Vihaa vai rakkautta viestinnän kautta? – Esittelyssä faith-holderit ja hateholderit

Sari Sandrini

Tein äskettäin opinnäytetyötä Haaga-Heliaan ja tutustuin sen myötä erilaisiin sidosryhmäteorioihin. Oli yllättävää huomata, että vielä 2010-luvulla sidosryhmäviestintä esitetään joissain malleissa varsin yksisuuntaisena: Yritys viestii haluamansa sanoman sidosryhmän edustajille, jotka sitten reagoivat viestiin. Reaktioista nähdään, onnistuiko viestintä. Viesti kohdennetaan joko suoraan yksilöille tai sidosryhmille (esimerkiksi tapaamisessa, sähköpostilla tai omalla sisällöntuotannolla) tai median kautta.

Ei tarvitse olla viestinnän asiantuntija huomatakseen, että edellä esitetty malli on jäänyt tästä ajasta jälkeen. Media on toki voimissaan viestijänä, mutta netin ja erityisesti sosiaalisen median myötä sanoman perinteisistä vastaanottajista on tullut aktiivisia viestijöitä. Vieläpä vaikuttavia sellaisia.

Vilma Luoma-aho on tutkinut laajasti näitä uusia viestijöitä. Hän esittelee kaksi sidosryhmätyyppiä, joiden suhde yritykseen perustuu luottamukseen. Heillä on yritykseen viha- tai rakkaus/uskollisuussuhde.

Löydä luottojoukkosi (faith-holders)

Faith-holderit, joista Luoma-aho käyttää myös termiä luottojoukot, suhtautuvat yritykseen positiivisesti. He suosittelevat yritystä tutuilleen, suostuvat maksamaan kalliimpaa hintaa, eivätkä välitä pienistä ongelmista ja ovat sitoutuneita yhteistyöhön ja kehittämiseen. He jakavat kokemuksiaan ja suosituksiaan sosiaalisissa verkostoissaan ja toimivat siten yrityksen sanansaattajina.

Luottojoukkoja kannattaa tarkkailla, ja hyödyntää jo olemassa olevaa yhteistyötä esimerkiksi some-kanavissa, sillä he toimivat yritysten sanansaattajina usein pyyteettömästi, kunhan yrityksen toiminta jatkuu heidän odottamallaan luotettavalla tasolla.

Mutta jos luottamus petetään, faith-holder voi helposti muuttua hateholderiksi.

Vinkkiä vihanlietsojilta (hateholders)

Toinen netin myötä vahvistunut sidosryhmätyyppi ovat hateholderit eli vihanlietsojat, jotka tuntevat yritystä kohtaan syvää epäluottamusta tai vihaa, ja mielellään myös jakavat tunteensa kaikkien kuultavaksi. Hateholderin erottaa satunnaisesta mielensäpahoittajasta siitä, että heidän epäluottamuksensa aiheuttaa haittaa yrityksen toiminnalle.

Yritykset tuntevat yleensä hateholderinsa paremmin kuin luottojoukkonsa, joten heidän kritiikkinsä ei välttämättä tule yllätyksenä. Vihanlietsojat voivat myös nostaa esille yritykselle tärkeitä kehityskohteita. Globaaleilla markkinoilla trendiä onkin jo hyödynnetty esimerkiksi tekemällä yhteistyötä kriittisten ympäristöaktivistien kanssa.

Miksi näillä ryhmillä on väliä? Aiemmin yksilöiden huutelu on jäänyt pienen porukan tietoon, mutta some-aikakaudella yrityksen pienestäkin virheestä voi syntyä someraivo tai muuten kiusallista julkisuutta. Huonosti hoidettuna yhdenkin huutelijan someraivosta saattaa kehkeytyä kriisi, joka vahingoittaa yrityksen mainetta ja luottamuspääomaa. Faith-holderien ja hateholderien aikakaudella perusteellisesti valmistellut kriisiviestintäsuunnitelmat ovat entistäkin arvokkaampia.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Treenaa some-kriisiä jo nyt, älä vasta tositilanteessa!  –  "Hyväksy lähtötilanne: Asiakas on kuningas ja some hänen valtakuntansa." 

One Directionin hajoaminen ja 'fandom' – mitä voimme oppia?"Fanit ovat muuttuneet pelkistä kuluttajista aktiivisiksi sisällöntuottajiksi."

Ajatusjohtajuutta ei voi luoda ilman asiantuntijoita"Yritys voi tavoitella asiantuntijamielikuvaa, mutta ajatukset tulevat ihmisiltä." 

 

Kuva: Marco Bellucci (Creative Commons)


Seitsemän teesiä uudelle tietoyhteiskunnalle

Jukka Relander

Tietoyhteiskunta-akatemian päätöspäivänä viime viikon maanantaina julkaistiin seitsemän teesiä uudelle tietoyhteiskunnalle.

Ensimmäinen teesi julistaa, että uuden tietoyhteiskunnan omistajuus kuuluu kansalaisille, vähän perustuslakia tapaillen. Ajatus on yksinkertainen, mutta railakas. Uusi tietoyhteiskunta ei saa eikä voi olla vain yhtiöiden yhteiskunta. Aktiivisesti sisältöä tuottavat ihmiset ovat uuden tietoyhteiskunnan tekijöitä, eivät sen kohteita.

Itse pidän erityisesti kakkosteesistä: toimialojen rajat pitää kaataa kumoon. Jos vaikka meitä humanistejakin kuultaisiin välillä.

Tosin ehdoton suosikkini on toki teesi numero kuusi: riskinsietokyky kansalliseksi voimavaraksi. Aiheesta saarnasi päätöstilaisuudessa myös paljon nähnyt Esko Aho, joka puhui välttämättömästä konseptin muutoksesta. Aho rinnasti 90-luvulla teoteutetun yhteiskunnallisen konseptinmuutoksen pankkialan murrokseen fyysisestä rakennuksesta mobiiliksi palveluksi. Hinta oli kova, moni jäi työttömäksi, mutta samalla pankkien ottamat korkomarginaalit laskivat neljästä prosentista muutamaan kymmenykseen ja ihmisten asuntolainojen korot romahtivat pariin kolmeen prosenttiin.

Suomi ei roboteilla häröile – mutta pitäisikö?

Uuden tietoyhteiskunnan riskit ovat usein toisen asteen riskejä – niitä, joita aiempien ongelmien ratkaisut tuottavat. Robotisaatio supernainen Cristina Andersson kuvasi aikaamme ”uutena kambrikauden räjähdyksenä” – nyt tosin dramaattisesti lisääntyvät lajit eivät ole biologisia eliöitä, vaan erisorttisia robotteja. Anderssonin mukaan roboteilta puuttuu kategoria omassa merkitysjärjestelmässämme: osaamme kyllä sorteerata kissan ja kiven ja naapurin Raimon kunkin lajinsa mukaan, mutta robotti on hankalampi. Se on enemmän kuin kone, mutta vähemmän kuin eliö. Oppiva robotti herättää tunteita aivan toisella tavalla kuin seinäkello tai kuorma-auto, mutta näille tunteille ei vielä ole nimeä.

Suomelta puuttuu robotisaatiostrategia. Olemme jääneet kehityksessä jälkeen. Ero Ruotsiin ja Tanskaan voisi tuskin olla suurempi: Tanskassa robottien kehittämisestä on tullut tuottavaa liiketoimintaa. Suomessa ajatus tuntuu olevan, että riittää hyvin, kun hyödynnetään muiden kehittämiä keksintöjä, eikä turhaan häröillä itse. Tästä seuraa, että Suomi jää alihankintataloudeksi. Andersson huomauttikin, ettei robotisaatio ole Suomelle mikään kilpailukykyetu, vaan pakko. ”Robotit luovat vaurautta. Ihmiset luovat arvoa”. Humanistina allekirjoitan.

Tietoyhteiskunta-akatemia on alansa johtavien asiantuntijaorganisaatioiden tarjoama valmennus, joka on suunnattu yhteiskunnallisille päättäjille. Tietoyhteiskunta-akatemian järjestää TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry yhteistyössä asiantuntijaorganisaatioiden kanssa. Viestintäkumppanina toimii Kaiku Helsinki.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

2016 Kuumat perunat: Data ja luottamus  –  "Datavuotojen aikakaudella yritys, joka pystyy uskottavasti lupaamaan asiakkailleen heidän tuottamansa datan turvallista säilyttämistä ja käsittelyä, nousee markkinajohtajaksi." 

Onko start-up -skene ylikuumenemassa? – "En lainkaan hämmästele, mikäli hollantilainen sijoittaja pitää pienen pohjoisen maan startup-ilmapiiriä ylikuumentuneena."

Internetin ilmastonmuutos – "Internet on ollut erottamaton osa arkeamme jo noin parikymmentä vuotta, mutta se ei ole ainakaan vielä kokenut omaa exxonvaldeziaan tai tšernobyliään." 


Laiska toimittaja vai hyvä tiedote?

Jouko Marttila

Viestinnän ammattilaiset vääntävät kättä siitä, voiko kaupallisia tiedotteita julkaista sellaisenaan, vai murentaako se journalismia.

Kipakka keskustelu käynnistyi Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Elina Grundströmin kolumnista, jossa hän arvosteli toimittajia tiedotteiden kopioinnista. Grundströmin mukaan kaupallinen tiedote muuttuu kopioitaessa piilomainonnaksi, vaikka tiedotusväline ei saa siitä penniäkään.

Facebookissa käydyssä keskustelussa Grundström muistutti, että JSN voi antaa tiedotekopioinnista langettavan päätöksen, jos julkaisua pidetään piilomainontana. Monet entiset ja nykyiset journalistit sekä viestinnän tutkijat pitävät Grundströmin näkemystä ahdasmielisenä. Itse kuulun tähän joukkoon.

Yleensä piilomainontana pidetään sitä, että julkaisu edistää suoraan jonkun palvelun tai tuotteen myyntiä ilman, että asiaa on tuotu millään tavalla esille. Tiedotteiden kopioiminen voi johtua toimittajan laiskuudesta, kiireestä tai resurssien puutteesta. Miksi se ei voisi joskus johtua myös siitä, että tiedote on niin hyvin kirjoitettu, että edes otsikkoa ei tarvitse vaihtaa?

Viestintäalalla on yhä enemmän ammattitoimittajia, joten on hyvin mahdollista, että kiinnostavia ja julkaisukelpoisia tiedotteita tulee jakeluun. Miksi toimittajan pitäisi käyttää vähiä resurssejaan ja aikaansa yksittäisten tiedotteiden editoimiseen, jos niistä ei löydy korjattavaa? Median tehtävä on palvella lukijoita. Jos tiedote antaa lukijalle eli median asiakkaalle oikeaa, olennaista ja kiinnostavaa tietoa, pitäisikö siitä tehdä vähemmän kiinnostavaa?

Olen tehnyt journalismia viidellä eri vuosikymmenellä, tiedotteita vähän vähemmän. Jos kirjoitan tiedotteen, pyrin kirjoittamaan sen niin, että se täyttää uutiskriteerit otsikointia myöten, eikä sitä tarvitsisi enää muuttaa. Näin palvelen sekä toimittajia että lukijoita. Medialle nopeus merkitsee nykyisin paljon enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten. Ammattitaidolla tehty tiedote auttaa mediaa välittämään tiedon viivytyksettä lukijoille.

Ja mitä piilomainontaan tulee, niin avainkysymys lienee, kenen ehdoilla tiedote julkaistaan. Jos päätösvalta on puhtaasti toimituksella, eikä sen ulkopuolisella taholla, niin ongelmia ei pitäisi syntyä.


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Täydellisen tiedotteen jäljillä – Osa: Keskinäisen kehumisen kerho ei kiinnosta –  ”Olemme iloisia ryhtyessämme yhteistyöhön Yritys A:n kanssa. Yrityskauppa mahdollistaa kustannustehokkaiden palveluidemme monipuolistumisen joustavasti muuttuvilla markkinoilla.”

2016 Kuumat perunat: PR:n uusi tuleminen –  "Sosiaalisen median vallankumous viime vuosikymmenen puolivälissä hämmensi monia viestinnän ammattilaisia. Jos jokainen yleisön jäsen on itsekin sisällöntuottaja ja media, mihin PR-ammattilaisia enää tarvitaan?"

"Mitä sellainen viestintätoimisto oikein tekee?" – "Olen saanut selittää eri aloilta tuleville ystäville, sukulaisille ja tutuille, mitä työni pitää sisällään."

 

Kuva: Entressen kirjasto (Creative Commons)


Tätä et uutisia seurattuasi uskoisi

Pete Saarnivaara

Mediaa ja someraivoa seuraamalla saattaisi hyvinkin kuvitella, että yritykset maksavat entistä vähemmän veroja ja omistajat nauttivat entistä muhkeammista osingoista.

Ei ilmeisesti pidä paikkaansa, sanoo Tilastokeskus.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yrittäjätulo – siis yritysten voittoja ennen veroja ja osinkojen maksua kuvaava luku – kasvoi viime vuonna 4 prosenttia. Osinkoihin käytetty summa sen sijaan pieneni 8 prosenttia. Välittömiä veroja yritykset maksoivat 14 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Kotitalouksien reaalitulot ja sosiaalietuudet kasvoivat – edelliset prosentin ja jälkimmäiset 3,2 prosenttia – samaan aikaan kun omaisuus- ja yrittäjätulot niukasti (-0,1 %) supistuivat.

Raaka yksinkertaistus: Yritysten voitot kasvoivat viime vuonna jokseenkin saman verran kuin sosiaalietuudet. Voitosta entistä pienempi osa jaettiin omistajille ja entistä suurempi osa käytettiin veroihin ja työntekijöiden palkkoihin.

Kuinkahan monta paheksuntaan yllyttävää otsikkoa tai tunteikasta twiittiä tulemme näistä luvuista näkemään?


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

3 surkeinta vinkkiä esiintymisjännitykseen –  "Esiintymistaitojen valmentajana törmään jatkuvasti muutamaan vinkkiin, joiden en usko toimivan juuri kenellekään."

Kirjallisen viestinnän Kauhukammio, osa 1: Möröt päivänvaloon –  "Paras keino tappaa mörkö on raahata se kammiostaan päivänvaloon, arkiseen ympäristöön, jossa se ei kuulu joukkoon. Kokeillaanpa!"

Hyvä meppi on lobbari – "Ajaessaan omaa kantaansa meppi toimii samalla lobbarina. Hän käyttää lobbauksen keinoja yrittäessään löytää tapoja, joilla sovitetaan yhteen 28 jäsenmaan ja eri puolueita edustavien kollegojen huolenaiheet."

 

Kuva: Alan Cleaver (Creative Commons)


#käsilaukkuhaaste

Salla Syrman

Naisen käsilaukku. Suuri mysteeri. Päältä pieni, sisältä ääretön. Aina, mitä tarvitaan – ja vähän enemmän. MacGyverin unelma.

Kaikki meistä tuntevat juttuformaatin: Julkkisnainen paljastaa naistenlehdelle käsilaukkunsa sisällön. Laukusta paljastuu kiiltävä älypuhelin, lompakko ja lasten valokuvat sekä muutama luottokauneustuote, joiden tekstit eivät ole kuluneet pois. Kuka tunnistaa omakseen?

En minä ainakaan. Näytetäänkö totuus päivänvalossa?

Naistenpäivän kunniaksi Kaiun #käsilaukkuhaaste haastaa sinut kuvaamaan käsilaukkusi sisällön – sellaisenaan, lavastamatta. Okei, jos pohjalla on vihertäviä nenäliinoja, ne voit korkeintaan jättää pois.

Idea syntyi päivänä, jolloin oma laukkuni oli syönyt aika sekalaisen aterian.

#käsilaukkuhaaste

- Läppäri
- Meikkipussi
- 2 kpl nenäliinapaketteja
- Pipo
- Avaimet toimistolle
- Avaimet asiakkaan toimistolle
- Kotiavaimet
- Käsivoide
- Huulivoide
- 3 kpl Finrexin
- Särkylääkepaketti
- Silmätipat
- WC-raikastin
- Peltinen pastillirasia
- 3 kpl kuulakärkikyniä
- Alleviivaustussi
- Sambapuvusta irronnut kivi
- Kolikoita
- Huulikiilto
- 2 kpl kuulokkeet
- Pinnejä pakkauksessa + 1 kpl irrallaan
- Rahapussi
- Käsidesi
- En attendant Godot -näytelmä
- Puuteri
- Suklaakonvehti
- Lompakko
- Lounareita
- Salmiakkirasia tyhjänä, pari salmiakkia irrallaan
- Lisää kolikoita
- Näytteenä saatu Collagen Water -juoma
- Tulitikut
- Itse huovutettu sydän, jossa sitruunaista käsilaukkua raikastavaa tuoksua.
- (+ Puhelin, ei näy kuvassa)

Itse laukkuhan on tietenkin tällainen. No, ei ole. On suurempi olkalaukkutyyppinen ratkaisu, jonne mahtuvat kätevästi työjutut, liikuntakamat ja muut päivittäiset välttämättömyydet. Vähän lätkäkassia pienempi.

Laukku on nyt siivottu, koska esimerkiksi WC-raikastimen ei ole tarkoitus kulkea mukana päivittäisenä hätävarana. Jään innolla odottamaan, millainen todellisuus muiden laukuista paljastuu. Käsilaukku ei tietenkään ole mikään naisten yksinoikeus. Siksi #käsilaukkuhaaste ottaa lämpimästi vastaan myös miesten laukkujen paljastuskuvat!

Jaa ylpeänä oman laukkusi sisältö somessa hashtagilla #käsilaukkuhaaste – katsotaan, mitä hienoa kapsäkit kätkevät sisäänsä!


Piditkö tästä artikkelista? Saattaisit pitää myös näistä:

Lama-ajan bisnesfraasit selkokielellä –  "Vaikeina aikoina yritysten viestintä muuttuu munkkilatinaksi. Päätimme suomentaa muutaman lama-ajan bisnesfraasin."

2016 kuumat perunat: Virtuaalitodellisuus on totta –  "Eräs yllättävä virtuaalitodellisuuden pioneeri markkinointikäytössä on kolmas sektori. Britannian Amnesty International toteutti viime vuonna virtuaalitodellisuuskampanjan, jossa kaduntallaajat pääsivät kokeilemaan, miltä pakolaisen elämä Syyriassa tuntuu ja näyttää." 

Nytpä tahdon olla mä, metatyön tekijä!"Mutta kuka suunnitteli, aikataulutti, taulukoi, jakoi tehtävät, pyysi, muistutti ja taas muistutti ja lopulta raportoi?"