Jäähyväiset itsekkyydelle – kiinnostavuusmuotoile viestintäsi

Viestinnässä lipsahdetaan edelleen liian usein organisaatio- tai tuotelähtöisyyteen. Kiinnostavuusmuotoilun ydinkysymys on, mitä kohderyhmät oikeasti viestinnältä haluavat – mikä on heidän näkökulmastaan kiinnostavaa ja hyödyllistä.

Perusajatus ei ole kenellekään uusi: pitää tuntea omat sidosryhmänsä ja heidän kiinnostuksen kohteensa. Liian usein viestintästrategioissa tämä kuitenkin sivuutetaan nopealla toteamuksella asiakaskyselyn tuloksista ja siirrytään sitten MEIDÄN ydinviesteihin, MEIDÄN uudistuksiin, MEIDÄN innovaatioihin. Joskus ne ovatkin juuri niitä, mitkä sidosryhmiä kiinnostavat. Valitettavan usein eivät.

Aito asiakaslähtöisyys ja viestinnän muotoilu kiinnostavaksi on itsekkyydestä luopumista. Tarvitaan empatiaa, halua ymmärtää sidosryhmiä ja sitä, mikä heidän mielestään on kiinnostavaa ja hyödyllistä. Käytännössä tämä tapahtuu lisäämällä aitoa asiakasymmärrystä – ei vain kyselyjen muodossa, vaan vaikkapa viestinnän asiakaspersoonien ja -tilanteiden selvittämisellä.

Kaiun lähestymistapa pohjaa palvelumuotoilun menetelmiin, joita on yhdessä asiakkaiden kanssa testattu. Silloin, kun niitä käytetään viestien muotoiluun, puhumme kiinnostavuusmuotoilusta. Joku muu käyttää jotain muuta termiä. Samantekevää, kunhan viestinnän suunnittelu perustuu aitoon haluun ja kykyyn ymmärtää, mikä sidosryhmien mielestä on kiinnostavaa ja hyödyllistä.

Esimerkkiin palvelumuotoilusta – tässä tapauksessa sisäisen viestinnän suunnittelun työkaluna – voi tutustua esimerkiksi Törmäys 2018 -tapahtumassa.

”Minä en ainakaan välitä, mitä minusta ajatellaan”

Yllättävän usein ajatus viestinnän asiakaslähtöisyydestä herättää vastalauseita. Menestyneet viestijät ja yritysjohtajat saattavat suorastaan ylpeillä sillä, että minä en ainakaan mieti yhtään, ovatko juttuni sidosryhmieni, seuraajieni tai asiakkaitteni mielestä hyödyllisiä tai kiinnostavia.

Todellisuudessa moni näistä vastalauseiden esittäjistä on nimenomaan miettinyt, mikä heidän sidosryhmiensä mielestä on kiinnostavaa ja hyödyllistä. Viestinnän asiakaslähtöisyydestä puhuminen vain koetaan jotenkin pelottavaksi – ihan kuin empatia ja asiakkaan ymmärtäminen olisi jotenkin epäaitoa ja veisi pohjaa oman viestin uskottavuudelta.

Pelko on turha.

Asiakaslähtöisyys, kiinnostavuusmuotoilu tai palvelumuotoilu – mitä termiä ikinä halutaankin käyttää – ei tarkoita opportunistista shakinpeluuta, jossa jokainen viesti mietitään kyynisesti vain huomioarvon näkökulmasta ja viestinnän linjaa muutetaan päivän sentimentin mukaan. Aito asiakaslähtöisyys pohjautuu organisaation arvioihin: mitä varten olemme olemassa ja mitä hyötyä meistä on sidosryhmillemme, yhteiskunnalle – ja miksei laajemmin vaikka koko ihmiskunnalle. Ja yhtä lailla: mitä hyötyä viestinnästämme on. Siihen kysymykseen on vaikea vastata ilman aitoa kiinnostusta sidosryhmien tarpeisiin.

 

Kaiku Helsingin toimitusjohtaja Pete Saarnivaara on lehmänhermoinen viestinnän neuvonantaja ja organisaattori, joka pääsee toden teolla vauhtiin kriisitilanteissa. Vapaa-ajallaan Pete on epänormaalin kiinnostunut politiikasta ja yhteiskunnallisista kysymyksistä – aina silloin, kun ei ole kaunokirjallisuuden tai perheen parissa (ja usein silloinkin) tai mailan varressa squash- tai sulkapallokentällä. Twitter / LinkedIN


Mitä ihan jokaisen pitäisi ymmärtää vuorovaikutuksesta?

Vuorovaikutuksella on tärkeä rooli kaikessa yhteistyössä. Lisäksi vuorovaikutuksella ennustetaan olevan jatkossa vielä entistä keskeisempi merkitys työelämässä. Kun osa työpaikoista voidaan automatisoida kokonaan tai osin, työssämme merkittävään asemaan nousee se, missä ihminen on tekoälyä ylivertaisempi: inhimillisessä kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa.

Ei siis ihme, että näiden taitojen kehittäminen kiinnostaa. Erilaisten vuorovaikutustilanteiden kehittämiseksi etsitään vinkkejä, malleja ja tekniikoita. Jotta näitä ohjeita osaisi soveltaa onnistuneesti työn arjessa, on hyvä ymmärtää vuorovaikutuksen monimutkaista ja dynaamista luonnetta syvemmin.

Haastoin itseni vuorovaikutuksen kehittäjänä ja valmentajana kiteyttämään käsitykseni työelämän vuorovaikutuksen perusajatuksista. Mikä on ydintä, jonka pohjalta vuorovaikutusosaamisen ja työelämän kehittäminen ponnistaa?

Vuorovaikutus on erottamaton osa yhteistyötä ja työyhteisössä elämistä.

Vuorovaikutusta ei saa kiteytettyä tiiviiksi vinkkilistaksi ”Näin toimii taitava viestijä”. Monimutkaisuus ei taivu yksinkertaisiksi käyttöohjeiksi. Vuorovaikutus on meille sosiaalisille eläimille elimellinen osa ihmisenä olemista; vuorovaikutuksessa minusta tulee minä ja meistä me.

Kun työpaikoilla tehdään kehittämistoimia, on hyvä ymmärtää vuorovaikutuksen keskeinen rooli muutoksessa. Vuorovaikutus ei ole yksi irrallinen tekijä, vaan perustavanlaatuinen osa organisaatioiden uusiutumista.

Vuorovaikutus on tilannesidonnaista ja ainutlaatuista.

Vuorovaikutukseen liittyvät arvot ja ihanteet elävät. Ne ovat sidoksissa aikaan ja ympäröivään kulttuuriin. Loppujen lopuksi taitava vuorovaikutus on aina tilanne- ja suhdekohtainen arvio ihmisten viestintäkäyttäytymisestä.

Tämän vuoksi vuorovaikutuksen ja viestinnän kehittäminen on tuloksekkainta, kun voimme olla mahdollisimman lähellä työn arkea ja pohtia viestinnän toimenpiteiden mielekkyyttä tietyssä kontekstissa. Jos taas haluat kehittää omaa vuorovaikutusosaamistasi, suosittelen panostamaan ennen muuta tilanneherkkyyteen; kykyyn havainnoida empatian kautta sekä huomata tunteita ja tarpeita sanojen takana.

Yksilöitä kiinnostavampaa on tarkastella suhdetta.

Kun olen työelämässä kohdannut ristiriitoja toisen ihmisen kanssa, en ole vielä koskaan pystynyt muuttamaan toista ihmistä ja hyvin harvoin – ja silloinkin hitaasti ja vaivalloisesti – itseäni.

Se, mikä on ollut mahdollista muuttaa, on ollut vuorovaikutus välillämme. Yhden osapuolen näkökulman sijaan vuorovaikutusta kehittäessä kannattaakin mielenkiinto suunnata suhteisiin: miten ihmiset kiinnittyvät toisiinsa ja millaisia kaavoja ja yhteistä vuorovaikutusosaamista suhteissa on. Kukaan ei ole taitava viestijä yksin vaan suhteessa muihin.

 

Pauliina on vuorovaikutuksen valmentaja ja kehittäjä, joka haistelee herkällä nenällä työelämän uusia tuulia, mutta huomaa palaavansa usein vanhoihin viisauksiin. Pauliinan mukaan me elämme vuorovaikutuksessa ja vuorovaikutuksesta. Siitä kannattaa siis pyrkiä saamaan tolkkua.

Twitter @pperttuli / LinkedIn

 


Lopetetaan erottelu perinteisen median ja somen välillä – jopa Facebook myönsi vastuunsa

Vuonna 2018 viestijän näkökulmasta alkaa olla melko yhdentekevää yrittää erotella perinteistä mediaa ja sosiaalista mediaa. Media kuin media on – nimensä mukaisesti – välittäjä. Kun viestillä halutaan tavoittaa yleisöjä, valitaan kullekin yleisölle parhaiten sopiva media. On se sitten perinteinen, some, oma tai mikä tahansa. Pääasia on se, että viesti kiinnostaa: perinteisen median toimittaja ei julkaise eikä somekäyttäjä peukuta tiedotetta, joka on pelkkää kaupallista puffausta ilman laajempaa hyötyä.

Median itsensä kannalta perinteisen ja sosiaalisen median rajojen hämärtyminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista. Olet varmasti seurannut kyllästymiseen asti sitä, miten perinteinen media on kriiseillyt jo vuosikausia ansaintamallien, luotettavuuskysymysten ja muiden somen asettamien haasteiden kanssa. Mutta oletko huomannut sitä, että myös sosiaalinen media on kriisissä – juuri siksi, että sen asema mediana alkaa olla entistä vakiintuneempi?

Hulivili alusta vai vastuullinen media?

Sosiaalisen median palvelut käsittivät pitkään itsensä alustoina, eivät medioina. Ajattelun ero on siinä, että mediaa koskevat perinteisesti sekä lainsäädäntöön että tiettyihin eettisiin periaatteisiin ja media-alan itsesääntelyyn nojautuvat rajoitteet. Media on vastuussa siitä, mitä se julkaisee. Alusta puolestaan pesee kätensä kaikesta vastuusta: käyttäjät päättävät, mitä alustalla julkaisevat – alusta vain tarjoaa ympäristön julkaisuille.

Facebookin ja muiden suosituimpien somekanavien kaupallinen ja yhteiskunnallinen vaikutusvalta on kuitenkin tällä vuosikymmenellä kasvanut niin merkittäväksi, että niiden alkaa olla yhä vaikeampi väittää olevansa pelkkiä puolueettomia alustoja. Useissa maissa myös lainsäätäjät ovat alkaneet vaatia somepalveluilta samanlaista vastuunottoa kuin perinteisiltä medioilta.

Facebook: tyytyväisyys ennen dollareita

Vastuun ottaminen on kuitenkin työlästä – ja kallista. Esimerkiksi Facebook palkkasi taannoin kolonnan faktantarkistajia merkitsemään ja poistamaan valeuutisilta vaikuttavia sisältöjä. Yhtiön perustaja Mark Zuckerberg puolestaan ilmoitti tämän vuoden alussa, että Facebookin tavoite jatkossa on luoda entistä merkityksekkäämpää vuorovaikutusta ja saada käyttäjät tuntemaan, että heidän Facebookissa kuluttamansa aika on arvokasta.

Konkreettisena askelena tätä tavoitetta kohti Facebook viilasi äskettäin algoritmiaan näyttämään entistä enemmän käyttäjän ystävien tuottamia sisältöjä ja vähemmän yritysten tuottamia kaupallisia sisältöjä. Facebook näyttää siis olevan valmis uhraamaan taloudellista kannattavuuttaan parantaakseen käyttäjätyytyväisyyttään.

Pelko ajaa somea kohti perinteistä mediaa

Sosiaalisen median bisnesmalli perustuu käyttäjämääriin ja aktiivisuuteen. Käyttäjämassojen haalimisessa laumalogiikka on olennaista: ihmiset saattavat siirtyä kanavasta toiseen hyvinkin nopeasti, jos ”kaikki muutkin ovat siellä”. Ajat, jolloin ”kaikki” olivat MySpacessa, Irc-galleriassa tai Habbo Hotelissa tuntuvat nyt kaukaisilta, mutta Zuckerberg tietää varsin hyvin, että vallitsevat tuulet saattavat kääntyä vauhdilla ja käyttäjäkato alkaa kalvata Facebookiakin.

Pari viikkoa sitten Suomessakin kohuttiin uudesta somepalvelusta nimeltä Vero, jonka piti olla helpompi käyttää ja vähemmän kaupallinen kuin Facebook ja jonne ”kaikki” pian siirtyisivät. No, tällä hetkellä näyttää siltä, ettei Facebook joutunut Verolle pantavaksi – mutta ennen pitkää jostain varmasti ilmaantuu Facebookin kaataja.

Tämän hetken dominoivimpana somepalveluna Facebook haluaa kynsin hampain varmistaa, että sen valtakausi jatkuisi mahdollisimman pitkänä. Pitääkseen käyttäjäkunnan tyytyväisenä se on valmis ottamaan harteilleen aiempaa enemmän vastuuta tarjoamastaan sisällöstä – ja näin muuttumaan usean askeleen verran enemmän perinteisen median kaltaiseksi.

Jaottelu on turhaa

Nyt, kun Facebook itsekin tunnustaa olevansa media eikä pelkkä alusta, myös meidän viestijöiden kannattaa karistaa viimeisetkin rippeet auttamatta vanhentuneesta perinteinen media / sosiaalinen media -jaottelusta. Media on media.

Yhtälailla Hesarissa kuin Facebookissakin tilan mediassa voi joko ostaa tai ansaita. Viestijöinä meidän pitää suhtautua kumpaankin samanlaisella vakavuudella ja panostaa molemmissa huolelliseen kiinnostavuusmuotoiluun. Pikavoittoja ei enää ole luvassa.

Tämä blogikirjoitus perustuu osittain Wiredissa 12.2.2018 julkaistuun piiiiitkään artikkeliin. Suosittelen lukemaan – niin ammatillisesta kuin henkilökohtaisestakin näkökulmasta!

Photo by Terje Sollie from Pexels 


Neutralisaatiotekniikka ei toimi yrityksen kriisiviestinnässä

Kuvitellaan, että Arto Nyberg haastattelee ahdistelusta syytettyä henkilöä, joka myöntää käyttäytyneensä ammatin ja temperamentin vuoksi tyhmästi. Nyberg kysyy myös toiselta syytetyltä syitä ahdisteluun. Tämä puolestaan perustelee tekoaan sillä, että on kokenut itsekin kourimista taiteilijana ja ahdistelun raja on kuin veteen piirretty viiva.

Osana Novetoksen koulutusta tutustuin eettiseen itsepuolustukseen – siksi viime aikoina on ollut mielenkiintoista analysoida uutisten kommentteja. Kriminologiassa epäeettisen toiminnan ja päätöksien perustelusta käytetään termiä neutralisaatiotekniikka. Tekniikan avulla perustellaan tekoa itselle ja muille ottamatta suoraan vastuuta omasta toiminnasta ja vähättelemällä omaa syyllisyyttä. Toimittaja saa näin maukkaan otsikon ja katsojat sometusaiheita.

Vastuun ottaminen voi olla vaikeaa

Vastaava tilanne voi syntyä, kun virkavelvollisuutta rikotaan. Harva syytetty eroaa vapaaehtoisesti. Ylen uutisessa oli tammikuussa luettavana selitys, että virheitä sattuu, eikä virkarikos- tai muun syytteen johdosta voi erota, koska muuten poliisissakin olisi aika paljon vähemmän poliisijohtoa.

Vastuun kieltäminen ja tuomitsijoiden tuomitseminen ovat tyypillisiä neutralisaatiotekniikoita. Keskustelua koitetaan hämmentää sysäämällä syyt muualle kuin omaan toimintaan.

Muista kriisiviestinnän kultaiset säännöt

Oman toiminnan perustelu on inhimillistä, mutta yritysten kriisiviestinnässä vastuun pakoilu tai muiden syyttäminen johtaa helposti vastareaktioon. Pahimmillaan yrityksen toiminta näyttää yhtä moraalittomalta kuin vastuunsa kieltävän ahdistelijan ja virkamiehen selitykset.

Kriisiviestinnän kolme kultaista sääntöä ovat:

  • Empatia – pyydä anteeksi
  • Vastuu – kanna vastuu. Älä syytä muita.
  • Johtajuus – Näytä, että teet kaiken voitavan.

Onnistunut esimerkki oli KFC:n kriisitilanne helmikuussa, kun heiltä loppui kana ravintoloista. Yritys pyysi anteeksi ja otti vastuun tapahtuneesta. Syyttämisen sijaan he kiittivät kriisissä auttaneita ja kertoivat tekevänsä kaiken voitavansa. Sivun kokoinen anteeksipyyntö ja kirjainten järjestyksen vaihtaminen takasi leviämisen myös verkossa.

Oletko Sinä törmännyt suomalaisiin esimerkkeihin, joissa kriisi olisi hoidettu viestimällä hyvin?

 

Juho Toivonen aloitti viestimään vuonna 1980. Viimeisten kymmenien vuosien aikana hänen työminänsä viestinnän taitojen kehittymistä voisi kuvata suunnitelmalliseksi – jopa viestintähenkilön kasvutarinaksi. Suomen kieliopin Juho otti suvereenisti haltuun opiskelemalla saksan kielioppia. Viestinnän perusteet hän sisäisti pänttäämällä kansainvälistä liiketoimintaa Slovenian yliopistossa. Pisteenä iin päällä kasvutarinassa on rekrytointi Kaiku Helsinkiin, sillä ehdolla, että hän aloittaisi vahvistuksena nykyisten työkavereiden koripallojoukkueessa. Tällaisen kakkupohjan päälle Juho on pursottanut iloisia asiakaskokemuksia, digiviestinnän kehitysprojekteja, työsuojelua ja tiimin vetämistä viimeiset kymmenen vuotta. LinkedIN / Twitter


Mistä on työelämän kirjoitustaito tehty?

Kirjoittamisesta on tulossa koko ajan tärkeämpi taito työelämässä. Vaikka tekoäly laittaakin lähitulevaisuudessa tehtäväjakoa uusiksi, tuskinpa robotit ihan hetkessä syrjäyttävät ihmistyökaverinsa vaikuttavina, empaattisina viestijöinä. Verkossa kirjallisen viestinnän taidot korostuvat, ja kohdeyleisöä puhuttelevaa sisältöä on kyettävä tuottamaan nopeastikin.

Vaan mitä tarkoitamme, kun puhumme hyvästä kirjoitustaidosta? Joillekin se on kykyä laatia innostavaa sisältöä, toisille tarkkaa silmää laittaa pilkut ja pisteet paikalleen.

Minulla on ollut ilo valmentaa kirjallista viestintää yrityksissä ja organisaatioissa reilun kymmenen vuoden ajan. Monesti valmennusjaksojen alussa on tarpeen tarjota ihmisille työkalu, jonka avulla he voivat pohtia omia taitojaan kirjoittajina. Valmentajana on mielenkiintoista peilata itsearviointeja harjoitusteksteihin. Näin saa käsityksen siitä, kuinka osuvasti kirjoittaja kykenee arvioimaan taitojaan.

Verkossa löytyy kyllä hyviä kielenhuollon testejä – eräs suosikeistani on Kirjoittajan ABC-kortin testiasema – mutta laajemman viestinnällisen näkökulman ottavaa arviointityökalua en ole löytänyt. Siksi olen kehittänyt kollegojen avustuksella seuraavanlaisen apukeinon:

Työelämän kirjoitustaidon itsearviointitesti

Valitse luettelosta 1–3 kohtaa, joita pidät vahvuuksinasi kirjoittajana. Sen jälkeen valitse 1–3 asiaa, joissa haluaisit kehittyä kirjoittajana.
(Huom! Taidot eivät ole tärkeysjärjestyksessä listassa.)

  1. Tekstini on yleensä oikeakielistä. Hallitsen kielioppisäännöt mielestäni hyvin.
  2. Olen huolellinen ja tarkistan tekstini.
    (oikeakielisyys ja huolellisuus)
  3. Minulla on taito ilmaista vaikeitakin asioita ymmärrettävästi.
  4. Tekstini etenevät loogisesti, ja niissä on selkeä rakenne.
    (selkeys ja ymmärrettävyys)
  5. Olen hyvä kirjoittamaan vakuuttavia, helposti ymmärrettäviä perusteluja.
  6. Minulla on mielestäni sujuva kynä: tekstiä syntyy vaivatta.
    (tekstin tuottamisen sujuvuus)
  7. Pysyn asiassa enkä rönsyile.
  8. Olen hyvä kiteyttämään asioita napakasti.
    (täsmällisyys)
  9. Osaan luoda tekstiini ystävällisen, innostavan tai yrityskulttuuriimme sopivan sävyn.
  10. Pystyn mukauttamaan kirjoitustyylini tai tekstin sävyn eri tilanteisiin sopivaksi.
    (sävyn hallinta)
  11. Mietin, kenelle kirjoitan ja muotoilen viestini juuri kyseistä lukijaa puhuttelevaksi.
  12. Lukija löytää tekstistäni hyvät toimintaohjeet.
    (lukijan huomiointi)
  13. Olen hyvä hahmottamaan, mikä tekstini ydin on ja osaan tuoda kiinnostavimman asian kärkeen.
  14. Keksin tekstiin hyvin sopivia, uteliaisuuden herättäviä otsikoita.
    (kiinnostuksen herättäminen)

Listaa kannattaa muunnella kirjoittajien työroolien ja tyypillisten tehtävien mukaan – ja vaikkapa täydentää yhdessä. Kun teimme testin alkuvuodesta oman viestintätoimistomme väelle, mukana oli kohtia, joissa selvitimme muun muassa kykyä sovittaa tekstiä eri kanaviin sekä editointi- ja sparraustaitoja. Työroolin mukaan olennaista lisättävää voivat olla myös verkkokirjoittamisen eri taidot, esimerkiksi hakukoneystävällisen tekstin tuottaminen.

Viestijöistä valmentajiksi

Minusta on ollut hienoa nähdä, että ammattiviestijän rooli on kehittymässä koko ajan enemmän viestinnän valmentajan suuntaan. Kyse ei ole enää vain siitä, kuinka tuottaa tekstejä itse, vaan myös siitä, kuinka auttaa muita kehittymään viestijöinä.

Jotta palautteesta on hyötyä, sen on oltava mahdollisimman käytännönläheistä. ”Hyvä teksti, jatka samaan malliin!” on tietenkin kivasti sanottu, mutta se ei vielä avaa, missä asioissa kirjoittaja on hyvä ja mitä kannattaa treenata.

Vahvuuksien päälle on hyvä rakentaa. Työelämän kirjoittamisvalmennuksessa on syytä unohtaa entisaikojen opettajien viuhuva punakynä ja keskittyä siihen, mikä auttaa viestimään vaikuttavasti.

Esimerkiksi: Jos asiantuntijan blogitekstistä puuttuu muutama pilkku, viestinnän ammattilainen korjaa ne paikoilleen silmänräpäyksessä. Huomattavasti työläämpää on editoida oikeakielistä tekstiä, jonka ydinsanoma on kateissa ja josta puuttuu intohimo aiheeseen.

Kirjoittamista oppii parhaiten kirjoittamalla: saamalla palautetta ja kirjoittamalla uudelleen.

Toivon, että itsearvinointityökalusta on sinulle hyötyä – olit sitten oman kirjoitustaidon kehittämisestä kiinnostunut asiantuntija tai kollegojen sparraukseen apuvälineitä etsivä viestintäpäällikkö.

Puuttuuko listalta jotakin olennaista? Mielelläni otan täydennysideoita vastaan!

Kirjoittaja Salla Syrman on loputtoman kiinnostunut kielestä, selkeästä viestinnästä ja ihmisten innostamisesta mukaan sisällöntuotantoon. Salla toimii Kaiku Helsingissä viestintäkonsulttina, valmentajana ja Kaiun markkinointipäällikkönä. Sallan löydät myös somesta: Twitter @SallaSy & LinkedIN.

 

LUE MYÖS:
KonKaiku-tekstinsiivousmenetelmä

Viisi siistiä vinkkiä: kiillota tekstisi kuntoon KonKaiku-menetelmällä

Kirjallisen viestinnän kauhukammio: osa 1

Kirjallisen viestinnän kauhukammio: osa 2

Kirjallisen viestinnän kauhukammio: osa 3


Miksi puhua tekoälystä, kun voi jauhaa juomien pitoisuuksista?

Tekoäly tulee tuhoamaan Suomesta noin 300 000 työpaikkaa lähivuosina*, ja arviolta yli puoli miljoonaa työntekijää joudutaan tämän lisäksi kouluttamaan uudelleen, koska heidän työnsä mullistuu sen verran rajusti, etteivät vanhat taidot riitä.

Luulisi, että eduskunnassa ei juuri muusta puhuttaisikaan. Mutta kun ei puhuta. Jos edes nelosoluen vahvuuden verran alkoholikeskusteluun käytetystä energiasta olisi suunnattu elämäämme lähitulevaisuudessa ravisteleviin suuriin muutoksiin, asia olisi kaikkien huulilla. Vielä se ei ole.

Yhteiskunnan perusrakenteet haastetaan

Tuntuvat muutokset tulevat koskemaan lähes joka toista suomalaista työntekijää. Loppujenkin osalta palikat ovat liikkeessä, sillä tekoälyn vaikutuksesta sekä korkeasti että matalasti palkattujen työtehtävien määrä lisääntyy, ja keskituloisten työntekijöiden määrä vähenee. Nämä muutokset tulevat muodostamaan haasteen koko yhteiskunnan perusrakenteelle: rahoituspohja on arvioitava uudelleen, verotus on remontoitava ja perusturva pitää rakentaa paljon nykyistä joustavamman mallin pohjalle.

Ongelma on se, että digitaliaatiosta puhumalla ei saa yhtään ääntä. Tämä on sitaatti, sanojana istuva kansanedustaja. Sama koskee myös mediaa. Kaivatut klikit tulevat muualta, kuten kirjoittamalla lämpöpumpuista tai Pohjois-Koreasta. Tämäkin oli muuten sitaatti.

Digitalisaatio politiikkaan

Olemme TIEKE ry:n kanssa pohtineet, miten asetelmaa voisi muuttaa. Nyt kolmatta kertaa järjestetyn Tietoyhteiskunta-akatemian tavoitteena on ollut alusta alkaen se, että saisimme puskettua digitalisaatioon liittyvät teemat poliittiselle agendalle. Nyt kolmen vuoden työ on alkanut kantaa hedelmää.

Vuoden 2016 ja 2017 akatemioiden teemoina olivat digitalisaatio ja neljäs teollinen vallankumous. Saimme alan toimijat ja päättäjät kohtaamaan ja keskustelemaan, mutta jälkikäteen arvioiden vaikutukset eivät olleet vallankumouksellisia. Ja on todettava, että eduskunnan organisaatio ei oikein enää vastaa digitaalisen arjen vaatimuksia; talossa on liian vähän ihmisiä, jotka kokisivat itsensä aihepiirin avainhenkilöiksi. Tietoyhteiskuntaan liittyvät teemat käsitellään liikenne- ja viestintävaliokunnassa, jossa päähuomio saattaa hyvinkin kohdistua traktorin nopeusrajoituksiin.

Tänä vuonna akatemia kokosi päättäjät ja vaikuttajat Porvooseen. Kaiku kutsui eduskuntapuolueiden puheenjohtajat paneeliin ja valtakunnalliseksi mediakumppaniksi Helsingin Sanomat. Kaikki puheenjohtajat innostuivat mukaan: vain Brysseliin sidottu Jussi Halla-aho ja olympialaisiin matkustanut Sari Essayah jäivät pois. Hesari lähetti politiikan ykköstykkinsä Marko Junkkarin juontamaan keskustelun suorana streamina. 

Keskustelu kävi myös someyleisössä aktiivisena päivän aikana hashtagilla #uusitietoyhteiskunta:

 

Eduskunnan tekoälykeskustelu laajenee tulevana keväänä

Aika oli myös kypsä. Elinkeinoministeri Mika Lintilän vetämän ryhmän laatima tekoälyraportti valmistuu ”ennen kuin lehti on puussa”, ja tuo raportti tulee olemaan vuoden 2019 keväällä käytävien hallitusneuvotteluiden pohjapapereita. Hallituspiireissä tekoäly on puhuttanut jo jonkin aikaa, ja keskustelu tulee laajenemaan eduskuntaan kuluvan kevään aikana. Toivottavasti media keksii tavan muotoilla tulevat muutokset puhuttaviksi otsikoiksi. Vaalit lähestyvät, ja niiden alla soisi puhuttavan muustakin kuin työttömien keikkatyötunneista – mullistus on edessä, ja jälkeemme vedenpaisumus!

Kansainvälisten arvioiden mukaan Suomella on maailman toiseksi parhaat mahdollisuudet hyödyntää tekoälyä taloutensa kehittämisessä, mutta yleinen tietoisuus tekoälystä on EU-maiden huonointa. Vuoden 2018 tietoyhteiskunta-akatemia oli omalta osaltaan pohjustamassa julkisen keskustelun viriämistä aiheesta. Sen aika on nyt, muuten emme ehdi demokraattisesti vaikuttaa asioihin, jotka muuttavat elämämme lähivuosina.

Tekoäly tulee myös minun tilalleni kirjoittamaan kolumneja #kiinnostavuusmuotoilu'n algoritmeillä.

 

*Näin ainakin, jos uskomme McKinsey & Companyn tekemää raporttia.


Johtaja – tiedä tavoitteesi, kun puhut numeroista

Jos haluat kannustaa henkilöstösi parempaan suoritukseen, kiittää heitä hyvistä tuloksista tai pohjustaa strategista suunnanmuutosta, pelkkä tunnuslukujen esittäminen ei riitä. Kuinka tehdä numeroista tarina? Lue Kaiku Helsingin valmentaja ja Talouden tulkki -blogin kynäilijä Jouko Marttilan vinkit. Tekstin lopusta voit tilata maksuttoman Joken laatiman verkkokurssin!

Yritysten henkilöstöinfojen powerpointit täyttyvät pylväistä ja piiraista, kun johto valmistautuu kertomaan henkilöstölleen viime vuoden tulokset. Valtaosa esiintyjistä laskettelee menneen tilikauden luvut läpi riippumatta siitä, keitä yleisössä istuu. Yleisön reaktiot ovat sen mukaisia.

”En tajunnut mitään. Tase, EBITDA, ROI, nettotulos? Mikä näistä on olennainen?”

Esityksen suunnittelun pitäisi lähteä yleisöstä. Liian usein henkilöstölle suunnattu talousinfo keskittyy ainoastaan numeroihin, ei siihen, mistä ne kertovat tai miten niitä tulisi tulkita. Hyvä esiintyjä konkretisoi yleisölleen, mitä luvut tarkoittavat juuri heidän työnsä kannalta.

Onko tiedossa säästöjä? Pitääkö päivittäistä toimintaa muuttaa? Onko jossain onnistuttu erityisen hyvin? Numerot kertovat harvoin sellaisenaan mitään: ne tarvitsevat vertailukohteita. Missä suhteessa tulos on esimerkiksi kilpailijoihin verrattuna?

Pelkät numerot eivät muuta ajattelua tai aja muutosta. Yritystoiminnassa tulosten takaa löytyvät ihmiset. Rakenna tunnusluvuista tarina, joka johtaa haluttuun muutokseen henkilöstösi ajattelussa ja toiminnassa.

”Onpa täällä vakava tunnelma. Talousjohtaja vaikutti kireältä. Kuiskailevat eturivissä. Meneekö meillä nyt siis huonosti?”

Hyvä esitys perustuu vuorovaikutukseen esiintyjän ja yleisön – ei esiintyjän ja esityksen välillä. Jos talousjohtaja keskittyy puhumaan seinälle heijastetuille pylväsdiagrammeille henkilöstönsä sijaan, ei ihme, että tilaisuuden tavoitteet jäävät epäselviksi.

Keskity yleisöön, älä esitykseen. Ota katsekontakti ja puhuttele kuulijoitasi suoraan. Anna kiitos suoraan niille, joille se kuuluu: ”Tässä pärjäsimme hyvin, kiitos siitä erityisesti tiimille X!” Muista, että negatiivinen palaute annetaan aina henkilökohtaisesti. Jos joku on poissaoleva, ota hänet huomioon: ”Jäikö jokin asia vaivaamaan? Mitä ajatuksia herättää?”

”Okei, luvut sukeltavat. Kenen pää tässä joutuu vadille? Pitäisikö alkaa etsiä uutta duunia?”

Johdon tehtävä on keksiä ratkaisuja, ei osoittaa ongelmia. Jos talousjohtajalla on henkilöstölleen huonoja uutisia, pitäisi hänen myös kertoa, millaisia seurauksia niistä mahdollisesti koituu. Turhaa huolta tai vääriä tulkintoja ei synny, kun keskitytään ongelmien sijaan ratkaisuihin.

Kerro, mitkä ovat ne toimenpiteet, joiden avulla tilanne korjataan, ja mitä ne edellyttävät henkilöstöltä. Älä syytä ongelmista yhtä ryhmää tai osastoa, vaan rakenna yhteishenkeä: ”Voimme yhdessä tehdä asioita paremmin!”

”Jotain tarttis tehdä? No minähän teen, kunhan kerrotte mitä se voisi olla!”

Porukasta löytyy aina niitä, jotka pursuavat ideoita ja halua tehdä asiat paremmin. Mieti etukäteen, miten voit esityksessäsi kannustaa aktiiviset ihmiset osallistumaan ja antamaan parastaan.

Jätä esityksen loppuun aikaa kysymyksille. Kerro, miten aktiiviset työntekijät voivat heti osallistua ja tuoda ideansa julki.

”Juuh-elikkäs. Mitähän tänään on lounaaksi?”

Moni miettii henkilöstöinfoon kävellessään, ettei tilaisuus yleensä tarjoa mitään. Kumoa ennakkoluulot, ja suunnittele esityksesi kohdennetusti senkertaiselle kuulijakunnallesi. Voit lisätä esityksesi kiinnostavuutta leipomalla siihen yllätyksiä ja koukkuja, joita yleisösi ei odota kuulevansa.

Aloita kutkuttavalla kysymyksellä tai ristiriitatilanteella, jonka ratkaisu jää avoimeksi: ”Tiedättekö, mitä yhteistä on meidän yrityksen viime vuoden tuloksella ja vesiskootterilla? Palataan siihen kohta!” Yllätyksellinen alku ei yksin riitä ylläpitämään mielenkiintoa: kehitä esitykseesi juoni, joka huipentuu yllätyskäänteeseen. Tyydytä yleisösi uteliaisuus vasta lopuksi.

Nyt voit tilata Joken myös kotiisi: ”Numeroista tarinaksi” verkkokurssi on ladattavissa maksutta alla olevalla lomakkeella:


Harjoittelijahaku starttaa: Emme hae kliseitä, emme lupaa kliseitä

Harjoittelijahakumme vuodelle 2018 on auki! Koska keskustelu viestintäharjoittelun oloista, palkasta ja yleisestä olemuksesta kiehuu ajoittain somessa kuumana, päätimme kumota Kaiun ex-harjoittelijoiden (ja toimarimme Peten) johdolla viisi yleistä harjoittelijakliseetä.

KLISEE 1: "HARJOITTELIJAN TYÖTEHTÄVIIN KUULUU VAIN KAHVINKEITTOA JA MONISTAMISTA"

Taina, harjoittelija 2015:
"Ei pidä missään nimessä paikkaansa. Jo miltei ensimmäisistä päivistä ja viikoista lähtien pääsin mm. laatimaan tiedotteita, kontaktoimaan mediaa sekä ideoimaan asiakkaiden viestintää. Kaiussa harjoittelijalle annettiin alusta alkaen sopivissa määrin vastuuta ja myös luotettiin siihen, että hommat hoituvat. Vastuun määrä myös kasvoi harjoittelun (ja oman osaamisen kehittymisen) myötä.

Toki työtehtäviin kuului myös monistamista, kahvinkeittoa ja näpertelyä – siltä ei välty Kaiussa edes toimitusjohtaja. Harkkari ei joudu tekemään sitä yhtään enempää kuin muutkaan."

KLISEE 2: "VANHEMMAT TYÖNTEKIJÄT POMPOTTAVAT JA PÄTEVÄT HARJOITTELIJALLE"

Elina, harjoittelija 2017:
"Kaiussa harkkari on tasavertainen kaikkien kanssa. Minulla oli harjoitteluni alusta asti sellainen fiilis, että mielipiteilläni on merkitystä. Esimerkiksi ideointisessioissa ehdotukseni otettiin samalla lailla huomioon kuin vanhempien konsulttien keksinnöt. Tuntui todella hyvältä, kun oma idea päätyi ensimmäistä kertaa asiakkaalle lähteneeseen tarjoukseen asti."

KLISEE 3: "HARJOITTELIJALLA PITÄÄ OLLA 2 KORKEAKOULUTUTKINTOA JA 8 VUOTTA VASTUULLISTA KOKEMUSTA ALALTA, ETTÄ ON EDES MAHDOLLISTA TULLA VALITUKSI."

Pete, toimitusjohtaja:
"Koulutus ja alan kokemus parantavat mahdollisuuksia, mutta kyllähän harjoitteluun tullaan harjoittelemaan eikä hyppäämään suoraan kokeneen tekijän hommiin. Koulutus voi olla joltain ihan muultakin alalta, eikä tarvitse olla valmistunut – lähtökohta on, että työharjoittelut tehdään ennen valmistumista. Aiempi kokemus taas voi olla muutakin kuin alan töitä – vaikkapa harrastusten tai luottamustoimien parista. On meille joskus tultu harjoitteluun lähes olemattomalla viestintäalan kokemuksella.

Työ- tai luottamustoimikokemuksella on eniten merkitystä siinä vaiheessa, kun mahdollisesti isostakin hakemusten joukosta valitaan ne, jotka halutaan tavata. Siitä eteenpäin ratkaisevat haastattelut ja koetehtävissä onnistuminen, ei cv. Joten jos onnistuu tekemään muuten edukseen erottuvan hakemuksen, ei tarvitse olla alan koulutusta eikä rutkasti kokemusta vastaavista työtehtävistä."

KLISEE 4: "FIRMA PYÖRII PELKÄSTÄÄN HARJOITTELIJOIDEN VOIMALLA. HARJOITTELIJAT OVAT KERTAKÄYTTÖTYÖVOIMAA, JOTA EI OLE AIKOMUSTAKAAN MISSÄÄN VAIHEESSA VAKINAISTAA, VAAN EDELLISEN TILALLE SAADAAN AINA UUSI."

Sanna: harjoittelija 2016:
"Tämä myytti on helppo kumota pelkästään tilastoilla: kaikista Kaiun harjoittelijaohjelmista on rekrytoitu porukkaa pidempiin työsuhteisiin. Viimeisen kolmen vuoden aikana Kaiussa on työskennellyt yhteensä kuusi harjoittelijaa, joista kolme on sittemmin vakinaistettu – minä mukaan lukien. Omasta mielestäni harkkareiden kertakäyttötyöllistäminen olisi yksinkertaisesti tuhlausta: eihän ole mitään järkeä luopua kokeneesta ja talon tavoille oppineesta tyypistä ja ottaa tilalle toista, joka pitäisi taas kouluttaa uudelleen. Koin vahvasti läpi koko harjoittelijaohjelman, että oma kehitykseni kiinnosti ihan jokaista kaikulaista, ja että minusta haluttiin myös pitää kiinni. Kaikkia harjoittelijoita ei aina voida vakinaistaa, mutta harjoittelupaikkojen – joissa oikeasti oppii – tarjoaminen alan opiskelijoille on myös eräänlaista sosiaalista vastuuta."

KLISEE 5: "HARJOITTELIJALLE EI MAKSETA MITÄÄN."

Petteri, harjoittelija 2011:
"Kaiussa harjoittelijalle maksetaan palkkaa. Ei harjoittelijan liksalla vaurastumaan pääse, mutta Kaiussa se on isompi kuin monilla kilpailijoilla, enemmän kuin korkeakoulujen suositukset ja suurempi kuin minimityössäoloehdon perusteena oleva palkka. Lisäksi taskuun saa lounasseteleitä ja muita etuja. Eli kyllä sillä pärjää."


Emme siis tarjoa harjoittelijalle kliseitä, mutta emme myöskään etsi kliseistä harjoittelijaa. Kaiun harjoittelijana pääset sekä oppimaan että opettamaan. Lue TÄÄLTÄ, millaista omintakeista tekijää etsimme ja lähetä rohkeasti hakemuksesi 25.2. mennessä!


"Someilmastonmuutos on alkanut” – 2018 some livettyy, ryhmäytyy ja ryvettyy

Some-maailmassa ei tänä vuonna tulla näkemään hirmumyrskyä, mutta eräät muutoksen tuulet puhaltelevat jo.

Vuonna 2018 some on entistäkin reaaliaikaisempi. Someyleisöt alkavat pitää kaikenlaista live-tekemistä itsestäänselvyytenä – on kyse sitten videolähetyksistä, vuorokauden sisään katoavista Stories-sisältöpaketeista, chat-asiakaspalvelusta tai kriiseihin reagoimisesta. Yritysten ja muiden organisaatioiden on oltava läsnä hetkessä ja suunnattava resurssinsa järkevästi.

Toinen somessa 2018 vonkuva puhuri on käyttäjien luikkiminen entistä rajatumpiin ja suljetumpiin some-kanaviin ja -ryhmiin. Esimerkiksi Facebookia käyttää tilastojen valossa 3/4 suomalaisista, mutta silti FB:n uutisvirrassa näkyy vain muutaman aktiivisen kaverin päivityksiä – miksi? Siksi, että loput hoitavat yhteydenpitonsa suljettujen ryhmien tai Messengerin kautta. Päivä päivältä hurjistuva informaatiotulva nostaa ihmisten kriittisyyskynnystä. Viestijän on vaikeampi tavoittaa yleisöjään suljetuista kanavista, joten kiinnostavuusmuotoilu nousee entistäkin arvokkaammaksi taidoksi.

Jossain vaiheessa vuotta 2018 someilmapuntarin neula saattaa värähdellä kriisipuuskan seurauksena: ilmasta voi haistaa merkkejä yleisen luottamuksen rapautumisesta sosiaalista mediaa kohtaan. Some on niin pitkään nähty lähes pelkästään positiivisena tekijänä, että vasta nyt elämme ensimmäisiä hetkiä, jolloin ihmiset alkavat todella kritisoida – ja jopa hylkiä – sitä. Kohut propagandamainoksista, henkilötietovuodoista, kuplautumisesta ja trollaamisesta nousevat valokeilaan yhä tiuhempaa tahtia (monesti perinteisen median nostamina!). Meidän viestijöiden on varauduttava siihen, että kriisien seurauksena somepalveluihin saatetaan jatkossa kohdistaa erilaisia rajoitteita ja muutosvaatimuksia.

Someilmastonmuutos on alkanut…

 

Petteri Puustinen on Kaiun some-valmentaja ja kiinnostavuusmuotoilija. 
Twitter @petteripuu / LinkedIn

Tämä teksti on julkaistu myös viestintätoimisto Kaiku Helsingin Viestinnän kiinnostavimmat trendit 2018 -raportissa. Raportissa Kaiku on selvittänyt suomalaisten viestintä- ja markkinointiammattilaisten odotuksia ja näkemyksiä viestintävuodelle 2018. Paketissa on kiinnostavaa asiaa mm. työntekijälähettilyydestä, lobbaamisesta ja influencer-markkinoinnista. Voit ladata trendiraportin täältä!


NIINISTÖ 2.0: Valtakunnassa kaikki ennallaan?

(Teksti on kirjoittajan henkilökohtainen mielipide. Kaiku Helsinki ei yrityksenä ole poliittisesti sitoutunut, eikä se ole osallistunut yhdenkään ehdokkaan vaalikampanjointiin.)

Hohhoijaa, monet politiikan tutkijat ja toimittajat totesivat presidentinvaalikampanjasta. Aina kun ei löydy vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tietty ammattikunta pitkästyy.

Suuri merkitys on kuitenkin sillä, että suuri enemmistö äänestäjistä oli jo pitkään varma siitä, että he halusivat presidentiksi juuri Sauli Niinistön. Tämä varmuus ja tahto oli uutta suoran presidentinvaalin historiassa. Miksi muut ehdokkaat eivät kyenneet horjuttamaan Niinistön asemaa, on varmasti politiikan tutkijoita kiinnostava asia ja vielä syvemmän analyysin paikka kuin vielä nyt on nähty.

Vaaleilla on aina heijastusvaikutuksia, tulkitaan ne alkuun kuinka yllätyksettömiksi tahansa. Runsaan vuoden kuluttua pidettävien eduskuntavaalien edellä pääministeripuolue keskustan asemaa ei uhkaa niinkään ainakin toistaiseksi alentuneet kannatusluvut, vaan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen. Kun hän vie kansalaispuolueensa eduskuntavaaleihin, sillä on mahdollisuus napsia muutamia kannatusprosentteja juuri keskustan tärkeimmiltä kannatusalueilta. Sillä viedään niitä tärkeitä vaalipiirien viimeisiä paikkoja, joilla sinetöidään mahdollisuus hallituspuolueeksi. ”Omat koirat purevat”, on kylmää todellisuutta ja asetelmaan sisältyy todellista ironiaa, koska Suomen talous on kääntynyt kasvuun monien hallituksen toimien ansiosta.

Kokoomus johtaa mielipidetutkimuksissa mutta presidentinvaalienkin tulos osoittaa vihreiden vahvistunutta asemaa kaupunkikeskuksissa kuten Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Kokoomus joutuu nyt todella haastetuksi ja se joutuu pohtimaan mitä ”sinivihreys” tai ”järkivihreys” käytännön politiikassa merkitsevät. Puolueen perinteeseen kun ei istu kilpalaulanta Vihreän liiton tavoitteiden kanssa. Vihreillä on vielä matkaa kärkipaikoille mutta kokoomuksen kannalta pulma on se, että vihreiden kannatus keskittyy samoille ydinkannatusalueille.

Perussuomalaisista irronneen Sinisten tulevaisuus ei näytä hyvältä. He ovat johdonmukaisesti ja vailla populismia puolustaneet hallituksen esityksiä, mikä on herättänyt arvostusta ja kunnioitusta. Kun ei ole rahaa eikä organisaatiota, menestystä on vaikea rakentaa. Jos kannatus lähtisi selvään nousuun 2-3 prosentista, niin se olisi jo tapahtunut. Todennäköisin vaihtoehto onkin, että mikäli sinisten kansanedustajat haluavat jatkaa politiikassa, uutta kotia on etsittävä muista puolueista. Useimmille vaihtoehdot ovat Keskusta ja Kokoomus tai paluu Perussuomalaisiin. Perussuomalaisille jäi rahat ja puoluekone sekä vielä tiukentunut linja. On vaikea nähdä, että hallituspaikka aukeaisi sen paremmin kannatuksen kuin yhteystyönkään puolesta.

Sosiaalidemokraatit ovat poliittisen asetelman villi kortti. Yhä enemmän tukea saa arvio, jonka mukaan Sdp:ssä vahvistuu edelleen kaksi fraktiota, eläkeläiset ja ay – liike. Viimeinen voitollinen vaali oli 2006 kun Tarja Halonen valittiin puolueen ehdokkaana presidentiksi. Eduskunta- ja kuntavaalien voitollista tulosta saa hakea vielä kauempaa. Oppositioasema luo nyt jotain pohjaa mutta varmuutta sen takaamasta menestyksestä ei ole, koska lähtötilanne ei ole kehuttava. Kaupungit ja nuoret kaupunkilaiset ovat Sdp:lle suuri dilemma ja sitä yhtälöä se ei ole onnistunut ratkaisemaan.

Puolueiden kannatuslukujen takana on aina suuremmat valtavirrat. Mittelöä käydään avoimesti suuntautuvan ja kansainvälisesti orientoituneen sekä toisaalta yhteiskunnalliseen eliittiin kriittisesti suhtautuvien kansalaisten välillä. Jälkimmäiseen kuuluu tiukka maahanmuutto- ja EU-kriittisyys, joka on pysyvä osa yhteiskuntakeskustelua. Muutosvoimia on nyt niin paljon ilmassa, että tulevaa poliittista karttaa on poikkeuksellisen vaikea ennustaa.

Yhteiskunnallisten viestijöiden on syytä virittää kompassinsa: navat eivät ole paikallaan, eikä valtakunta ennallaan, vaikka seuraavat kuusi vuotta Suomea johtaa tuttu mies.