitua ja viedä viestiä päätöksenteon ammattilaisille. Lisäksi osallistuminen tarjoaa mahdollisuuden kokea aitoa politiikan tekemisen tunnelmaa järjestötyön juhlavimmalla foorumilla.


World Cup Fever, Italian Style

Marco Sandrini

The World Cup (yes, only World Cup, no need to specify the sport) is approaching fast, so here are a few hints to better understand the behaviour of us denizens of the "Bel Paese" during the June/July football frenzy.

1) Noi superstiziosi? Ma noooo…  When it comes to football, all Italians are superstitious. Even the most rational of us has some small rite to charm the good luck. Often kept secret for fear that revealing them would spoil their effect, our “portafortuna” may be small objects, habits or full-fledged rituals. People try to repeat the stuff they did before a victorious game, be it ordering the same drink from the bar, sitting in the same chair or wearing the same scarf. My cousin has the ‘Berlin 2006’ underwear stored jealously in a drawer waiting for the next time Italy will play in the Final….

2) 60 milioni di Commissari Tecnici. As the saying goes, in Italy there are 60 millions of national team managers. Regardless whether they follow football actively, or just by perusing the newspapers while having their mid-morning coffee at the cafe, everybody has a different opinion on who and how should play for Italy. In schools, offices, bars and squares endless hours are squandered debating whether Giaccherini could play as “falso nueve”, without of course realising that Giaccherini has not been even named to the squad….

3) Al Bar. No matter how comfy your couch is, or big your new 4K television is, football MUST be watched at the bar. Bars still offer a cross-section of Italian society, with the doctor and the unemployed, the lawyer and the factory worker sitting side-by-side and having equal rights to comment, shout, curse and cheer. Home of the political incorrectness, tucked away from the ears of too small kids, bars allow the football fanatic to speak up his mind, which often consists in wishing the worst possible diseases to the referees, the opponents, the opponents’ families and even to the Italian striker that sent the ball wide for the 10th time in the game.

4) La FIFA ci odia. Every self-respecting Italian believes, deep down inside, that the referees hate Italy. For some mysterious reason, the Italian Football Federation is deemed to lack the “political weight” in FIFA and thus referees are more than happy to help our opponents in kicking us out from the tournament. Although in 2002 some of the suspects were partially justified by this guy, it is always worth remembering that if your striker misses 4 easy goals, maybe the referee should not really be used as scapegoat.

5) Il carro dei vincitori. An Italian specialty tout court, jumping on the bandwagon, is especially true when it comes to the national football team. The last two victories (1982 and 2006) were preceded by scandals that made many to demand that either Italy would not take part at all in the competition or alternatively send the Youth Squad instead of the A-squad.  The same many that were later seen face painted in the national colours, waving a flag celebrating the victory. So even the undersigned now states, that he will not support the national team, with the not-so-secret hope of finding myself face-painted, waving a tricolore flag and trying to climb on top of Havis Amanda on July 13th.

 


Marco Sandrini is the Head of Software Development at Newentures, R&D Manager at Skillpixels and a massive Juventus supporter.

 

Photo by Moazzam Brohi (Creative Commons)
 


Linda Liukkaan 3 vinkkiä matkalle mestariesiintyjäksi

Pauliina Perttuli

Todistin takarivistä, kun esiintyjän tunnetila tarttui ja levisi ja tempaisi yleisön mukaansa. Pian sali väreili innostusta ja positiivista energiaa. Ja minä halusin oppia ohjelmoimaan.

Esiintyjä lavalla oli Linda Liukas ja tapahtuma startuppeja, innovaattoreita ja rahoittajia yhteen keräävää New Factory Open. Liukas on tyttöjen ja naisten koodausosaamisen puolestapuhuja, lastenkirjailija ja tuttu nimi teknologiapiireissä. Hän on myös luonteva ja valloittava esiintyjä, joka jättää jäljen kuulijaan.

Mitä Linda Liukas ajattelee esiintymisestä ja esiintyjänä kehittymisestä? Jututin Lindaa lyhyesti ja tiivistin hänen ajatuksistaan kolme vinkkiä.

1) Katso TED-puheita

Maailma on pullollaan loistavia puhujia, joita seuraamalla voit oppia uusia jippoja ja kehittää esiintymistäsi. Mallista oppijoiden virtuaalinen aarreaitta on TED-konferenssin nettisivusto, jossa on valtava valikoima eri alojen asiantuntijoiden inspiraatiopuheita. Parhailta puhujilta kannattaa napata esiintymisen tehokeinoja testiin.

2) Opettele tarinankertojaksi

Kuten monet hyvät esiintyjät, niin myös Linda Liukas tietää, miten rakentuu hyvä tarina. Taitava esiintyminen ei ole synnyinlahja. Perustana on useimmiten tietoa ja ymmärrystä siitä, mikä toimii esiintymistilanteissa. Tarinat toimivat. Ja koska tarinankerronnasta tiedetään paljon, tämä tieto kannattaa ottaa haltuun.

3) Psyykkaa itsesi antamaan parhaimpasi

Jos yleisö on satapäinen ja esityksesi kesto tunnin, tarkoittaa tämä, että yhteensä sata työtuntia kulutetaan sinun esityksesi seuraamiseen. Eli melkeinpä yhden ihmisen kolmen viikon tuntityömäärä! Tällaisen laskutoimituksen jälkeen tekeekin sitten mieli antaa parhaimpansa. Kunnioita yleisöäsi ja heidän sinulle antamaa aikaa.

Koodausinto on vienyt jo aiemmin Kaiun naisia mukanaan. Salla Syrman osallistui alkuvuodesta Linda Liukkaan perustaman Rails Girls -liikkeen koodaustyöpajaan, jossa oppi muutakin kuin ohjelmointia.


Suvivirren jälkeen alkaa kesätyöt – muista viestiä kesäduunarille oikein

Markku Vänskä

Viime viikonloppuna suvivirren myötä vaimeni koulujen arkinen aherrus. Kaiku onnittelee kaikkia valmistuneita! Tällä viikolla alkaa monella työpaikalla toisenlainen kuhina, kun ensimmäiset kesätyöntekijät saapuvat. Monelle perusinsinöörien kansoittamalle työpaikalle kesäduunarit tuovat virkistäviä ja tuoreita ajatuksia talvehtimisen jälkeen.

Teinien ja hieman vanhempienkin kesätyöntekijöiden kanssa pärjää, kun muistaa muutaman viestinnällisen perussäännön. Sain itse testata näitä 15-kesäisten jalkapalloilijoiden kanssa alkuvuodesta Prahan keväässä. Työtovereilta tuli ennen matkaa lähinnä säälinsekaisia katseita ja kommentteja; eihän jo nostoluokkaan siirtynyt väsynyt vänrikki pärjää nykynuorison metkuille.

Minusta teinien johtaminen sujui jopa huomattavan paljon paremmin kuin työskentely kokeneiden asiantuntijoiden kanssa. Nuoret kun tuntuvat ymmärtävän selkeitä ohjeita vähemmillä toistoilla, toki joukkoon mahtuu aina joku taivaanrannan maalari…

Kaksi maailmaa kohtaa

Kesäduunari antaa mahdollisuuden kurkistaa tulevaisuuteen. Erityisesti uusien viestintävälineiden ja -kanavien hyödyntämisessä heiltä on paljon opittavaa. Perehdytysvaiheessa ei välttämättä vielä osata kaikkia käytäntöjä ottaa huomioon. Yhteisen sävelen löytämisessä auttaa kun muistaa seuraavat ohjeet:

1. ”Ymmärrä ensin”; jos roikkuminen Facebookissa tai Instragramissa työaikana ei sovi työyhteisön sääntöihin, on parempi koettaa asettua toisen asemaan ennen kuin kertoo, miten meillä on asioista sovittu. Kesäduunaria ei kannata ajaa heti puolustuskannalle.

2. ”Tunteet kuriin”; työyhteisön kirjoittamattomia sääntöjä on ulkopuolisen vaikea tunnistaa, varsinkin nuorella tämä voi ottaa aikaa. Vaikka joku ärsyttäisikin, kannattaa pitää tunteet kurissa – älä missään nimessä ota näitä henkilökohtaisina loukkauksina.

3. ”Ole utelias”; kesäduunarilta kannattaa pyytää ideoita ja ottaa mukaan erilaisiin projekteihin. Työyhteisön pitää valaa uskoa ensimmäisiä askeleitaan ottavaan vasta-alkajaan. Mutta samalla pitää tehdä myös selväksi, että hän vastaa omista haasteistaan ja etsii niihin ratkaisut.

4. ”Käyttäydy asiallisesti, älä kontrolloi”; jatkuva säännöistä muistuttaminen kääntyy lopulta itseään vastaan, kesäduunari on oppimassa ja haluaa varmasti ottaa vastuuta. 

5. ”Ottakaa molemmat rauhallisesti”; ja jos jossain vaiheessa kiehuu yli, pidä huolta että asioista keskustellaan kunnolla vasta, kun molemmat osapuolet ovat rauhoittuneet. Kiihtyneessä mielentilassa tehdään harvoin hyviä päätöksiä.

Näillä ohjeilla kesä sujuu toivottavasti kevyemmin. Muista myös pitää mahdolliset perehdytysohjeet selkeinä ja yksinkertaisena. Aina löytyy tietysti (kesäduunarien tai asiantuntijoidenkin) joukosta joku, joka joko A. ei ole koskaan kuullutkaan ohjetta tai B. jonka mielestä kyseiset ohjeet eivät häntä koske. Silloin voi olla vaikea noudattaa mitään edellä mainituista ohjeista. Aina kannattaa kuitenkin yrittää.

Mukavaa kesää!

Lisää viestinnästä nuorison kanssa voi lukea vaikka täältä.


Kuva Flickr-käyttäjältä daveynin (Creative Commons)


Pikavalmennus äitiyslomaan: 7+1 vinkkiä odottajalle

Katariina Ahonen

Äitiysaiheinen valmennus on vielä puuttunut Kaiun valikoimista, mutta ei enää! Tänään alkavan äitiyslomani kunniaksi olen koonnut 7 päivän pikakurssin äitiyslomalaisen viestintään. Koska netti on ihmeellinen, kurssin voi suorittaa kotoa käsin.

Päivä 1: Googlaa ainakin nämä termit selviksi

Äityli, plussaaminen, tarrasukat (ei laiteta jalkaan), masukki, esikko, pikkukakkonen (ei se tv-ohjelma), np-ultra, supparit, synnäri, tissittely, tassuttelu, kärryttely, pottailu… lopeta ennen kuin alat kakomaan.

Päivä 2: Heitä lokaa keskustelupalstoilla

Aloita päivä vauva.fi-keskustelupalstalta ja osallistu keskusteluihin vähintään pari tuntia teemalla provompi on parempi. Sovella oppimiasi termejä. Keskiviikkona 21.5. klo 12.40 Vauvan luetuimmat aiheet koskivat mm. lapsiperheiden röyhkeyttä (pitääkö joka paikkaan päästä lasten kanssa), miesystävän lapselle antamaa lahjaa (hiiren kallosta tehty kaulakoru) sekä miesystävän pimeää salaisuutta (mies on harrastanut lapsena seksiä siskonsa kanssa). Mitä väliä, vaikka osa jutuista on keksittyjä, aina voi ihailla kumppanipalstailijoiden mielikuvitusta.

Päivä 3: Siirry suljettuihin ryhmiin purkamaan tuntoja

Ilmoittaudu peitetehtäviin ”tammi-mammoihin”, ”heinäheppuleihin” tai vastaaviin suljettuihin lasketun ajan mukaan järjestäytyneisiin ryhmiin, joissa voit purkaa odotukseen liittyviä tuntoja, seurata muiden np-ultrajännitystä tai keskustelua kivunlievityksestä synnytyksessä sekä tietysti sopia mammamiittejä. Symppaa ja komppaa sydämesi kyllyydestä raskausarpien kauheutta ja anna jaksuhalit, kun vauva valvottaa.

Päivä 4: Surffaile äitiysblogeissa

Cision listasi huhtikuussa jälleen Suomen suosituimmat äitiysblogit – lue jokaisesta uusimmat jutut. Kärjessä on Project Mama – se on ollut eetterissä jo vuodesta 2007 ja porskuttaa edelleen. Kakkossijalla Lähimutsi, jossa 30 000 kävijää/kk käy ihmettelemässä elämää ja äitiyttä. Kolmosena Salamatkustaja, joka kirjoittaa äitiydestä matkailuvinkkelistä. Äitiys vaikuttaa näiden blogien kautta turhan normaalilta – nuku nopeasti päivään 5.

Päivä 5: Tanssi pelkät alushousut jalassa äitiyshittien tahtiin

Kuuntele Spotifysta sopivia playlistejä kuten Ultimate Mother’s day playlist. Kotimaisista hiteistä kannattaa liikuttua esimerkiksi näiden äärellä: Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen, Anna Puun Mestaripiirros, Yön Ihmisen poika. Itkeminen on ok, ironinen naureskelu ei.

Päivä 6: Pinnaa parhaat äitiyden mietelauseet

Pinterestistä löytyy motherhood-hakusanalla kivasti erilaisia viisauksia. Perusta näille oma board ja pinnaa kaikki. Tulosta lopuksi mietteistä sohvan väriin sopivia huoneentauluja, kehystä ja silmäile hyväksyvästi. There is no way to be a perfect mother… but a million ways to be a good one.

Päivä 7: Aika siirtyä tositoimiin!

Lataa puhelimesi täyteen äitiyteen valmentavia sovelluksia, esim. Baby Housessa voi treenata vauvanhoitoa pelaamalla ja The Gift of Motherhood perehdyttää raskauden vaiheisiin ja Safe Pregnancy and Birth on eräänlainen omalääkärikirja.

Kurssin päätösjuhla: Jalkautuminen äitien pariin

Onnea, olet nyt valmistunut! Nyt on aika tutustua ulkomaailmaan. Vietä parituntinen vauvakahvilassa, vinkkilistaa saat esimerkiksi Nytin tuoreesta listauksesta. Kannattaa rekrytoida mukaan joko aito äiti-vauva-yhdistelmä tai lähteä liikkeelle kantoliinaan piilotetun nuken kanssa. Voit vetää pisteitä kotiin vaikka näillä aloituksilla:

”Rakastan kyllä lastani, mutta...” tai

”Eilen, kun katselin nukkuvaa kuuttiani, niin tuli sellainen onnenpuuska, että…”  tai 

”En olisi ikinä uskonut, että alan itsekin kertomaan näitä kakkajuttuja, mutta…”

Näillä puheilla jään tänään elämäni toista kertaa äitiyslomalle!


Kirjallisen viestinnän kauhukammio, osa II: Laiskat adjektiivit

Salla Syrman

Tervetuloa takaisin Kirjallisen Viestinnän Kauhukammioon. Viime kerralla ajoimme päivänvaloon kammiota terrorisoivat sanahirviöt. Nyt tutustumme perimmäiseen nurkkaan, jonka katsominenkin haukotuttaa heti. Millaista porukkaa on paikalla?

Joustava, kustannustehokas ja optimaalinen pelaavat korttia. Monipuolinen, haastava ja kiinnostava makaavat Fatboyn päällä ja syljeskelevät kattoon. Asiakaslähtöinen, kokonaisvaltainen ja innovatiivinen eivät tee mitään. Paras istuu baarijakkaralla ja nauttii ihailusta. Saanko esitellä: laiskat adjektiivit!

Jos verbit ovat tekstin maratoonareita ja tekevät tosissaan töitä kuljettaakseen merkitystä, adjektiivit – erityisesti nuo nurkassa hengaavat kuluneet kasvot – menevät sieltä, missä aita on matalin. Työ siirtyy lukijalle: ”Meidän palvelumme ovat joustavia ja kustannustehokkaita. Ole hyvä ja viritä mielikuvituksesi kertomaan itsellesi, mitä se tarkoittaa käytännössä.”

Nyt vastaa rehellisesti: Kuinka moni lukija on niin vaikuttunut innovatiivisesta ja joustavasta, että jaksaa käyttää mielikuvitustaan puolestasi? Uskotko, ettei kukaan muu ole sanonut niin koskaan?

Haukotus.

Kaiku Helsinki: Älä anna adjektiivien laiskotella! (Kuva: Vinoth Chandar, https://www.flickr.com/photos/vinothchandar/ / Creative Commons)

Luovan kirjoittamisen opettajat neuvovat karsimaan tekstistä tietoisesti adjektiiveja pois. Adjektiivi on kuulemma laiskan kirjoittajan valinta. On helppo kirjoittaa ”mies oli surullinen”. Tarinasta ei kuitenkaan tule erityisen mielenkiintoinen, kun vain luettelemme ominaisuuksia valmiiksi annettuina. Entä jos kirjoitamme ”Juho itki ja huusi tyynyyn”? Vain muutama sana enemmän, ja heti ymmärrämme tilanteesta, että surullinenhan se mies on. Pystymme myös päättelemään, että mies on todennäköisesti sängyllä ja että suru on poikkeuksellinen voimakasta. Ehkäpä jopa raivoa? Mitä Juholle on tapahtunut?

Tässä vaiheessa tarkkasilmäinen lukija voisi sanoa, että hetkinen! Tyyppi jauhaa adjektiiveista ja käyttää niitä itsekin: mielenkiintoinen, voimakas ja tarkkasilmäinen. Paraskin puhuja!

Adjektiivit eivät ole kokonaan kiellettyjä, vaan kyse on siitä, miten niitä käyttää ja mitä niillä korvaa. Miksi käytät latteaa adjektiivia siinä, missä voisit kertoa esimerkin? Miten niin palvelut ovat innovatiivisia? Mikä niistä tekee kustannustehokkaita? Jokainen adjektiivi saa jäädä, jos sillä on perusteltu paikka tekstissäsi. Laiskat hengaajat ja tilantäytteet kannattaa lähettää kilometritehtaalle. Älä edes murehdi niiden kohtaloa! Suomen yrityskuvaukset ovat täynnä latteiden adjektiivien suojatyöpaikkoja.

Adjektiivimaneerin murtaminen voi alkuun ahdistaa, etenkin, jos on tottunut työstämään Keski-Euroopan pääkonttoreiden viestintäosastojen käännöstekstejä (Luoja sitä tyhjien hehkutusadjektiivien määrää!).

Kokeile yksinkertaista harjoitusta, johon menee viisi minuuttia viikossa:

1. Pidä kahvitauko aamupäivällä.
2. Ota kynä ja paperia.
3. Kirjoita puolen sivun teksti aiheesta ”Tällainen oli aamuni”.
4. Kuvaile – mutta älä käytä yhtään adjektiivia.

Samaa harjoitusta voi tietenkin soveltaa myös työhön liittyviin teksteihin. Pyysin työkavereita kirjoittamaan nopeasti ilman adjektiiveja ”Kaiku Helsinki on monipuolinen, kustannustehokas ja asiakaslähtöinen viestintätoimisto.” Tässä Katariinan ja Inarin vastaus:

Kaiku valmentaa yrityksiä mediaviestinnässä, kirjoittamisessa, vuorovaikutuksessa ja sosiaalisessa mediassa. Taidamme myös vaikuttajaviestinnän ja mediaviestinnän koukerot. Käytämme aikaa olennaiseen ja asetumme tarvittaessa asiakkaan asemaan. Haluamme oppia ja keksiä yhdessä asiakkaan kanssa.

Kolmiosainen Kirjallisen Viestinnän Kauhukammio -sarjan viimeisessä osiossa seikkailemme Kadonnutta rakennetta etsimässä.

Kirjallisen Viestinnän Kauhukammion muut osat:


Kuvat:

H. Michael Karshis (Creative Commons)

Vinoth Chandar (Creative Commons)


"RE: Etänä – viestimet tavoittavat"

Anni Pakonen

Tein työkavereilleni kyselyn etätöistä, sillä halusin tietää missä kollegat näpyttelevät kun eivät ole toimistolla. Eksoottisimpiin etäilypaikkoihin kuuluivat muun muassa kannonnokka Nuuksiossa, yleiseksi käymäläksi osoittautunut nurkkaus palermolaisen kirkon takana ja Battambangin miinakenttä Kambodzassa, huh. Olipa joku tehnyt töitä vessastakin käsin.

Kaikki kaikulaiset etäilevät välillä, ja suurin osa vastaajista arvioi etätyön kattavan 5–20 % kaikista hommista. Ylivoimaisesti suosituin etätyöskentelypaikka oli oma koti. Mieluisimpiin paikkoihin listattiin myös kahvilat, junat ja kesäresidenssit. Muutama meistä käyttää hyödyksi myös julkisissa kulkuneuvoissa viettämänsä ajan. Lomallakin etäillään tarvittaessa, ja kaikulaisten käsissä näppäimistöt ovat saaneet kyytiä ainakin Curaçaossa, Kööpenhaminassa, Senegalissa, Etelä-Afrikassa ja Koh Phanganilla Thaimaassa.

Uhrautuvaisia etäilijöitä

Aina etätöiden tekeminen ei ole helppoa, ja kaikulaisille etätyönteko on osoittautunut hankalaksi ainakin täpötäydessä lentokenttäbussissa, huojuvilla rakennustelineillä ja Halti-tunturin huipulla. Onpa joku raukka istunut sateessa mökin pihalle parkkeeratussa autossakin, kun mobiiliyhteys ei ole kantanut mökin sisään peltikaton läpi.

Vaikka juna oli suosituimpien työskentelypaikkojen joukossa, muuttuvat olosuhteet haastaviksi kun samaan vaunuun nousee 30 virrenveisaajan joukko. Hankalin junaetäilykokemus on kuitenkin ollut sillä kaikulaisella, joka kertoi tehneensä töitä vanhanmallisessa junavaunussa kun akku uhkasi tyhjentyä, ja ainoa virtapistoke oli ulko-oven vieressä. Ulko-ovi oli sen verran rikki, että sisään pääsi pyryttämään lunta, ja etäilijä paleli 10 pakkasasteessa osittain lumen peitossa.

Kyselyssä tiedusteltiin myös kokeeko vastaaja olevansa tehokkaampi toimistolla vai etätöissä, ja enemmistö (8) vastasi tehokkuuden riippuvan työtehtävien luonteesta. Kaksi vastaajaa oli mielestään tehokkaimmillaan toimistolla, ja viisi kotona. Pari vastaajaa oli vastannut täysin ohi kysymyksen.

Etätyön suurimmaksi eduksi osoittautui oma rauha. Kotiolosuhteissa muiksi eduiksi listattiin ajan säästyminen, asentojen vaihtelut ja kotitöiden hoituminen samalla. Monia vastaajista miellytti erityisesti työntehon ohella huriseva pyykkikone, ja ripustelun tuoma taukojumppa. Joku mainitsi uudenlaisen ympäristön tuovan uusia ideoita työhön. Vastaaja todennäköisesti viittasi aiemmin mainitsemaansa barcelonalaiseen kattoterassiin ennemmin kuin pyykkipuuhiin kotona.

Tyypit tärkeitä

Etätyön isoimmaksi haitaksi koettiin työkavereiden sparrauksen puute. Joku kaipasi ihan kunnon komenteluakin, sillä koki etätyön vaativan kovaa johtamista ja organisointia. Suurinta kollegojen kaipuuta aiheuttivat ideointia vaativat tehtävät. ”Luovalla alalla oivalluksiin tarvitaan melkein aina toista ihmistä”, kuuluu vastauksista poimittu liikuttava lainaus. Sama kaunis ajatus simppelimmin: ”Tyypit eivät ole huutoetäisyydellä.”

Muina haittoina mainittiin työn ja vapaa-ajan sekoittuminen, printterin ja kahvin puuttuminen ja huonot työasennot sohvan pohjalla.

Lopuksi vastaajat pääsivät fiilistelemään, kun heiltä kysyttiin unelmien etätyöpaikkaa. Monen mielestä koti vastasi kaikkiin tarpeisiin, kunhan joku muu siivoaisi. Kaksi vastaajaa kaipasi New Yorkiin, yksi ulos merituuleen aurinkovarjon alle, toinen mökille merenrannalle ja kolmas Air Force Oneen. Kaipasipa joku Narniaankin, mukamas. Tärkeitä edellytyksiä olivat toimivat yhteydet ja inspiroiva ympäristö. Moni pelkäsi unelmiensa etätyöpaikan olevan liian nautinnollinen, jolloin työt jäisivät tekemättä, joten haaveilu jäi sikseen.

 


Kuva: Blake Patterson (Creative Commons)


Scrumilla ketterämmin viestinnän projekteissa?

Katariina Ahonen

Välillä kannattaa kurottaa muille aloille ja selvittää mitä sieltä voisi oppia. Tällä kertaa katse kääntyy – ohhoh! – ohjelmistokehitykseen.

Koska projektinhallinnalliset jutut saavat sukat pyörimään jaloissani, innostuin selvittämään, mitä uusia ajatuksia nykyisin kovasti vallalla oleva ketterä ohjelmistokehitys ja erityisesti Scrum voisivat antaa viestinnälle.  Scrumin perusideana on jakaa ohjelmistokehitys pienempiin paloihin, sprintteihin, sen sijaan, että tehtäisiin koko homma kerralla valmiiksi esimerkiksi vuoden projektissa. Scrumista tuntuisi irtoavan yksi jos toinenkin oppi viestinnän puolelle – tässä parhaita:

1. Olivatko nämä varmasti ne oikeat käytännöt?
Retroissa (retrospective meeting) mietitään, mikä edellisessä sprintissä sujui ja mitä pitäisi tehdä jatkossa toisin. Niin itsestään selvää ja silti se jää niin usein tekemättä.

2. Palavereita useammin ja jaarittelut pois!
Pelkkä ajatus siitä, että palavereita pitäisi olla vielä lisää, voi aiheuttaa kauhua. Daily scrum on päivittäinen pikapalaveri jossa katsotaan mitä kukin teki eilen, mitä tekee tänään ja mitä esteitä on tämän päivän töille. Viestinnässä vastaavan toteuttaminen vaatisi aika laajan ja intensiivisen projektin, mutta voisi kyllä toimia. Opittavaa olisi ainakin sellaisissa projekteissa, joissa palaverit venyvät lörpöttelyssä, sinne kuulumattomien asioiden puimisessa ja myöhästymisten takia. Enhän minä koskaan…

3. Kuka varmistaa, että projekti toimii kuten pitäisi?
Hienon tittelin lisäksi Scrum Masterilla on ihan oikeita hommiakin. Hän poistaa työtä haittaavia esteitä ja varmistaa, että kaikki ryhmään kuuluvat ymmärtävät ja myös käyttävät Scrumia. Yhtä lailla viestinnän projekteissa jonkun pitäisi välillä katsoa, työskentelevätkö kaikki projektissa sovitulla tavalla ja onko ylipäätään selvää, mitkä käytännöt ovat missäkin projektissa käytössä.

4. Kuka tekee päätökset?
Oletko joskus ollut mukana viestinnän projektissa, jossa on joko monta päätöksentekijää tai kenelläkään ei tunnu olevan sitä kuuluisaa viimeistä sanaa? Jep! Product Owner vastaa kehitysjonosta eli käytännössä siitä, mitä kehitetään. Hän voi, ja varmaan kannattaakin, kuunnella ennen päätöksiään muita tahoja, mutta viimeisen päätöksen hän tekee aina itse. Hän vastaa paitsi tuottavuudesta, myös siitä, että tiimi kehittää sprinteissä lopullisen päämäärän kannalta tärkeitä asioita.

5. Mitä me nyt oikeastaan teemme?
Tämän haluaisin käyttööni heti! Product Backlog on nimittäin lista kaikesta, mitä lopullisessa tuotteessa voidaan tarvita. Listaa täydennetään koko ajan. Viestinnän projektissa tämä voisi olla lista kaikista mahdollisista ideoiduista toimenpiteistä, joita vaikkapa jonkin asian julkistuksen eteen voisi tehdä. Sitten Product Owner valitsisi niistä aina keskeisimmät, joita seuraavina viikkoina toteutetaan. Tadaa!

Minä ainakin olisin valmis kokeilemaan viestintäprojektin vetämistä Scrumin opein - uskaltaisitko sinä tarttua haasteeseen?

 


Kuva: Enrique Fernández (Creative Commons)


Verot valtion maksettaviksi

Pete Saarnivaara

Luulin pitkään, että yritysten tehtävä on tuottaa verotuloja.

Yläasteiässä olisin ehkä saattanut yksinkertaistaa yhteiskunnan ja yritysten suhteen jotenkin näin: Yhteiskunnan pitäisi taata yrityksille järkevät ja kohtuulliset toimintaedellytykset. Tämä pitää sisällään myös joitakin rajoituksia esimerkiksi työntekijän tai ympäristön hyvinvoinnin takaamiseksi. Vastineeksi yritysten pitää käyttäytyä siivosti, luoda uutta pääomaa ja työpaikkoja sekä tuottaa verotuloja, joilla julkiset menot maksetaan.

Myöhemmin huomasin, että Suomessa jaetaan ainakin investointitukia, PK-yritysten kehittämistukia, pienyritystukia, kansainvälistymistukia, energiatukia, kuljetustukia, toimintaympäristötukia, työllistämistukia ja EU:n rahoitusta sekä erilaisia toimialakohtaisesti räätälöityjä tukia.

Suorien tukien lisäksi julkinen sektori omistaa yhtiöitä, jotka käyttävät julkisia resursseja kilpaillakseen yksityisten yritysten kanssa. Ne yritykset, jotka yrittävät kerryttää verovaroja niiden käyttämisen sijaan, kärsivät tappion hintakilpailussa. Erilaiset verovähennykset ja alennetut verokannat ovat nekin tulonsiirtoa täyttä veroa maksavilta toimialoilta vähennyksiin tai alennuksiin oikeutetuille toimialoille.

Yritysten tehtävä onkin käyttää verorahoja

Huomasin, että kovin yleinen on näkemys, jonka mukaan yritysten tehtävä onkin käyttää verovaroja. Tuleva valtiovarainministerikin on uhonnut reivaavansa politiikkaa pari piirua telakkateollisuuden suuntaan.

Elinkeinoelämän järjestöt ja puhemiehet periaatteessa vastustavat kilpailua vääristäviä tukia. Kun on kyse oman jäsenkunnan nauttimista etuuksista, poliittinen realismi nostaa kovin usein rumaa päätään. Markkinaliberalismin markkinointimies Matti Apunenkin älähtää, kun oman toimialan verovapaus vaihtuu alennettuun verokantaan.

Nyt tarvittaisiin toimialajärjestöjä ja poliitikkoja, jotka olisivat valmiita sanomaan, ettei meidän toimialallemme (tai minua tukeneiden yritysten toimialoille) mitään tukia tarvita. Ei ainakaan sellaisia, joiden tavoitteena on säilyttää kilpailukykynsä menettänyttä toimintaa. Jos jotain tukia nyt kumminkin tuputetaan, mieluiten sitten sellaisia, joiden avulla saadaan aikaiseksi uusia innovaatioita ja uutta bisnestä, joita ei ilman tukea syntyisi.

Muuten yläkouluikäinen kloppi voi muutaman vuosikymmenen päästä tiivistää yhteiskunnan ja yritysten suhteen jokseenkin näin: Yhteiskunta käyttää verovarat maksaakseen yrityksille siitä, että ne palkkaavat työntekijöitä. Varat tulevat työntekijöiden maksamista veroista. Koska tuloveroprosenttia ei voi hilata ihan sataan asti, loppuosa rahoitetaan lainalla.

 


Pysy ketterästi kärryillä viestintämaailman menossa – tilaa Kaiun uutiskirje tästä:

 

 

 


Kuva: Images Money (Creative Commons)


Vähiä meppejä ei saa haaskata merkityksettömiin valiokuntiin

Kimmo Collander

EU:n lainsäädäntötyössä esityksen antajalla, komissiolla, ei ole Euroopan parlamentissa taattua enemmistöä takanaan. Parlamentin valiokuntatyö eroaa tämän takia merkittävästi kotoisesta eduskuntatyöstämme. Kun komission esitys on annettu valiokuntaan, yhdestä puolueryhmästä valitaan mietinnön esittelijä.

Asian käsittely parlamentissa henkilöityy vahvasti tähän esittelijään. Hän valmistelee esityksen parlamentin kannaksi ja hänen johdollaan käydään neuvottelut poliittisten ryhmien sekä komission ja ministerineuvoston kanssa. Muiden ryhmien vastuuhenkilöt, niin kutsutut varjoesittelijät, koordinoivat kannanmuodostuksen niin valiokunnissa kuin täysistunnoissakin. Valiokuntakäsittelyn aikana ryhmän valitsema linja kantaa yleensä läpi koko asian käsittelyn parlamentissa.

Europarlamentissa ei "Suomen-linjaa"

Jokainen Euroopan parlamentin jäsen toimii vaalipiirinsä valitsemana edustajana ja eurooppalaisen puolueryhmän jäsenenä. Ei ole olemassa ”Suomi-ryhmää”, eivätkä suomalaiset mepit äänestä merkittävissä asioissa likimainkaan samoin. Näin kuuluukin olla moniarvoisessa demokratiassa.

”Suomen linjasta” on yhtä hedelmätöntä puhua kuin parlamentin ”Suomi-ryhmästä”. Luontevinta on kysyä, kuinka maksimoimme suomalaisten jäsenten vaikutusmahdollisuudet niin, että he tuovat äänestäjilleen suurimman mahdollisen hyödyn vaalikaudellaan.

Parlamentin 751:sta mepistä suomalaisia valitaan 13. Tällä 1,7 prosentin osuudella ei päästä massalla jyräämään. On tehtävä jotain muuta, kuten keskitettävä voimat tärkeimmille sektoreille ja nostettava niillä Suomen suhteellista painoarvoa. Suomalaisten meppien on hankkiuduttava sellaisiin valiokuntiin, joissa he saavat vaikutusvaltaa EU:n tärkeimpiin politiikkalohkoihin. Hyvän valiokuntatyön kautta meppimme pystyvät moninkertaistamaan vaikutusvaltansa.

Keskustelupiireihin vai vaikuttaviin valiokuntiin?

Vuoden 2009 vaalien jälkeen näin ei käynyt. Suhteellisesti eniten suomalaisia ei suinkaan mennyt tärkeisiin ympäristö- tai sisämarkkinavaliokuntiin. Numeroiden valossa suomalaisille tärkeimmäksi nousi kulttuurivaliokunta kolmella jäsenellään. Valiokuntaan olisi riittänyt yksi meppi saavuttamaan tuon suomalaisten 1,7 prosentin suhteellisen osuuden. Kulttuuriasioita väheksymättä kyseinen valiokunta tuskin edustaa suomalaisten äänestäjien käsitystä päätöksenteon kovasta ytimestä.

Tilanteen teki huolestuttavaksi se, että tärkeisiin kansalaisvapauksien ja oikeudellisten asioiden valiokuntiin ei tullut yhtään suomalaista jäsentä. Budjetilla mitattuna maatalousvaliokunta on parlamentin tärkeimpiä. Tähän valiokuntaan saatiin vain yksi suomalainen varajäsen. Ulkoasiainvaliokunta on taas esimerkki valiokunnasta, jolla ei ole lainsäädäntövaltaa mutta joka silti houkutti suomalaisia: kolme suomalaista meppiä hakeutui tähän keskustelupiiriin.

Vuoden 2009 virhe vältettävä

Valiokuntajäsenyydet päätetään monivaiheisessa menettelyssä. Yksinkertaistetusti paikat jaetaan ensin suhteellisesti puolueryhmien välillä ja sen jälkeen ryhmien sisällä kansallisten puolueiden kesken. Kaikille jäsenille taataan yksi varsinainen ja yksi varajäsenyys. Vähiten halutut valiokunnat (tarkastus-, tasa-arvo- ja vetoomusvaliokunnat) on jätetty tämän kiintiön ulkopuolelle.

Seuraavassa Euroopan parlamentissa vuoden 2009 virhe ei saa toistua. Osaavia suomalaisia meppejä on saatava parlamentin tärkeimpiin valiokuntiin. Tämä luo perustan onnistuneelle vaikuttamiselle parlamentin päätöksenteossa suomalaisille olennaisiin asioihin. Ehdokkaiden on kerrottava kampanjan aikana avoimesti, mihin valiokuntiin he ovat pyrkimässä, ja heidän on kamppailtava tiukasti tavoitteidensa puolesta uuden parlamentin ensimmäisinä istuntoviikkoina.

Äänestäjien vastuu

Valituksi tulleilla suomalaisilla voi olla samanlaisia kiinnostuksen kohteita valiokuntien suhteen. Aina nämä toivevaliokunnat eivät kuitenkaan sovi äänestäjien tavoitteisiin, kuten viiden vuoden takainen tilanne osoittaa. Mepit tarvitsevatkin tukea ja ohjausta siihen, että äänestäjien tahto tulee huomioiduksi. Äänestäjien ja etujärjestöjen on kerrottava ehdokkaille aktiivisesti, mihin valiokuntaan he toivoisivat mepin pyrkivän.

Suomalaisten puoluejohtajien olisi hyvä sopia yhdessä ne avainvaliokunnat, joihin on saatava kattava suomalaisedustus. Puoluejohtajat pystyvät myös arvovallallaan ja suorilla yhteydenotoillaan Euroopan parlamentin ryhmien johtoon vaikuttamaan valiokuntapaikkojen jakoon kesän kriittisinä hetkinä.

 

Artikkeli julkaistiin editoituna Helsingin Sanomien ”Vieraskynä”-palstalla 3.5.2014. HS jatkoi aiheesta myös tiistain 6.5. pääkirjoitussivulla.


 

Kuva: Eva Van Wassenhove (Creative Commons)