Lopetetaan erottelu perinteisen median ja somen välillä – jopa Facebook myönsi vastuunsa

Petteri Puustinen

13.03.2018

Vuonna 2018 viestijän näkökulmasta alkaa olla melko yhdentekevää yrittää erotella perinteistä mediaa ja sosiaalista mediaa. Media kuin media on – nimensä mukaisesti – välittäjä. Kun viestillä halutaan tavoittaa yleisöjä, valitaan kullekin yleisölle parhaiten sopiva media. On se sitten perinteinen, some, oma tai mikä tahansa. Pääasia on se, että viesti kiinnostaa: perinteisen median toimittaja ei julkaise eikä somekäyttäjä peukuta tiedotetta, joka on pelkkää kaupallista puffausta ilman laajempaa hyötyä.

Median itsensä kannalta perinteisen ja sosiaalisen median rajojen hämärtyminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista. Olet varmasti seurannut kyllästymiseen asti sitä, miten perinteinen media on kriiseillyt jo vuosikausia ansaintamallien, luotettavuuskysymysten ja muiden somen asettamien haasteiden kanssa. Mutta oletko huomannut sitä, että myös sosiaalinen media on kriisissä – juuri siksi, että sen asema mediana alkaa olla entistä vakiintuneempi?

Hulivili alusta vai vastuullinen media?

Sosiaalisen median palvelut käsittivät pitkään itsensä alustoina, eivät medioina. Ajattelun ero on siinä, että mediaa koskevat perinteisesti sekä lainsäädäntöön että tiettyihin eettisiin periaatteisiin ja media-alan itsesääntelyyn nojautuvat rajoitteet. Media on vastuussa siitä, mitä se julkaisee. Alusta puolestaan pesee kätensä kaikesta vastuusta: käyttäjät päättävät, mitä alustalla julkaisevat – alusta vain tarjoaa ympäristön julkaisuille.

Facebookin ja muiden suosituimpien somekanavien kaupallinen ja yhteiskunnallinen vaikutusvalta on kuitenkin tällä vuosikymmenellä kasvanut niin merkittäväksi, että niiden alkaa olla yhä vaikeampi väittää olevansa pelkkiä puolueettomia alustoja. Useissa maissa myös lainsäätäjät ovat alkaneet vaatia somepalveluilta samanlaista vastuunottoa kuin perinteisiltä medioilta.

Facebook: tyytyväisyys ennen dollareita

Vastuun ottaminen on kuitenkin työlästä – ja kallista. Esimerkiksi Facebook palkkasi taannoin kolonnan faktantarkistajia merkitsemään ja poistamaan valeuutisilta vaikuttavia sisältöjä. Yhtiön perustaja Mark Zuckerberg puolestaan ilmoitti tämän vuoden alussa, että Facebookin tavoite jatkossa on luoda entistä merkityksekkäämpää vuorovaikutusta ja saada käyttäjät tuntemaan, että heidän Facebookissa kuluttamansa aika on arvokasta.

Konkreettisena askelena tätä tavoitetta kohti Facebook viilasi äskettäin algoritmiaan näyttämään entistä enemmän käyttäjän ystävien tuottamia sisältöjä ja vähemmän yritysten tuottamia kaupallisia sisältöjä. Facebook näyttää siis olevan valmis uhraamaan taloudellista kannattavuuttaan parantaakseen käyttäjätyytyväisyyttään.

Pelko ajaa somea kohti perinteistä mediaa

Sosiaalisen median bisnesmalli perustuu käyttäjämääriin ja aktiivisuuteen. Käyttäjämassojen haalimisessa laumalogiikka on olennaista: ihmiset saattavat siirtyä kanavasta toiseen hyvinkin nopeasti, jos ”kaikki muutkin ovat siellä”. Ajat, jolloin ”kaikki” olivat MySpacessa, Irc-galleriassa tai Habbo Hotelissa tuntuvat nyt kaukaisilta, mutta Zuckerberg tietää varsin hyvin, että vallitsevat tuulet saattavat kääntyä vauhdilla ja käyttäjäkato alkaa kalvata Facebookiakin.

Pari viikkoa sitten Suomessakin kohuttiin uudesta somepalvelusta nimeltä Vero, jonka piti olla helpompi käyttää ja vähemmän kaupallinen kuin Facebook ja jonne ”kaikki” pian siirtyisivät. No, tällä hetkellä näyttää siltä, ettei Facebook joutunut Verolle pantavaksi – mutta ennen pitkää jostain varmasti ilmaantuu Facebookin kaataja.

Tämän hetken dominoivimpana somepalveluna Facebook haluaa kynsin hampain varmistaa, että sen valtakausi jatkuisi mahdollisimman pitkänä. Pitääkseen käyttäjäkunnan tyytyväisenä se on valmis ottamaan harteilleen aiempaa enemmän vastuuta tarjoamastaan sisällöstä – ja näin muuttumaan usean askeleen verran enemmän perinteisen median kaltaiseksi.

Jaottelu on turhaa

Nyt, kun Facebook itsekin tunnustaa olevansa media eikä pelkkä alusta, myös meidän viestijöiden kannattaa karistaa viimeisetkin rippeet auttamatta vanhentuneesta perinteinen media / sosiaalinen media -jaottelusta. Media on media.

Yhtälailla Hesarissa kuin Facebookissakin tilan mediassa voi joko ostaa tai ansaita. Viestijöinä meidän pitää suhtautua kumpaankin samanlaisella vakavuudella ja panostaa molemmissa huolelliseen kiinnostavuusmuotoiluun. Pikavoittoja ei enää ole luvassa.

Tämä blogikirjoitus perustuu osittain Wiredissa 12.2.2018 julkaistuun piiiiitkään artikkeliin. Suosittelen lukemaan – niin ammatillisesta kuin henkilökohtaisestakin näkökulmasta!

Photo by Terje Sollie from Pexels 

Tilaa Kaiku Helsingin uutiskirje: