Konsensus – kuollut ja kuopattu?

Jukka Relander

10.07.2018

Sanalla konsensus kuvataan suomalaista kolmikantaa työnantajien, työntekijöiden ja valtiovallan välillä. Käytännössä – ainakin kriitikoiden mukaan – se on tarkoittanut sitä, että Hakaniemi ja Eteläranta ovat päässeet päättämään työelämän ja talouden sääntelystä hallituksen ohi.

Etujärjestöille oli tilausta

Etujärjestöjen rooli ei kasvanut sattumalta. Sotakorvauksia varten rakennetun teollisuuden menestys edellytti korkeimman tason poliittisia suhteita itään. Työnantajat ja työntekijät tarvitsivat valtiota, eikä luokkasopu ollut itsestäänselvyys maassa, jossa sisällissodan haavat olivat vielä sitomatta ja Neuvostoliitto hyödynsi suomalaisia kommunisteja osana pyrkimyksiään vaikuttaa suomalaiseen sisä- ja ulkopolitiikkaan.

Tupon vaikutukset

Palapeli koottiin 1960-luvun lopulla Tulopoliittiseksi kokonaisratkaisuksi, tuttavallisemmin Tupo, jossa työnantajat, työntekijät ja valtiovalta sopivat mm. palkoista ja verotuksen tasosta. Järjestelmä vähensi lakkoja ja vahvisti vientiä ja yhteiskuntarauhaa nousevan vasemmistoradikalismin vuosina, jolloin moni porvari nukkui huonosti.  Liian innokkaat palkankorotukset kuitattiin devalvaatioilla. Inflaatio kohosi, mutta sellu myi ja tekstiiliteollisuus pääsi kippaamaan kummallisen näköiset kuosinsa Neuvostoliittoon.

Syntyi järjestelmä, jossa etujärjestöt sopivat, ja valtio kuittasi laskut. 

Kolmikanta perustui osapuolten vahvalle keskinäiselle riippuvuudelle, ja sen kulmakiviä olivat Neuvostoliiton merkitys vientimaana (25%), oma markka sekä aito tarve sitoa epäluuloisesti toisiinsa suhtautuneet työmarkkinaosapuolet yhteisiin tavoitteisiin. Keväisin käydyt neuvottelut olivat pitkiä ja kosteita, mutta kun normaalit ruokajuomat oli riittävän moneen kertaan nautittu, sopu syntyi.

Järjestelmä tuotti hyvin ja mahdollisti hyvinvointivaltion rakentamisen. Samalla taloudesta tuli suuryritysvetoinen, jähmeä ja valtioriippuvainen.

Puolueet ovat alkaneet etääntyä toisistaan

Talouden asteittain vapauduttua ja Neuvostoliiton romahdettua konsensuspolitiikan perusfundamentit ovat osittain rapautuneet. Aiemmin ei ollut mahdollista uhkailla pääomien ja tuotantolaitosten siirrolla ulkomaille, nyt se on normikäytäntö. Työnantajaleiri on asteittain vetäytynyt perinteisestä yhteistyöstä, kun vastavoimat ovat heikentyneet.

Konsensus-Suomea sävyttänyt pyrkimys sitoa osapuolet yhteisiin päämääriin on heikentynyt. Politiikkaan tämä on heijastunut niin, että puolueet ovat alkaneet etääntyä toisistaan. Aiemmin poliittiset voimat ponnistivat kohti poliittista keskustaa, nyt politiikkaa suuntaa eräänlainen keskipakoisvoima, joka saa puolueet hakeutumaan kohti omia laitojaan. Hallitusten kokoaminen vaikuttaa yhä vaikeammalta, ja hallitusten sisäinen sopu on utuinen muisto menneestä.

Tupo-ratkaisuihin ei sanan perinteisessä merkityksessä ole paluuta, mutta voisiko politiikkaan lisätä ripauksen konsensusta? Vai onko se kuollut ja kuopattu?

Keskustelu jatkuu Porin SuomiAreenassa ensi viikolla

Aiheen käsittely jatkuu ensi maanantaina 16.7. Porin SuomiAreenalla, kun Kaiku Helsinki järjestää jo perinteeksi muodostuneen Kapakkaväittely-nimisen keskustelutilaisuuden Ravintola Kirjakaupassa. Tänä vuonna teemana on Konsensus – kuollut ja kuopattu?

Mukana keskustelemassa kansanedustaja Eero Heinäluoma, professori ja tutkimusjohtaja Mika Maliranta ja eduskunta-avustaja, Liike Nyt -aktiivi Karoliina Kähönen. Keskustelun juontaa Kaiun Jukka Relander.

 

Kirjoittaja Jukka Relander on vaikuttajaviestinnän ja strategisen mediaviestinnän luova ja tuloksellinen tekijä. Jukka on somessa kotonaan ja juontaa mitä vain 150 tv-keskustelun ja viidensadan radioon tehdyn suoran lähetyksen kokemuksella. Ympärivuorokautisena kokovartaloverkostoitujana Jukka tuntee huomattavan osan kantakaupungin puhelinpylväistäkin etunimeltä, tai ainakin ne moikkaavat kun neuvonantaja kulkee ohi. Lue Ylen verkkosivuilta Jukan tuorein kolumni: Helsinki ei ole huomion keskipiste vaan kulissi, kun Trump ja Putin tapaavat.

Tilaa Kaiku Helsingin uutiskirje:

TILAA