TET-harjoittelijana Kaiussa

TET-Pietari

Tulin tänne Kaikuun, koska se vaikutti sopivalta paikalta tutustua työ- ja yrityselämään. Tein lähinnä toimistohommia kuten yhteystietojen hakua ja päivitystä sekä varaston siivoamista ja järjestelyä.

Parasta täällä työskentelyssä oli ilmapiiri, joka oli täynnä positiivisuutta ja teki työskentelystä mukavaa. Tylsintä oli ehkä selkäkipu, joka tuli paljosta istumisesta.

Jos tappelussa olisi vastakkain Kimmo ja Markku, luulen että molemmat tippuisivat yhtä aikaa.

Tulevaisuudessa aion pyrkiä urheilu-uralle jalkapallon pariin. Pelaan tällä hetkellä VJS:n B-junnuissa ja olen pelipaikaltani keskikenttäpelaaja. Seuraan tiiviisti Englannin Valioliigaa ja kannatan Tottenhamia.

Minusta TET-jakson sisältö on hyvä, enkä keksi oikein mitään parannettavaa. Työtehtävät olivat sen verran yksinkertaisia, että siihen ei paljoa apua tarvinnut. Silti siihen mihin tarvitsin, sain hyvää ohjeistusta.

Jos kuvailisin Kaikua ja sen työntekijöitä kolmella sanalla, ne olisivat: keskittynyt, aktiivinen ja eloisa.

Näiden viikkojen jälkeen viestintäala vaikuttaa kiinnostavalta, mutta en vielä tiedä olisiko se minun alani ainakaan vielä.

Pietari Vänskä 
Peltolan koulu 9A


Onko startup-skene ylikuumentumassa?

Kimmo Kuokka

”Ylikuumentunut”, vastasi hollantilainen sijoittaja ja pelibisneksen ammattilainen Reinout te Brake, kun häneltä kysyttiin näkemystä Suomen startup-skenen tilanteesta Pocket Gamerin isännöimässä tilaisuudessa tiistai-iltana. Sijoittajan näkökulmasta katsottuna startup-yritysten ympärillä on liikaakin kuhinaa verrattuna todellisten menestystarinoiden lukumäärään.

Kuhinaa, sitä todellakin tämän vuoden Slushissa riitti. Yrittäjien ja heidän ideoistaan kiinnostuneiden sijoittajien seurana Messukeskuksessa parveili satoja toimittajia, poliittisia päättäjiä sekä tuhansia yrittämisestä kiinnostuneita. En lainkaan hämmästele, mikäli hollantilainen sijoittaja pitää pienen pohjoisen maan startup-ilmapiiriä ylikuumentuneena.

Samalla te Braken kommentti sai minut pohtimaan, onko sillä sijoittajan kannalta loppujen lopuksi mitään väliä, vaikka 90 % rahoitettavista ideoista tulisi yhdestä ja samasta tundran keskelle pystytetystä jurtasta. Peruskuvio lienee kuitenkin se, että sijoittaja selvittää rahoitettavan idean mielekkyyden ja kaupallisen potentiaalin, joiden pohjalta hän tekee rahoituspäätöksensä.

Päällimmäisenä Slushissa kuulluista ja nähdyistä tuoteideoiden esittelyistä jäi mieleen bisnesidean esittelyn vaikeus, jos kuulijalle ei voi esitellä joko keskeneräistä tai jopa valmista tuotetta. Käsillä huitoen puhumisen, videokuvan tai Powerpoint-esityksen seuraaminen keskellä meluisaa messuhallia ei ole helppoa.

Kaiken digisössötyksen keskellä minua ilahdutti suunnattomasti Pölösen veljesten esittelemä, jo useita palkintoja kahminut Sävelkello, josta he esittelivät puusta tehtyä versiota. Käytännössä sama tuote olisi voitu kehittää jo parisataa vuotta sitten, mutta niin vain keksintö putkahti maailmaan vasta viime vuonna suomalaisen lukiolaispojan ideasta. Toki tästäkin ideasta on tekeillä digiversio, jossa tekijöiden mukaan onkin suurimpana haasteena saada fyysisen, helposti käpisteltävän tuotteen tuntu mobiililaitteen ruudulle.

Nähtäväksi jää, mihin suuntaan Slush kehittyy vuonna 2015. Vieläkään ei ollut koko Messukeskus käytössä, joten voihan se turvota vieläkin massiivisemmaksi. Se onkin kokonaan toinen asia, hyödyttäisikö se tapahtuman keskiössä olevia startup-yrittäjiä.

Neljä sekalaista huomiota:

1. Tapahtuman alkuperäinen idea oli saattaa startup-yrittäjät ja sijoittajat yhteen. Miten tehokkaasti se onnistuu, jos samoilla kinkereillä heiluu 500 toimittajaa, 5000 opiskelijaa ja 5000 random-tyyppiä?

2. Mobiilisovellus on 1000x parempi kuin printattu ohjelmalehtinen – helposti luettavissa myös pimeässä.

3. Jos tapahtuman pääsponsoreiden joukossa on mobiililaitevalmistajia ja operaattoreita, niin onhan se vähän vekkulia, kun mobiiliyhteydet menevät väkimäärän vuoksi kyykkyyn.

4. Nokia julkistaa tabletin vs. Jolla julkistaa tabletin. Käsi ylös, kuka yllättyi?

 

 


Kaiun uutiskirjeen tilaajana pääset ineen skeneen, jäbä – tilaa tästä:


Meistä tuli muurarei… viestintäkonsultteja

Salla Syrman

Mitä yhteistä on valtiotieteiden tohtorilla, maatalous-metsätieteiden maisterilla ja, no, Suomen nopeimmalla sipulinkuorijalla*? Niistä kaikista tuli viestintäkonsultteja.

Kaiun syksyn innostavin sisäinen hanke on uusi harjoittelijaohjelmamme, johon olemme saaneet valtavasti hyviä hakemuksia. Jatkossa otamme siipiemme suojiin aina puolivuosittain muutamia harjoittelijoita vuodessa kasvamaan kanssamme konsulteiksi – ja kasvattamaan koko Kaikua tuoreilla näkemyksillään.

Hakemisen yhteydessä moni kyseli meiltä, pitääkö harjoittelijalla ehdottomasti olla tutkinto viestinnästä. Millaista koulutustaustaa viestintäkonsultilta vaaditaan? Katsotaanpa.

Sanapilvessa näkyy pääpiirteissään kaikulaisten koulutustausta. Meitä on erittäin moneksi. Kyllä, viestintä nousee usein yhteiseksi nimittäjäksi, mutta se on kaikkea muuta kuin koko totuus. Minulla on tapana kertoa uusille asiakkaille, kuinka ylpeä olen siitä, ettemme ole samasta viestintäpuusta veistettyjä. Meillä on pitkän uran tehneitä toimittajia. Nuoria digivelhoja. Nokkelia lobbaajia. Luovia humanisteja.

Tätä työtä ei tehdä yksin. Omaa asiantuntemusta tärkeämpää on pystyä hankkimaan asiakkaalle nopeasti se asiantuntemus, joka tuloksiin tarvitaan. En tiedä, miten se onnistuisi, jos käytössä ei olisi valtavaa taitojen varastoa, josta ammentaa.

Käytäntö, konsulttikouluista kaunein
Opintojen hyöty on kieltämättä kiinnostava kysymys. Pyysin kaikulaisia arvioimaan jälkiviisaasti, millaisia eväitä koulutus on antanut ammattiimme.
 

Ainakin tutkimusmetodiikan opiskelu on näissä hommissa ollut hyödyksi. Gradu opetti laajojen asiakokonaisuuksien hallintaa.

Kun haastattelen asiakkaamme uutiskirjettä varten kiinalaista ravintolayrittäjää Herttoniemessä, ymmärrän vahvasti kansainvälisten finanssijärjestelmien yhteyden kotimaiseen kansantalouteen sekä maahanmuuttoon globalisaation ilmentyjänä. Siksi osaan viestiä aiheesta viiltävän analyyttisesti: "Ravintola Fug Yu halusi käyttöönsä Hilavitkutin XYZ:n, jotta lounasruuhka sujuu joutuisammin.

Projektinhallintahommia tuli opittua jo koulussa, kun tuo digimediabisnes on puhdasta projektibisnestä, ja kaikki harjoitusprojektit tehtiin ns. oikean elämän tapaan.

Yliopistolta mukaan tarttunut elintärkeä taito on myös jumittuneen kopiokoneen käsittely.

Moni muistutti, että koulutus on vain pieni pisara meressä kokemuksen koulun rinnalla:

Minä kyllä oon oppinut tämän työn ihan käytännössä tekemällä. Ehkäpä enempi opiskelu toisi sitä konsulttimaisuutta.

Työ tekijäänsä opettaa -sanonnassa on vankkaa viisautta. Käytännön työssä oleellista on halu oppia uutta ja kyky tehdä yhteistyötä eri tyyppisten ihmisten kanssa. Kuuntelemisen taitoa ei koskaan voi vähätellä. Onnistunutta, uskottavaa viestintää voi toteuttaa hyvin monella eri tavalla!

Työkokemuksen ja työn kautta opittujen taitojen listaaminen toisi niin sekavan sanapilven, että jätetään se toiseen blogipostaukseen. Sieltä löytyisi kaikkea mahdollista hotellisiilinä toimimisesta hallitusneuvotteluihin ja vaalitarkkailuun.

Yllättävää kyllä
Itse en koskaan ajatellut valmistautuvani viestintäkonsultiksi, mutta kun ajauduin tähän ammattiin, tunsin heti, että tänne kai oli tarkoitus päätyäkin. Kaikesta, mitä olen tehnyt tai päntännyt, saattaa olla hyötyä. Koskaan ei tiedä, mitä asiakkailta tulee eteen. (No, rehellisesti sanottuna yawelmanin kantakielen rekonstruointiin en ole vielä törmännyt.)

Ehkä olennaista on, että opiskelut ovat muovanneet meistä näitä mahtavan erilaisia ihmisiä, joita tänään olemme.

Ensimmäisten harjoittelijoiden valinta on juurikin käynnissä. Jännittävää nähdä, millaisia uusia tuttavuuksia sieltä saapuu ja millaisilla taidoilla työyhteisömme rikastuu. Toisaalta – opin juuri, että on näissä nykyisissäkin työkavereissa vielä paljon yllättävää. Olkaa hyvä: Kaiun suuren koulutuskyselyn sivutuotoksena syntynyt erityissaavutusten lista.

*Suomen nopein sipulinkuorija. Uimamaisteri. Rannikkolaivuri. Vuokraveneen kuljettaja. Trukkikortti. Korkeimman tason kansainvälinen squash-tuomari. Ompeluajokortti. Tulityökortti. Turvasuojaaja. Ensiapukoulutus. ATK-instituutin Kannatusyhdistys ry:n stipendi. Karnevaalisamban SM. Avovesisukeltaja. Käsiaseen hallussapitolupa. Uinnin alkeismerkki. Hissitekniikan peruskurssi. Partion Paras -pokaali. Vartijakortti (erääntynyt). Yo-juhlapuhuja. Musiikkiluokkien orkesteristipendi instrumentilla nokkahuilu. Le Nouveau Monde -ainejärjestölehden päätoimittaja. Säveltapailun ja musiikin teorian peruskurssi. Lastensuojelun tukihenkilö. Sammutustyökurssi. Squashliiton hopeinen ansiomerkki. Sudenpentujen ansiomerkki. Advanced Open Water Diver. Rotukissayhdistyksen kissapalkinto. Musta vyö judossa. Juniorijoukkueiden SM- ja PM-kulta ja EM-pronssi, SM-liigan hopea. 4H-hitsauskurssi. B-poikien Satakunnan piirinmestaruushopea sisähypyissä. Hopeamitali painissa sarjassa 185 paunaa. Saaristolaivuri. Yläasteikäisten Suomen mestaruus valokuvauksessa. Top10-sijoitus konekirjoituskilpailussa. Kansallisen runokilpailun voitto. Krav Magan alkeiskurssi. Omaishoitaja. Koskenlaskudiplomi. Raittiuskirjoituskilpailun kolminkertainen voittaja. Vietnamin valtion kokkikoulusertifionti. Pääsi Tampereen Delfinaariossa ainoana yleisöstä eteen esiintymään delfiinien kanssa.

Ja vielä:
Vuonna 1990 Ilta-Sanomat järjesti Suomen älykkö -lukijaäänestyksen. Sen voitti Arvo Ylppö. Toiseksi tuli Marjo Matikainen ja kolmas oli Mauno Koivisto. Pitkän listan jatkona "hajaääniä saivat myös": Röllipeikko, Ile Könönen ja Jeesus. Tässä järjestyksessä.

Tulevat harjoittelijat, pitäkää varanne, kun kysytte tältä porukalta jotain. Saatatte nimittäin saada vastauksenkin.

***
Kuva: Stian Rødven Eide (Flickr, Creative Commons)


Sopeutumattomat, palkkasotilaat, lähetyssaarnaajat

Kimmo Collander

”You know, people who do this stuff are either misfits, mercenaries or missionaries. Or, actually, we are all that at the same time”, resuneerasi työparini Sandra Leninskayan ääntenlaskussa aamuyön keskivaiheilla. Olimme kiertäneet Harkovan esikaupungin äänestyspaikoilla koko päivän ja yön. 20 tunnin valvominen antoi hyvän pohjan vaalitarkkailijaveteraanin eksistentiaalisille pohdinnoille.

Olen keskikokenut vaalitarkkailija. Takanani on muutama keikka Balkanilla ja Kaukasuksella. Päätin käyttää kesälomapäiviäni kansainväliseen demokratiatyöhön ja mennä valvomaan Ukrainan vaaleja.  Kollegamme Ossi oli ollut keväällä tarkkailemassa presidentinvaaleja ja kehui kovasti maata ja Lvivin kaunista kaupunkia. 

Pääosa Suomesta lähtevistä lyhytaikaisista tarkkailijoista lähetetään ETYJin kautta. Ulkoministeriö hoitaa valinnan ja palkkauksen, ETYJ käytännön toimet kohdemaassa.

Vaalitarkkailumissioiden rakenne on yleensä sama minkä tahansa vaalien yhteydessä. Sunnuntai on yleensä vaalipäivä, ”D-Day”. Tarkkailijat saapuvat maahan tiistaina. Ensimmäiset kaksi päivää koko missio – Ukrainassa 600 tarkkailijaa – briiffataan valtakunnan tilanteesta. Perjantaina siirrytään asema-alueelle. Lauantaina tutustutaan tilanteeseen ja sunnuntaina kierretään äänestyspaikkoja. Tarkkailun tuskaisin vaihe, äänten laskeminen ja rekisteröinti, venyy joskus sietämättömän pitkäksi. Albaniassa esimerkiksi ääntenlasku jatkui vielä keskiviikkona, kun olimme koko mission de-briefin jälkeen poistumassa maasta.

Miksi kukaan haluaa vaalitarkkailijaksi? Pahimmillaan tarkkailija voi löytää itsensä keskitalvella jonkun Stanin aroilta tympeän työparin ja petollisen tulkin kanssa. Hotellissa tuntuu olevan lutikoita ja autonkuljettaja ei enää edes yritä kätkeä alkoholiongelmaansa. Vaalivirkailijat vilpistelevät ja elämä pelottaa.

Mutta. 

Parhaimmillaan tarkkailija tuntee tekevänsä arvokasta työtä kansanvallan edistämiseksi. Demokratian lähetyssaarnaajan mieltä lämmittää tieto, ettei vaalivilpistelyä esiinny ainakaan silloin, kun on itse paikalla. Osana suurta missiota mahdolliset väärinkäytökset tulevat vakavalla painolla vallanpitäjien tietoon ja ehkä seuraavat vaalit ovat taas hitusen reilummat ja avoimemmat.

Kaltaisteni lyhytaikaisten satunnaisten harrastajatarkkailijoiden lisäksi maailmaa kiertää kovien ammattilaisten luokka. Nämä palkkasoturit saavat elantonsa erilaisista demokratiahankkeista ja pitkäaikaisista valvontamissioista. Parini Sandra on kiertänyt parikymmentä vuotta maailmaa hankkeesta toiseen. Hänellä oli kerrottavana karmeita tarinoita Afganistanin verilöylyistä, Itä-Timorin läheltä piti -tilanteista ja Venäjän FSB:n häikäilemättömistä otteista. 

Nämä ”sotajutut” ovat merkittävä osa onnistunutta missiota. Viikon aikana ehtii jutella parinsa lisäksi tulkin ja autonkuljettajan lisäksi muiden tarkkailijoiden kanssa. Parhaimmat tarinat kuulee sopeutumattomilta misfiteiltä, jotka hakevat elämyksiä ja adrenaliinia vapaa-aikanaan ja työssään. Nämä ihmiset eivät tiedä, mitä aikuisena tekevät ja kiertelevät erilaisissa tehtävissä.

Hauska ulottuvuus tässä Sandran kolmijaossa on se, että huomaa tehneensä uravalintapäätöksiä, jotka pystyy määrittelemään näillä kolmella akselilla. Oma yrittäjäntaipaleeni yhteiskunnallisessa viestinnässä alkoi sopeutumattomuudesta hierarkioihin, pyrkimyksestä paremman yhteiskunnan rakentamiseen ja pienestä rahanhimosta.

 


Kuva: Jeff Miccolis (Creative Commons)